– Näillä ei ole arvoa dollarinkaan edestä, paksua bolivar-setelinippua esittelevä Jonas kertoo. Hän päivystää Ecuadorin ja Perun välisellä raja-asemalla vastaanottamassa maanmiehiään, jotka pakenevat hyperinflaation kurjistamasta maasta. Viime vuoden elokuusta laskettuna hinnat ovat nousseet satoja tuhansia prosentteja.
Jonas lähti kävelemään pääkaupunki Caracasista kohti Ecuadoria heinäkuussa. Elokuussa Venezuelan presidentti Nicolás Maduro koetti taltuttaa vuonna 2014 alkanutta talouskaaosta poistamalla valuutasta viisi nollaa ja nostamalla minimipalkat 180 miljoonaan bolivariin, noin 45 dollariin. Sitä ennen minimipalkka oli noin dollarin kuussa. Maduro oli jo aiemmin sitonut bolivarin arvon öljyn hintaa noudattelevaan kryptovaluuttaan, joka ei ole käytössä vielä missään.
Jonas laittaa arvottomaksi käyneet setelit takaisin taskuunsa ja ojentaa rajalle saapuneelle naiselle vettä ja hedelmiä. Hän työskentelee vapaaehtoisena Ecuadorin raja-asemalle pystytetyllä ruoanjakelupisteellä.
– Ruokaa ei enää ole kaupoissa. Ja vaikka olisikin, ei kenelläkään ole varaa ostaa sitä, kertoo Caracasista lähtöisin oleva nainen ja kiittää Jonasta.
Raja-aseman ruoanjakelu on osa humanitaarista avustusohjelmaa, jota Ecuadorin sosiaaliministeriön Piñasin aluepäällikkö Iván Rivanedeira johtaa. Hänen mukaansa pakolaisten tilanne on pahentumassa.
– Pakolaisten ensimmäisessä aallossa tulivat varakkaat. Nyt tulevista ihmisistä näkee päälle päin, että he ovat nähneet nälkää. Tämä on Latinalaisen Amerikan pahin humanitaarinen kriisi, Rivanedeira sanoo.
Raha on menettänyt arvonsa.
Vuonna 2014 alkanut Venezuelan pakolaiskriisi on laajuudeltaan verrattavissa Syyrian sodan aiheuttamaan pakolaisuuteen, vaikka syyt ovat erilaiset. YK:n arvion mukaan ainakin 2,3 miljoonaa venezuelalaista on jättänyt kotimaansa, mikä on 7 prosenttia maan väestöstä. Paikalliset järjestöt arvioivat luvun vielä suuremmaksi.
Yhdysvaltojen ja Espanjan lisäksi lähialueen valtiot Ecuador, Kolumbia, Peru ja Chile ovat vastaanottaneet suurimman osan pakolaisista.
Ecuadorin hallitus on järjestänyt pakolaisille ilmaisia bussikuljetuksia, jotka vievät heidät suoraan Kolumbian rajalta Perun rajalle. Busseista purkautuu väsyneitä ja nälkäisiä matkustajia kaikista sosiaaliluokista.
Ennen bussikuljetuksia köyhimmät tulivat jalan. Nuorimmat näyttävät selvinneet viikkojen kävelystä suhteellisen hyvissä voimissa, mutta matkalaukkukasan vieressä lepäävä vanhempi rouva osoittaa turvonneita jalkojaan.
– Katso, kengät eivät enää meinaa mahtua jalkaan. Tuntuu kuin kävelisi puupökkelöiden päällä.
Naapurimaat tiukentavat pääsyvaatimuksiaan
Kolmen kuukauden ikäinen Cristian nukkuu äitinsä sylissä raja-aseman pihamaalla. Hän on vanhempiensa kanssa matkalla kohti Perua. Äiti Jeina, 16, ja isä Cristian, 20, kertovat matkustavansa kohti Limaa, jossa heillä on sukulaisia. He toivovat löytävänsä töitä.
– Haluamme lähettää rahaa kotimaahan jääneille perheenjäsenille, Cristian ja Jeina kertovat.
Peru on tällä hetkellä yksi houkuttelevimmista maista työmahdollisuuksiensa vuoksi. Talouskasvu on neljän prosentin luokkaa ja laillinen maahanmuutto on ollut tähän saakka helppoa.
Peru on tilastojen mukaan vastaanottanut 430 000 venezuelalaista, ja suurin osa on saapunut viime kuukausien aikana. Turvapaikkahakemuksia on jätetty ennätysmäärä.
Venezuelalaiset kaupustelijat ovat osa katukuvaa.
Muuttoliikkeen myötä Peru ja Ecuador kuitenkin kiristivät vaatimuksiaan ja alkoivat vaatia venezuelalaisilta passia. Aiemmin maahan pääsi pelkällä Andien yhteisön henkilökortilla. Tällä hetkellä Venezuelassa on lähes mahdotonta saada uutta passia.
Ecuadorin oikeuslaitos kuitenkin keskeytti lain toimeenpanon perustuslain vastaisena ja kantelua käsitellään. Myös Perun oikeusasiamies on kannellut linjauksesta. Oikeus liikkumiseen ja turvapaikan hakemiseen on perusoikeus, jota ei saa rajoittaa, se linjasi.
Rokotus käteen raja-asemalla
Raja-aseman pihamaalla kaikuu venezuelalainen slangi. Matkalaukut on koottu keoiksi, passilla matkustavat jonottavat vuoroaan passintarkastukseen. Venezuelan kansalaisille on oma jononsa, muille omansa. Virastorakennuksen edustalla jaetaan ilmaisia rokotuksia. Romahtaneessa Venezuelassa julkinen terveydenhoito on käytännössä lakannut. Tavalliset taudit voivat koitua kuolemaksi, koska lääkkeitä ei ole.
– Rotavirus, influenssa, listeria, jäykkäkouristus ja meningokokki, rajalla työskentelevä sairaanhoitaja luettelee.
– Annamme kaikki mahdolliset rokotteet kerralla, sillä ihmisillä ei enää ole voimassa olevia perusrokotuksia.
José Pernilla, 40, peittää irvistyksensä, kun rokotepiikki pistetään hänen käsivarteensa. Hän on kauttakulkumatkalla kohti Chileä. Pernilla on onnellisessa asemassa, sillä hänellä on voimassa oleva passi ja tarpeeksi varallisuutta palata kotimaahansa matkan jälkeen.
– Katselen uusia mahdollisuuksia, mutta ensi sijassa käyn tapaamassa sukulaisia. Aion palata Venezuelaan muutaman kuukauden päästä, hän kertoo.
Pernilla on poikkeus. Useimmat pakolaiset arvostelevat Maduron hallintoa. He kertovat palaavansa vasta, kun Maduro syöstään vallasta.
Onnekkaimmat saaneet töitä uudessa maassa
Viereisessä Huaquillasin rajakaupungissa passikeskustelu kuulostaa kaukaiselta. Ecuadorilaiskaupungin keskellä kulkee torikatu, joka vilisee pyörillä kulkevia mehukojuja, salakuljettajia, narunpätkästä talutettavia vuohia, moottoripyöräilijöitä ja koiranpentuja tyrkyttäviä kaupustelijoita.
Kävelemällä torikadun toiseen päähän saapuu Peruun, Aguas Verdesin kaupunkiin. Avoimella rajalla ei ole valvontaa, kadun yllä riippuva kyltti toivottaa tervetulleeksi Peruun. Tällä puolen rajaa työskentelee paljon sekä laittomia että laillisia siirtolaisia. Muiden Latinalaisen Amerikan maiden tapaan epävirallisella työnteolla on Perussa pitkät perinteet.
Torikadun varrella sijaitsevan ravintolan tarjoilija Eduardo on yksi paperittomista venezuelalaisista. 24-vuotias Eduardo kertoo asuneensa Perussa muutaman kuukauden ajan.
– Minulla on tutkinto viestinnästä, mutta tässä sitä ollaan. Nykyisin saan sentään syödäkseni, voin ostaa joskus uusia vaatteita ja mikä tärkeintä, pystyn lähettämään rahaa perheelleni. En sano tätä mielelläni, mutta kotimaassani jouduin etsimään ruoantähteitä roskiksista. Siksi päätin lähteä. Niin kauan kuin ihmiset näkevät nälkää, maastamuutto ei tule lakkaamaan, Eduardo sanoo.
Eduardon työkaverin, 26-vuotiaan Julianin kertomus on samanlainen.
– Söimme usein pelkästään keitettyä kassavaa ja tomaattia. Tiedätkö, mikä on hirveämpää kuin käydä nälkäisenä nukkumaan? Käydä nälkäisenä nukkumaan ilman että tietää, onko huomennakaan luvassa ruokaa.
Venezuelan tilanne on verrattavissa Syyrian pakolaiskriisiin.
YK:n mukaan yli 1,3 miljoonaa venezuelalaista kärsii aliravitsemuksesta.
– Hugo Rafael Chávezin politiikasta oli hyötyä minulle, sen avulla sain kouluttautua. Mutta hänen suurin virheensä oli valita seuraajakseen Maduro, Julian sanoo katkeraan sävyyn.
Perulaiset solidaarisia historiansa vuoksi
Perussa jotkut työnantajat ovat käyttäneet paperittomien maahanmuuttajien tilannetta hyväkseen: palkkoja on poljettu alas tai jätetty kokonaan maksamatta. Julian ja Eduardo kuitenkin kertovat saaneensa asiallista kohtelua.
Pääasiallisesti venezuelalaisten tilannetta ymmärretään, sillä Perun oma 1980-luvun kaaos on tuoreessa muistissa. Tuolloin aseellinen konflikti ajoi perulaisia pakolaisiksi naapurimaihin.
– Maahantulosäädöksiä kiristävissä naapurimaissa pitäisi muistaa tämä: silloin kun niissä oli kaaos päällä, monet lähtivät pakolaisiksi Venezuelaan, eikä Venezuela evännyt heiltä pääsyä, Eduardo sanoo.
Eduardo ja Julian muistelevat kotimaataan haikeudella, mutta eivät valita tilannettaan. He ovat sentään onnistuneet saamaan työpaikan. Moni venezuelalainen joutuu kiertelemään kaduilla hankkimassa elantoaan.
Venezuelalaisista katukaupustelijoista on tullut olennainen osa perulaista katukuvaa. Jos heiltä ostaa kahvia, leivonnaisia tai karamelleja, kylkiäisenä voi saada värikkään bolivar-setelin. Siitä voi taitella halutessaan vaikka lennokin.
uutiskirje 
