Vähäisillä viivoilla syntyviä eläviä kuvia kaupungista ja hattaraisen ajatuksen lailla ajassa liikkuvaa tekstiä. Niistä syntyy Laura Salaman kirja Kommarikakaran Helsinki. Sivuilla on ilmaa, parhaimmillaan tekstin ja kuvien seassa voi haistaa meren, lähestyvän syksyn ja seikkailun.
Salama on kuvittaja, hän kertoo kirjoittavansa vahingossa, vaikka sitä välttää yrittääkin. Kommarikakaran Helsinki on toinen kirja, johon hän on tehnyt sekä kuvat että tekstin.
Piirroksista kirjaksi
”Siinä on himppu elämäniloaja -rakkautta.”
Laura Salama kertoo, että kirja syntyi vahingossa.
– Minulla on aina lehtiö mukanani ja piirrän. Vuosi sitten keväällä kulutin paljon aikaa ensin Hakaniemen torilla ja sitten pyöräilemällä ympäri Helsinkiä. Siinä vaiheessa ei ollut minkäänlaista kirja-ideaa, mutta piirsin itselleni tärkeitä mestoja.
Kommarikakaran kannessa onkin kuva juuri Hakaniemen torilta. Muuten kevyesti hahmotellun piirroksen taustalla on hyvinkin yksityiskohtaisesti piirretty Areenan talon torni.
– Olen hyvin viitteellisesti piirtänyt joitakin rakennuksia, mutta esimerkiksi tuo torni on aika tarkkaan tutkittu, se on minulle sellaista rytmiikan ja mittasuhteiden etsimistä.
Helsingin piirtämiseen Salamaa innosti kaupunkiin palaaminen.
– Paluumuutin tänne kahdentoista Karjaan vuoden jälkeen, joten tottakai paikkoja piirtäessä palasi monennäköistä mieleen. Syyskuun lopussa tuli niin kylmä, ettei ulkona voinut enää piirtää. Silloin rupesin funtsimaan, josko tähän jotain tekstiä tekisi.
Kommarikakaran teksti on hyvin ajatuksen kaltaista, se rientää eteenpäin ja palaa taaksepäin, pysyen silti jatkuvasti helposti ymmärrettävänä ja jopa riemukkaana luettavana.
– Yritin kirjoittaa sillä tavalla, miten ihminen ajattelee nähdessään tutun ja rakkaan paikan, miten ajatukset kiitävät tapahtumasta ja ajasta toiseen.
Hetken lapsia
– Ajattelin myös, että se tapa sopii tussitöihin, kun ne ovat myös hetken lapsia – hyvin spontaaneja, ne joko onnistuvat tai sitten eivät.
Tussipiirtäminen on taiteilijan mukaan sellaista, että kuvat saattavat syntyä muutamassa minuutissa.
– Linnunlaulun Sinisen talon kahvilassa kävin parin kuukauden aikana useamman kerran piirtämässä ja aina meni pieleen. Tussipiirtäminen on semmoista, että kun kerran vedät sen pieleen, niin heti ei voi aloittaa uudestaan, se vaatii keskittymistä. Syksyn lopussa, tauon jälkeen sain piirrettyä kuvan hyvin helposti, muutamalla viivalla. Minulla ei ole tussissa koskaan lyijäriviivaa alla, vaan tavoittelen elävyyttä ja viivan kauneutta.
Salama kertoo, että kirjoittamisen ainoa vaikeus oli siinä, ettei nopeasti rientävästä tekstistä tule töksähtelevää.
– Hakaniemen torilla seikkaillaan siitä lähtien, kun olen konttausiässä, siirrytään arkkitehtuurin tutkiskeluun ja puhutaan esimerkiksi kirjoista. Sitten ollaan yhtäkkiä vappumarssilla siinä kymmenen ikävuoden korvilla. Oli haastavaa kuljettaa tekstiä ajatuksen omaisesti.
”Minulla ei ole tussissa koskaan lyijäriviivaa alla, vaan tavoittelen elävyyttä ja viivan kauneutta.”
Laura Salama on selvinnyt haasteesta hyvin, sillä teksti ja kuvat kulkevat koko kirjan ajan rytmillisesti toisiinsa synkronisoituina. Ne tukevat toisiaan, mutta toimivat mainiosti myös toisistaan irrotettuna.
Kommarikakara
Salama sanoo, että kirjan nimelle on useita syitä. Yksi niistä tulee hänen lapsuudestaan.
– Monet ovat lukeneet sen väärin ja kuvitelleet, että kirjan nimi olisi Kommarin kakaran Helsinki. Minähän en ole kommarin kakara. Vanhempani eivät kuuluneet koskaan puolueeseen, vaikka vasemmistolaisia olivatkin, ja isä on vieläkin. Kommarikakara ensinnäkin siksi, että kun 60–70-luvulla oli vasemmistolainen aalto, mun vanhemmat oli vasemmalla ja itse kävin pioneereissa. Siinä mielessä se oli ihan kommarilapsuus, vaikkei sitä mulle kotona mitenkään kaadettu, eikä kehotettu.
– Minulla on edelleen aika vasemmistolainen maailmankatsomus. Kirjan kohdalla se näkyy siinä, että olen koettanut katsella kriittisesti sitä, miten tätä kaupunkia on viime vuosina rakennettu ja kenen hyvää siinä on ajateltu.
Salaman mielestä kaupunkirakentamisessa on suurella rahalla ollut liian suuri asema.
– On rakennettu tavallisen ihmisen hyvinvoinnin ja kaupunkiympäristön kauneuden kustannuksella. Kirjassa tästä aiheesta vähän höykytänkin. Siitä tuli itselleni semmoinen olo, että hyvä kun tuli sanottua.
Vihreä kaupunki
– Vaikka kaupunkia pitää rakentaa, niin voitaisiin rakentaa ennemmin joutomaalle ja kuin keskeisille ulkoilupaikoille.
Taiteilija sanoo Helsingin suurimman arvon olevan on siinä, että isoja metsä-
alueita ja merenrantoja on kaikkien käytössä.
– Se tekee tästä poikkeuksellisen hienon kaupungin. Se on yksi tärkeä syy, miksi ulkomaalaiset matkailijat tulevat tänne.
Mikään kaupunkimanifesti Kommarikakaran Helsinki ei kuitenkaan ole.
– Koko kirjan pointti on se, että siinä on himppu elämäniloa ja -rakkautta.
Laura Salama: Kommarikakaran Helsinki. Reuna Kustantamo 2017. 94 sivua.
uutiskirje 