Tätä kevättä on Euroopassa odotettu pelonsekaisin tuntein: äärioikeisto nousee vaaleista ja maasta toiseen. Toivoa saatiin maaliskuussa Hollannista. Vapauspuolue ei voittanut niin paljon kuin pelättiin ja eniten kannatustaan lisäsi vasemmistovihreät.
Nyt Suomi näyttää samaa suuntaa vielä selkeämmin. Kuntavaaleissa oli vain kaksi selvää voittajaa, vihreät ja vasemmistoliitto. Ne ovat selkeimmin asemoituneet perussuomalaisten edustamaa muukalaisvihaa ja oikeistolaista talouspolitiikkaa vastaan. Nyt tuli palkinto.
Johdonmukaisuudesta, voisi sanoa. Kumpikaan voittajapuolue ei ole antanut tuumaakaan periksi ihmisoikeuksien puolustamisesta silloinkaan, kun valeuutiset, katupartiot ja polttopulloiskijät olivat hysteerisimmillään leimaamassa pakolaiset syyllisiksi Suomen ongelmiin.
Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Näin kävi vihan aallolla ratsastaneille. Perussuomalaisten kannatuksesta suli puolet kahdessa vuodessa, äänistä massiivisesti lähes 300 000.
Vaalien häviäjiin suhteessa kuntavaaleihin kuuluvat demarit eivät ole aina pystyneet pitämään tässä suhteessa päätään kylminä. Kansainvälinen solidaarisuus ja heikompien puolella olo ovat kuitenkin arvoja, jotka eivät riipu yleisistä mielialasuhdanteista.
Vasemmistoliitto sai aidon ja kiistattoman vaalivoiton. Enää ei tarvitse muistella vuotta 1995, jolloin sellainen tuli viimeksi. Toki voittoja on tullut sen jälkeenkin eurovaaleissa, mutta niiden luonne on toinen.
Puolueella on suuri määrä uusia jäseniä, nyt yli 225 000 äänestäjää ja 661 valtuutettua. Tästä lähtee uuden punavihreän vasemmiston nousu, hehkutti puheenjohtaja Li Andersson vaaliyönä, ja tämä voi pitää paikkansa.
Vasemmistoliitolla on tuulta purjeissa. Puheenjohtaja arvioitiin monien vaaliväittelyiden parhaaksi, valtuustoryhmät ovat sekoitus kokemusta ja nuorta intoa ja lisäksi puolueesta on tullut loistava some-ajan viestijä.
Hallituspuolueet hävisivät viime kuntavaaleista lähes kuusi prosenttiyksikköä, viime eduskuntavaaleista keskustan ja perussuomalaisten tappioiden takia vielä enemmän.
Eduskunnan voimasuhteet pysyvät kuitenkin ennallaan vielä kaksi vuotta ellei hallitus hajoa ja järjestetä uusia vaaleja. Hallituksen yhteistyökyky uudessa tilanteessa mitataan jo parin viikon kuluttua, jolloin sen on määrä tehdä uusia isoja päätöksiä kehysriihessään.
Ulkoministerin salkustaan kiinni pitävä Timo Soini taipuu varmasti mihin tahansa, mutta taipuuko muu puolueväki ja eduskuntaryhmä, josta puolet on putoamisvaarassa?
Hallituksen elinpäivien jatkon kannalta kuntavaaleja ratkaisevampi on perussuomalaisten puoluekokous kesäkuussa. Juuri nyt ei näytä siltä, että laimennettua Soinia ja jatkuvuutta edustava Sampo Terho voisi olla vahvoilla.
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi
lehti 