Arto, 54-vuotias sinkkumies Helsingin Puistolasta, harrastaa. Siksi hän käy ruokajonossa.
– Välillä on ollut taukoa, mutta nyt mä taas käyn.
Arto on ollut eläkkeellä runsaat kymmenen vuotta ja haluaa pitää itsensä aktiivisena
Ei täällä kukaan huvikseen seiso.
– Osallistun työväenopistolla erilaisiin kursseihin, ja rahaa menee materiaalimaksuihin. Nyt olen käynyt puutyökurssia, ja viikko sitten tein uurnakurssilla tuhkauurnan. Kuun lopulla mulla on puukko- ja tuppikurssia. Niitä menoja paikkaa sitten sillä, että käyn hakemassa ruokaa täältä.
Hän ei nirsoile ruuan suhteen.
– Kaikki kelpaa. Tämä on aika tärkeä osa mun taloutta, koska mulla on pieni eläke.
– Parille sukulaiselle olen maininnut, että silloin tällöin käyn ruokajonossa. Ei siinä mitään, kaikki läheiset tietävät, että olen pienituloinen.
Ruokajonosta hän menee kotiin.
– Teen ruokaa sen mukaan, mitä täältä saa. Sitten menen kirjastoon kirjoittamaan tietokoneella mun runoja mun runokirjaan. Illalla ajattelin pohjamaalata puutöistä juuri valmistuneen kustavilaisen pottakaapin.
Arto on tyytyväinen elämäänsä.
– Mä nautin arjen pienistä asioista, hän sanoo, mutta muistaa sitten:
– On mulla yksi unelma, se, että voittaisin lotossa ja saisin ostettua omakotitalon, jossa olisi piharakennus. Siihen rakentaisin puutyöpajan. Ja koneet ja laitteet sinne.
Arto on huomannut, että sosiaaliturvan siirtäminen Kelalle on alkuvuodesta tuonut uusia ihmisiä ruokajonoon.
– Toimeentulotukipäätökset ovat viivästyneet ja viivästyneet. Nyt täällä on varmasti sellaisia, joiden ei ole aiemmin tarvinnut käydä.
Syksyllä sai kahviakin
Sikke hakee ruokaa itselleen ja aikuiselle tyttärelleen.
– Mulla on pieni eläke. Tyttärellä on paniikkihäiriö, ja se on pelkän toimeentulotuen varassa.
Eläkkeelle jäätyään Sikke ei osannut hakeutua ruokajonoon, vaikka rahat olivat vähissä. Sitten hän tuli gluteenittoman leivän takia. Se on kaupassa kallista. Nyt hän käy kaksi kertaa viikossa paitsi kovimmilla pakkasilla.
– Tytöllä on aina rahat kaikki loppu, mutta kun vien ruokaa, hänen ei ole tarvinnut lainata minulta.
Ruokajonon tarjonta on pienentynyt.
– Viime syksynä täältä sai paremmin, oli juustoa ja kaikkea, kahviakin. Ehkä täällä on nyt enempi ihmisiä. Tai kauppiaat ovat oppineet vähentämään ylijäämää, hän sanoo.
– Toivon saavani jotain, mistä voi valmistaa ruokaa, vaikkapa lihaa. Sitä saa aina yhden aterian verran. Toivon maitoa, leivänpäällisiä ja sitä gluteenitonta leipää.
Jonossa on hyvä henki.
– Hirveän mukavia ovat ne ihmiset, joiden kanssa olen jutellut, vaikken paljon juttele. Jotkut puhuvat niin paljon, ettei itse saa suunvuoroa.
Sikken unelma on, että tyttäret pysyvät terveinä.
– Toinen onkin terve. Mulla poika kuoli noin 12 vuotta sitten ja lapsenlapsi kaksi vuotta sitten.
Hän toivoo lisäksi itse pysyvänsä siinä kunnossa, että pystyy liikkumaan.
– Onhan mullakin kaikenlaisia lääkkeitä.
Ruokajonon jälkeen Sikke vie tyttärelleen ruokaa.
– Ja mulla on vanha koira, jonka otin suruun, kun poika kuoli. Se on nyt aika huonojalkainen, vetää jalkojaan. Sillä oli kova yskä talvella ja selkänikama vahingoittui. Sillä on kuitenkin lääkitys eikä kipuja ja se nauttii elämästä. Kuljetan sitä kärryssä. Koiranruokaakin olen saanut täältä. Ja tytön kissalle ruokaa.
Meitä on paljon
Hannele käy ruokajonossa kerran viikossa. Hänkin sanoo, että vuosi sitten sieltä sai enemmän syötävää.
– Välillä ei saa edes maitoa lapselle. Mun kärry täyttyy nykyisin puoleen väliin. Ennen se tuli täyteen, hän kertoo.
– Mutta meitähän on paljon täällä jonossa.
Hannele saa eläkettä 900 euroa kuukaudessa ja maksaa siitä 750 euron vuokran.
– 150 euroa jää ruokaan, lääkkeisiin ja laskuihin. Nyt on 90 euron sähkölasku odottamassa.
Ruoka menee lapsenlapselle.
– Hän asuu mun luona kaksi viikkoa kuukaudesta, kun äiti on yksinhuoltaja ja vuorotöissä. Itse voin elää leivällä ja kahvilla.
58-vuotias Hannele on ollut seitsemän vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän tarvitsisi 300 euroa lääkkeisiin.
– Tällä hetkellä multa puuttuvat kolesterolilääkkeet, astmalääkkeet, kipulääkkeet. Ainoat, joihin rahat ovat riittäneet, ovat kilpirauhaslääkkeet. Tänään kävin laboratoriossa ja saan luultavasti lisää lääkemääräyksiä, koska hemoglobiini on niin alhainen.
Mitä lääkäri sanoo siihen, ettei sinulla ole rahaa ostaa lääkkeitä?
– Ne sanoo vaan, että jostain sun on saatava ne rahat.
Hannele ei saa toimeentulotukea.
– Olen eronnut, mutta mun eksä ei muuta pois ja niin kauan kuin hän on kirjoilla, en saa mistään tukea.
Hannele haluaisi pois Vesalan betonilähiöstä.
– Unelmoin, että ei olisi pulaa mistään ja olisi oma rauha. Omakotitalo tai rivitaloasunto. Ei tarvitsisi kuulla naapureita ja voisi laskea lapsen ulos joutumatta pelkäämään, että se jää auton alle. En mä hirveen paljon toivo.
Lottovoiton Hannelekin ottaa puheeksi.
– Viimeiset pennoset panen lottoon, hän sanoo.
– Pitää olla joku toivo, että elämä parantuisi.
Ruokajonon jälkeen Hannele hakee lapsenlapsensa hoitoon.
– Ja mulla on kotona iso koira, 50-kiloinen kusipää. Mutta onneksi mulla on se, tulee lähdettyä liikkeelle.
Hyviä, ihania ihmisiä
Sairauseläkkeellä oleva Nina käy viikoittain ruokajonossa. Hän on 52-vuotias entinen keittäjä ja päiväkotiapulainen.
– Meillä on hirveän iso vuokra, 900.
Vielä vuosi sitten vuokra oli pienempi ja rahat riittivät. Silloin ei tarvinnut käydä hakemassa ruokaa.
– Mutta asuimme homeasunnossa. Jouduimme muuttamaan ja uusimaan kaiken verhoista lähtien. Ja mun terveys meni samalla, Nina sanoo.
Nyt ulosottomies vie osansa ja lääkekulut ovat isot. Nina on vienyt oikeuteen asiansa.
– Mä menen taistelemaan mun terveydestä. En anna anteeksi sitä, että mun terveys meni siinä asunnossa.
Tänään on kuitenkin erityisen hyvä päivä.
– Mun tyttären poika Sami täyttää seitsemän vuotta, ja menemme synttäreille, hän iloitsee.
Nina haaveilee paremmasta terveydestä.
– En haaveile mistään ulkomaanmatkoista, mutta toivon, että saan viettää kesää Samin kanssa.
Ninalle tulee hyvä mieli ruokajonossa.
– Olen tavannut täällä hyviä, ihania ihmisiä ruuanjakajista lähtien. Aina lähden hyvällä mielellä kotiin täältä. On tullut uusia ystäviäkin.
Nina on esiintynyt köyhyydestä tehdyssä Ylen dokumentissa.
– Ihan hyvä, että teette lehtijuttua. Ei täällä kukaan huvikseen seiso.
Törkeän kalliit vuokrat
Maija jäi leskeksi vuosi sitten.
– Miehen kuoltua tulot putosivat reippaasti. Jos on laskuja kovin paljon, ei eläke tahdo riittää. Asumiskulut vievät yli puolet eläkkeestä.
Maija ei tunne oloaan vaivautuneeksi ruokajonossa.
– On hyvä, että on tällainen mahdollisuus, koska se todella auttaa. Ei tarvitse venyttää penniä niin paljon. Ja kuten jonosta huomaa, tämä on tarpeeseen. Kaikki tarvitsevat ruokaa, entinen sosiaalityöntekijä sanoo.
Maijakin ottaa puheeksi asumisen hinnan. Vuokrien suuruus ajaa ihmiset ruokajonoihin.
– Ei minunkaan eläke ole ihan mitätön, mutta jossain pitää asua, ja vuokrat ovat törkeän korkeita.
Nyt jono on ennätyksellisen pitkä.
– Normaalisti olen seisonut vajaan tunnin. Nyt on mennyt reilusti yli tunti, ja menee vielä tovi.
Maijan mielestä ruokaa voisivat jakaa useammat tahot. Ei tarvitsisi matkustaa niin pitkiä matkoja. Hän tulee Myllypuroon Länsi-Helsingistä.
– Monissa paikoissa on hävikkiruokaa. Varmaan sitä voisi käyttää enemmän, vaikkapa tehdä siitä ruokaa valmiiksi. Se työllistäisikin ihmisiä. Kävisin mielelläni syömässä valmista ruokaa.
Maijan edesmennyt mies ei olisi hyväksynyt ruokajonossa käymistä.
– Mutta silloin ei ollut hätää, kun oli kaksi eläkettä. Pojat kyllä tietävät, että käyn täällä.
Leipäjonon jälkeen Maija lepää kotona ja sitten lähtee ulkoiluttamaan koiraansa.
– Mulla on ollut heinäkuusta lähtien pieni Espanjassa hylätty koira, jonka kanssa liikun. Se on vaan niin ihana.
Vauhtia elämään tuovat myös lastenlapset.
– Yksi heistä asuu ihan lähellä ja on aika paljon mummulla, tuo iloa ja eloa.
Vaikka ei Maijalla muutenkaan ole yksinäistä tai hiljaista.
– On ystäviä ja tukea ympärillä, enkä ole niitä, jotka jäävät sohvalle makaamaan.
Maijan haaveet liittyvät lapsiin ja lastenlapsiin. Heidän vuokseen hän toivoo, että Suomi pysyy rauhallisena.
– Toivon, että sellaista ei tapahdu kuin naapurimaissa. Nuoriso siitä eniten kärsisi.
uutiskirje 
