Horisontti
Kannustimet ovat taloustieteen ydintä. Kepillä ja porkkanalla ihmisiä voidaan kannustaa aiempaa parempiin tuloksiin. Mutta väärän kannustamisen seurauksena tulokset voivat myös heikentyä.
Tällaista kohtaloa voi ennustaa myös vuoden vaihteessa voimaan astuneelle aktiivimallille, jossa työttömiä kannustetaan lyhytaikaisiin työsuhteisiin kepillä, jonka nimi on työttömyysturvan leikkaus. Työministeri Jari Lindströmin mukaan myös muita kepin sovelluksia on valmisteilla.
Aktiivimallin ongelmat ovat vain osa yleisempää työvoimapolitiikan linjaa.
Työttömien ja muiden kansalaisten keskuudessa nämä aikeet ovat herättäneet tyrmistystä. Ja ainakin osa ay-liikkeestä on suunnittelemassa vastatoimia. Hyvä niin, mutta toki kysymys työvoimapolitiikan kannustimista olisi pitänyt avata jo aiemmin. Aktiivimalli on vain jatkoa kauan sitten valitulle tielle.
Miten tähän on tultu? Työttömien kannustamisen nimiin ovat vannoneet kaikki hallitukset vuodesta 1995 lähtien. Hallituksen kokoonpanosta riippumatta työvoimapolitiikan pitkänä linjana on ollut työttömän oman vastuun lisääminen. Eikä tästä päälinjasta ole tingitty, vaikka tulokset ovat olleet kehnonlaisia.
Valitun linjan mukaan työllistymistä tuetaan nykyään lähinnä työttömyyden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Työttömyyden pitkittyessä tukea on aina vain vähemmän. Ja yli vuoden työttöminä olleet pitkäaikaistyöttömät ovat kannustaneet lähinnä itse itseään.
Siksi työvoiman ulkopuolelle siirtymisestä on 2000-luvulla tullut yhä yleisempi työnhaun päättämistapa, kuten Työvoimapoliittiseen aikakauskirjaan (3/2012) kirjoittamassani artikkelissa osoitin. Omavastuuseen perustuvat kannustimet eivät ole toimineet. Ja tuskin toimivat aktiivimallinkaan kohdalla.
Miksi eivät toimi? Yksi vastaus löytyy Samuel Bowlesin kirjasta The Moral Economy (Yale University Press, 2016). Se on kirja kannustimien ja hyvän kansalaisuuden välisestä suhteesta. Kirjan mukaan kannustaminen voi onnistua vain silloin, kun valittu kannustin vahvistaa hyvää kansalaisuutta, yksilön käsitystä omasta vastuustaan.
Kun yksilö ymmärtää ja hyväksyy kannustamisen perusteet, niin kannustin – oli se sitten keppi tai porkkana – vahvistaa ponnisteluja ongelmalliseksi todetun tilanteen muuttamiseksi. Mutta jos ei ymmärrä eikä hyväksy, ihmisten käyttäytyminen saa tavoitteen vastaisia muotoja. Otetaan esimerkki.
Eräässä päiväkodissa, jossa ongelmana oli myöhästely lasten noudossa, kannustimeksi ajoissa hakemiselle säädettiin pieni sakko myöhästelijöille. Mitä tapahtui? Tapahtui niin, että myöhästely vain lisääntyi. Toisin sanoen, valittu kannustin – myöhästymisen hinnoittelu – heikensi vastuullista käyttäytymistä.
Uuden, ihmisten käyttäytymistä tutkivan taloustieteen haaran mukaan sama pätee moniin muihin demoralisoiviin kannustimiin, kuten työaikojen ja korvattavien sairauslomapäivien määrän yksipuoliseen muuttamiseen. Ne syrjäyttävät sen moraalin, jonka varaan yhteishyvän pitäisi perustua.
Mistä ratkaisu ongelmaan? Vastauksia tähän on esitetty vähän. SAK:n 23.1. esittämän linjauksen mukaan aktiivimalli on kumottava ja karenssit yksinkertaistettava. ”Toimeentulon leikkaaminen ei ole kannustamista vaan rankaisemista. Kannustaminen on palveluita ja tukemista. Työpaikkoja ei synny työttömyysturvaa leikkaamalla.”
Juuri näin. Mutta millaista kannustamista, palveluita ja tukemista tarvitaan, siitä SAK:n vaihtoehto ei vielä kovin paljon kerro. Toteaa tosin, että työvoimapolitiikkaan pitäisi saada enemmän yksilökohtaista harkintaa ja kasvokkain kohtaamisia erityisesti työttömyyden alkuvaiheessa.
Vaikutelmaksi tästä kaikesta on jäänyt, että politiikan valtavirrassa aktiivimallin nähdään meillä edelleen omana erillisenä ongelmanaan, joka voidaan ratkaista ilman puuttumista työvoimapolitiikan pitkään linjaan, vastuun siirtämiseen työvoimahallinnolta työttömälle itselleen.
Millaisesta haasteesta oikein puhumme? Aktiivimallin kannustinongelmat ovat osa yleisempää työvoimapolitiikan linjaa, jonka julkilausuttuna tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen yli 70 prosentin. Kun yksi tunti viikossa riittää, työllisyysaste voi nousta, vaikka työllisten tekemien työntuntien määrä kansantaloudessa ei lisääntyisi.
Tämän linjan kääntöpuolelta löytyy piilotyöttömyyden ja vajaatyöllisyyden kasvu, lisääntyvät toimeentulo-ongelmat ja tukitoimien väheneminen eniten tukitoimia tarvitsevien työttömien joukossa. Mutta jos hallitus tuijottaa vain työllisyysasteeseen, nämä ongelmat eivät nouse keskustelun kohteeksi.
Näin meille on luotu kaksi rinnakkaista todellisuutta, työttömien ja hallituksen todellisuus. Itse pelkään, että aktiivimallin myötä ero näiden kahden todellisuuden välillä kasvaa niin suureksi, jossa hallitus ja työttömät eivät enää ymmärrä toisiaan.
Se tilanne on nyt pelottavan lähellä.
Kirjoittaja on kauppatieteiden tohtori
Juttu korjattu 5.2.2018 klo 9.25 kirjoittajan pyynnöstä.
uutiskirje 
