Oikeistopopulistiset poliitikot Suomessa ja Ruotsissa käyttävät blogeja kansallismielisten viestien levittämiseen ja potentiaalisten äänestäjien kosiskeluun, kerrotaan Helsingin yliopistossa kesäkuussa tarkastettavassa Katarina Petterssonin sosiaalipsykologian alaan kuuluvassa väitöskirjassa.
Pettersson tutki väitöskirjassaan perussuomalaisten ja ruotsidemokraattien blogitekstejä vuosilta 2007–2015. Hän on tarkastellut molempien puolueiden maahanmuuttovastaisten ryhmien, puolueiden naisosastojen sekä ruotsidemokraattien osalta maahanmuuttajataustaisten tai etniseen vähemmistöön kuuluvien poliitikkojen tekstejä.
Pettersson valottaa tiettyjen sosiaalipsykologisten ilmiöiden liittymistä äänestäjien mobilisointiin. Näitä ovat esimerkiksi identiteetin rakentaminen, ihmisten ryhmittely ”meihin ja heihin” sekä tunteisiin vetoavat suostuttelustrategiat, nostalgiset muistot ja ”tolkku”.
Tuloksista ilmenee, että bloggaajat saattavat välittää sosiaalisesti tulenarkoja ja jopa rasistisia poliittisia näkemyksiä ottamatta kuitenkaan itse varsinaisesti kantaa aiheeseen. Poliittisia viestejä voi välittää paitsi tekstin kautta myös kuvien, videomateriaalien ja linkkien sekä bloggaajan ja lukijan vuoropuhelun kautta. Näiden toimintojen takia blogit ovat hyviä kansallismielisen poliittisen viestinnän alustoja.
– Blogien kautta voidaan välittää iskevää ja vakuuttavaa poliittista argumentointia, joka vetoaa lukijoiden tunteisiin, suojaten samalla poliitikkoa syytöksiltä rasistisesta toiminnasta, Pettersson sanoo.
Vastakkainasettelua ja marttyyriutta
Väitöskirjan mukaan suomalaisten ja ruotsalaisten oikeistopopulististen blogien maahanmuuttajavastaista poliittista retoriikkaa leimaa sekä maahanmuuttajiin kohdistuvat vihanpurkaukset että poliittisten vastustajien syyttely ja väheksyminen. Syyttämällä poliittisia vastustajia, erityisesti vasemmistoa, sekä median edustajia oikeistopopulististen puolueiden mustamaalaamisesta bloggaaja ottaa marttyyrin roolin ja saa täten vastustajat näyttämään kansanpettureilta.
– Puhuja itse omaksuu koko kansan – erityisesti ”tavallisen” suomalaisen tai ruotsalaisen – pelastajan roolin, Pettersson sanoo.
Maahanmuuttajavastainen retoriikka osoittautui samankaltaiseksi Suomessa ja Ruotsissa. Tosin retoriikassa hyödynnetään maakohtaisia kansallisia symboleja ja kollektiivisia muistoja maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vastaisina argumentteina.
Väitöskirja laajentaa näkökulmaa valkoisten miesten maahanmuuttovastaisesta retoriikasta tarkastelemalla myös naisten ja maahanmuuttajataustaisten tai vähemmistöön kuuluvien poliitikkojen tekstejä. Näiden poliitikkojen retoriikassa oikeistopopulistiset puolueet esitetään nais- ja maahanmuuttajamyönteisinä. Poliittiset vastustajat, erityisesti feministit ja monikulttuurisuuden puolestapuhujat, kuvataan sen sijaan naisvastaisina ja rasisteina.
– Poliittisten blogien kansallismielinen diskurssi ei rajoitu vain blogikuplaan. Se välittyy myös perinteiseen mediaan ja vaikuttaa täten myös yleiseen yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun. Jotta voisimme paremmin ymmärtää näitä ilmaisumuotoja ja niiden seurauksia, tarvitaan lisää sosiaalipsykologista tutkimusta poliittisten blogien diskursseista, Pettersson sanoo.
lehti 