Itsenäisyyspäivän aaton iltana Esplanadin puistossa sataa lunta. Runebergin patsaan ympärille on pakkautunut ihmisjoukko, josta kohoaa on kylttejä. Niissä lukee esimerkiksi Akateeminen laulu, Villimarjat, Aventur ja Naispoliisilaulajat.
Joukko kajauttaa Maamme-laulun molemmilla kotimaisilla ja Finlandian suomeksi. Kuorojen kierros on polkaistu laulaen käyntiin.
Seuraavana päivänä itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissakin kuorolaululla on harvinaisen näkyvä sija. Sekä Linnanjuhlissa että Linnanjuhlien jatkot -televisiolähetyksessä esiintyy kuoroja.
Marjatta Kajander on laulanut samassa kuorossa 73 vuotta.
”Presidenttipari haluaa kunnioittaa suomalaista kuorokulttuuria sekä pitkiä yhteislauluperinteitämme”, kerrottiin presidentin kansliasta.
Kuorolaulajan sydäntä lämmittää.
Kieli yli sanojen ja käsitteiden
Yksi Kuorojen kierroksen esiintyjistä on vuonna 2010 perustettu monikulttuurinen Maailma-kuoro. Tällä hetkellä mukana on laulajia Intiasta, Saksasta, Ranskasta, Japanista, Martiniquelta ja Suomesta.
– Ohjelmisto on monipuolisesti eri musiikkikulttuureista, mikä tarkoittaa myös erilaisia tapoja laulaa ja muodostaa ääntä, kertoo kuoron puheenjohtaja Sari Siikasalmi.
– Tänä syksynä ollaan tehty improvisoiden äänimaisemia. Toteutimme sellaisen myös konsertissa yhdessä yleisön kanssa. Kun jokainen tuo siihen omaa maustettaan, se on tosi vaikuttava kokemus.
Kuoroa tällä kaudella johtavan Raija Silfverbergin luotsaamina on tutkittu äänenkäytön rajoja.
– Siinä on konkretisoitunut rajattomuuden ajatus, joka sisältyy kuoromme toimintaan muutenkin.
– Olen aina ollut suihkulaulaja, mutta en ole saanut laulamisessa mitään ohjausta. Kuorossa olen löytänyt turvallisen tilan tutkia ja kehittää mahdollisuuksiani laulajana, kertoo intialainen Shruti Ramiah.
– Muutin vasta hiljattain Helsinkiin, enkä tuntenut täältä juuri ketään. Maailma-kuoro on tuonut pysyvyyden tunnetta ja ystäviä elämääni uudessa kaupungissa.
Käyttökielenä kuorossa on englanti, mutta laulaessa yhteistä kieltä ei tarvita.
– Yhteyden löytäminen toisiin musiikin kautta, yli käsitteiden ja sanojen on arvokas juttu sinänsä, Sari Siikasalmi sanoo.
Hänelle monikulttuurisuus ja ja naisten esille tuominen on musiikin ohella ollut tärkeä motivaatio Maailma-kuorossa laulamiselle. Kuorossa kaikkien ääni kuuluu.
– Kaikenlaisilla naisilla ympäri maailman on oikeus tulla kuulluksi ja sitä kautta tehdä maailmasta parempi paikka itselle ja muille.
Poissa kotoa laulattaa suomeksi
Siinä missä yhdet suomalaisnaiset perustavat kuoroja maahanmuuttajanaisille Suomessa, toiset pistävät maailmalla kuoron pystyyn suomalaisille maahanmuuttajanaisille. Näin teki Karla-Maria Toiviainen, joka muutti perheensä kanssa Alankomaihin vuonna 2010.
Paras hetki on se, kun hyvin menneen konsertin päättyessä näkee yleisön nauttineen.
– Puoli vuotta muuton jälkeen perustin ensimmäiset suomenkieliset muskariryhmäni, ja samalla tutustuin laulamisesta kiinnostuneisiin naisiin. Halusin tehdä jälleen kuorotyötä kuoronjohtajana ja samalla tarjota suomalaisille naisille paikan laulaa ja tavata toisiaan.
Suomalainen Naiskuoro Taika on jäsenilleen vertaistukiryhmä, mutta vähintään yhtä tärkeää on suomalainen musiikki. Vaikka suurin osa kuorolaisista on asunut jo vuosia ulkomailla, ei suomalaisuus ole kadonnut heistä.
– Suomi on tunnekielemme. Ja kun laulamme omalla äidinkielellä, se menee vielä syvemmälle. Saamme usein kuulla kansainväliseltä yleisöltämme, jotka eivät puhu suomea, että meidän laulustamme välittynyt tunne on herkistänyt heidät.
Suomalaisuus on tänä vuonna kuulunut Suomen kuoroissa monin tavoin. Elokuussa kymmenet kuorot jalkautuvat kansallispuistoihin ja luonto- ja historianähtävyyksille esiintymään.
Keskisuomalaiset kuorot järjestivät 100-vuotiaan Suomen kunniaksi liki kuusituntisen konsertin. Siellä 20 kuoroa esitti sata suomalaista kuorolaulua. Tempaus välitettiin suorana Yle Areenassa.
Äänestys kauneimmasta suomalaisesta kuorolaulusta pyöri verkossa samaan aikaan kuin suora lähetys. Kolmen kärkeen ylsivät Sibeliuksen Finlandia, Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija ja Kaj Chydeniuksen Kalliolle, kukkulalle.
Yllätysesityksiä Finlandiasta on järjestetty moni, yksi Taika-kuoron toimesta Haagissa https://www.youtube.com/watch?v=0vq4lYpxXTk.
Yhteinen sydämensyke
Karla-Maria Toiviaisen kuorolauluhistoria alkoi jo kaksivuotiaana isän johtamassa kuorossa ja jatkui Toiviaisen äidin perustamassa lapsikuoro Pihlajanmarjoissa.
Myöhemmin laulamisesta ja laulattamisesta tuli ammatti. Toiviainen on johtanut kuoroja ja toiminut laulunopettajana ja äänenmuodostuksen kouluttajana Helsingissä ennen muuttoaan ulkomaille.
– Kuorossa laulamisen tekee erityiseksi yhteisöllisyys ja äänen sulauttaminen toisten ääneen. Kuorolaulajien sydämensykkeen on tutkimuksissa huomattu muuttuvan yhtä nopeaksi. Kuoro on siis todella yksi instrumentti.
– Kuoronjohtajana haluan kehittää kuoroani jatkuvasti; sointia, ilmaisua, sekä laulajien taitoja. Silloin kun uusi teos, joka aluksi tuntui mahdottomalta haasteelta kuorolaisten mielestä, alkaakin toimia ja soida, koen johtajana suurimmat riemun tunteet.
Yksi monista mieleenpainuneista hetkistä Taikan kanssa koettiin Italiassa kansainvälisillä kuorofestivaaleilla.
– Ensimmäisen päivän illallisella kaikki kuorot esittäytyivät laulamalla jotain. Lauloimme Miia Makaroffin Kiesuskin kehossa kiikkui. Koko sali räjähti aplodeihin ja pomppasi ylös tuoleiltaan huutaen ”bravo!”.
73 vuotta samassa kuorossa
Ammattisäveltäjät kirjoittavat kuoroille uutta musiikkia, jolla on aidosti kulttuuria uusintavaa merkitystä.
Musiikin harrastamisen positiivisista terveysvaikutuksista tiedetään melko paljon. Pelkkä musiikin kuuntelu voi vähentää stressiä, helpottaa kipuja ja laskea verenpainetta. Musiikki virkistää, lohduttaa ja rauhoittaa.
Ihmisen ei tarvitse olla musikaalinen hyötyäkseen musiikin hyvää tekevistä ominaisuuksista, selviää Liisa Ukkola-Vuotin teoksesta Musikaaliset geenit – Hyvinvointia musiikista.
Laulaminen on fyysinen ja psyykkinen suoritus, joka tekee hyvää niin muistille, ryhdille kuin hengitystekniikallekin. Kuoro tuo mukaan vielä sosiaalisen ulottuvuuden.
Se on ollut tärkeää myös Marjatta Kajanderille. Hän liittyi Jyväskylän Työväenyhdistyksen sekakuoroon 18-vuotiaana vuonna 1944. Mainittakoon, että tuolloin kuorossa lauloi myös allekirjoittaneen isoisoisä.
Nyt, 91-vuotiaana, Kajander on laulanut samassa kuorossa 73 vuotta. Hänestä seuraavaksi pisimpään mukana ollut jäsen on liittynyt kuoroon vuonna 1976. Väliin jää yli kolme vuosikymmentä. Nykyään Aallon Laulajat -nimellä toimiva kuoro on perustettu vuonna 1889.
Aate kuuluu laulussa
Marjatta Kajanderin houkutteli kuoroon työkaveri. Heti alussa opeteltiin Työväen marssi, mutta ilman nuotteja ja vähän sinnepäin. Kuoro oli suuri, siinä oli yli 50 laulajaa, iso osa vanhempia ihmisiä.
– Sodan loputtua mukaan tuli nuorempaa väkeä ja miehiä. Kun johtajaksi tuli 1953 Ahti Karjalainen, saatiin oikeat nuotit ja opeteltiin Työväen marssikin oikein.
Työväenliikkeen kuoro oli Kajanderille tietoinen valinta.
– Ollaan oltu köyhimmästä päästä ja aate kuuluu ihmisen elämään ilman muuta. Vaikka en ole kauhean kiihkeä ollut. Mutta Oskari Tokoillekin on laulettu!
Esiintymisiä oli paljon työväenyhdistyksen tilaisuuksissa. Kajander on laulanut monessa kuorossa ja johti Työväenyhdistyksen naiskuoroa 20 vuotta, omien sanojensa mukaan ”kun muitakaan ei ollut”. Tästä hommasta hänelle ei maksettu mitään.
Kajander on myös opiskellut musiikkia omaehtoisesti, käynyt työväenopistossa pianotunneilla ja Työväen musiikkiliiton kursseilla. Kajanderin mies soitti haitaria ja sivusta kuunnellessa tuli myös opittua.
”Laulaminen on ihanaa”
Parhaat kuoromuistot Marjatta Kajanderilla on reissuilta ja esiintymisistä.
– Matka Australiaan vuonna 2001 oli mahtava. On oltu myös monilla Työväenmusiikkipäivillä Ruotsissa ja Tanskassa. Viron laulujuhlilla oltiin ensimmäisen kerran 1994. Taisi olla Työväenmusiikkipäivät Tanskassa, joskus 1950-luvulla, kun ei muistettu onko se Helsinborg vai Helsingör eikä meinattu löytää laivaan.
Liekö kuorolaulun ansiota, mutta Kajander on ollut varsin toimelias koko ikänsä. Hän työskenteli päivisin leikkaajana ja ompelijana ja iltaisin teatterissa opereteissa ja musikaaleissa laulamassa ja tanssimassa. Perhe ja iso omakotitalokin oli hoidettavana.
Kun työt loppuivat Shick-puvussa vuonna 1977, Kajander oli pätkätyöläisenä teatterin puvustossa 20 vuotta. Hän on myös ommellut eri kuoroille paljon esiintymisasuja.
Kajander on äänialaltaan sopraano ja laulaa mielellään korkealta. Hän laulaa yhä myös sooloja.
– Vanhat kuorosäveltäjät tekivät sopraanoille kunnon äänet. Hannes Harpion toimiessa kuoron johtajana laulettiin vanhanaikaisia kuorolauluja, joissa oli rekisterit oikein ja sopraanoille oikeat kuviot.
– En osaa lopettaa, tykkään laulaa, se on ihanaa! Aina on mukava lähteä kuoroon, varsinkin nyt, kun on aikaa.
Ammattimaista harrastajatoimintaa
Suomi toimi lokakuussa eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden kuorokilpailun järjestäjämaana 26 vuoden tauon jälkeen. Suomi pärjäsi kansainvälisessä kisassa hienosti ja vantaalaisen Vaskivuoren lukion kamarikuoro voitti lapsi- ja nuorisokuorojen sarjan. Toreilla ei kuitenkaan tavattu.
Musiikinopettaja, Sibelius-lukion kuorojen johtaja Reijo Aittakumpu ihmettelee, kuinka kuoromaailman tapahtumia ei seurata esimerkiksi Helsingin Sanomissa ollenkaan.
– Sama kohtalo on käytännössä kaikella kuoromusiikilla, oli kyse ammatti- tai harrastajakuoroista, kotimaisista tai kansainvälisistä tapahtumista.
Tämä kuitataan usein puhumalla harrastajatoiminnasta. Sitä kuorolaulu Suomessa onkin, mutta lähinnä siksi ettei mikään taho ylläpidä ammattikuoroa. Alalla on silti kymmeniätuhansia aktiivisia toimijoita, huomauttaa Aittakumpu.
Singing Europe -organisaation tekemän tutkimuksen mukaan kuorolaulajia on Suomessa 268 000.
– Kuoroja johtavat koulutetut ammattilaiset, suuri osa kuorolaulajista on kymmeniä vuosia asiaan syvästi perehtyneitä puoliammattilaisia. Ammattisäveltäjät kirjoittavat kuoroille uutta musiikkia, jolla ihan oikeasti on kulttuuria uusintavaa merkitystä.
Yksi ahkera puoliammattilainen on helsinkiläinen Susanna Heinonen.
Joka toinen vastaantulija on kuorokaveri
Susanna Heinonen on laulanut yli 30 vuotta yli kymmenessä ammattitason kuorossa, kuten Savonlinnan oopperajuhlien kuorossa, Suomen filharmonisessa kuorossa, Tapiolan kamarikuorossa, Klemettiopiston kamarikuorossa, Suomalaisessa kamarikuorossa ja viimeisimpänä kamarikuoro cc Freiassa.
– Lapset on sitä mieltä, että joka toinen vastaantuleva henkilö on meidän kuorokaveri, hän nauraa.
”Meidän” viittaa Heinosen aviomieheen, jonka kanssa hän on laulanut useimmissa kuoroissa yhtä aikaa. Myös perheen pojat ovat Cantores Minores -kuoron kasvatteja.
– Minulla on muusikon koulutus ja toimin pitkään kanteleensoiton opettajana päivätyöni lisäksi. Perheen kasvaessa oli kuitenkin pakko jättää toinen työ pois. Kuorolaulu täyttää loistavasti tarpeeni tehdä aktiivisesti musiikkia.
– Jos haluaisin soittajana päästä tekemään vastaavia teoksia mitä laulajana kuorossa, pitäisi olla aivan huippu ja tehdä valtavasti töitä. Kuorolaisena pääsen laulamaan Bachin Johannes-passioita, Mozartin C-mollimessua, Mahlerin kahdeksikkoa ja muita ihanuuksia. Huipputason teoksia huippuammattilaisten kanssa ja kyseessä on kuitenkin ”vain harrastus”.
Tällä hetkellä Heinonen laulaa kahdessa kuorossa, jotka harjoittelevat viikoittain ja parissa kuorossa projektiluontoisesti.
– Korkeatasoisten kuorojen kanssa stemmaharjoituksia ei ei juuri tarvita eikä harjoituksissa ole joutenoloa. Musiikkia tehdään koko ajan niin, että kaikki antavat kaikkensa.
– Minulle se on mindfullnessia. Kuoroharjoituksissa ei ehdi ajatella työasioita tai kodin villakoiria.
Hiljaisuus ja räjähtävät aplodit
Kuorossa oppii toimimaan monenlaisten ihmisten kanssa ja yhteisön hyväksi. Kuoron riveissä titteleillä ei ole merkitystä. Sooloilulle ei ole sijaa, vaan on kuunneltava muita, Heinonen kuvailee.
– Parasta on, kun hyvin menneen konsertin päättyessä näkee yleisön nauttineen. Silloin on kiitollinen olo. On tietynlaista lahjan antamista, että saa tuottaa iloa ja mielihyvää yleisölle ja samalla tehdä sitä, mikä itsestä on ihanaa.
Kun Susanna Heinonen tarvitsee voimaa hyvistä ajatuksista, hän palauttaa mieleensä tämän hetken:
– Savonlinnassa, Aidan loppukohtaus, jossa olen ollut papittarena. Ollaan yläbastionissa, soihtujen savu sieraimissa. Aida ja Radames kuolevat meidän alapuolellamme, tervapääskyt kirkuvat. Sitten hiljaisuus. Jonka jälkeen räjähtävät aplodit.
– Sellaista hetkeä ei ole missään muualla ja vieläkin tulee vähän kyyneleet silmiin, kun sitä miettii.
uutiskirje 
