”On se kumma kun tehdään kunniaa sille joka löi jalkansa poikki. Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki”, lauloi Timo Rautiainen kymmenisen vuotta sitten. Kappale nousee yhä mieleen, kun uutisia lukiessaan huomaa, miten mielenterveysongelmia yhä stigmatisoidaan.
Tuntuu siltä, että keskustelu mielenterveyden häiriöstä nousee yhä esille lähinnä rikosten ja etenkin väkivaltarikosten kohdalla. Aiheesta kirjoitetaan ja keskustellaan siihen sävyyn, että voisi kuvitella mielenterveyden horjahtelun olevan portti väkivaltaan. Tässä keskustelussa unohtuu aika usein se, että itse asiassa mielenterveyden häiriöstä kärsivä on alttiimpi joutumaan rikoksen uhriksi kuin tekemään sellaisen. Henkirikosten tekijöistä noin 90 prosentilla ei ole todettu mielenterveyden häiriötä.
Pientä valoa mielenterveyskeskusteluun väläytti uutinen siitä, että nuorten suhtautuminen mielenterveysongelmiin on muuttunut. Häiriöitä ei enää hävetä ja niistä keskustellaan avoimemmin. Kehitys on positiivista ja osoittaa, että mielenterveysongelmiin liittyvät leimat saattavat vähitellen haalistua.
Stigman sitkeys on erikoinen sillä tilastojen valossa joka toinen suomalainen kokee jossakin elämänsä vaiheessa jonkin mielenterveyden häiriön. Toisin sanoen mielenterveyden horjahtelut eivät ole harvinaisia ja ne koskevat meistä jokaista ainakin välillisesti.
Yleisimpiin ongelmiin lukeutuvat masennustilat ja ahdistuneisuushäiriöt. Häiriöihin lukeutuvat myös esimerkiksi erilaiset riippuvuudet, persoonallisuushäiriöt, syömishäiriöt ja psykoosit ja valtaosa työssäkäyvistä ihmisistä kokee varmasti jossain vaiheessa työuraansa pitkittynyttä stressiä tai unettomuutta.
Mielenterveysongelmissa ei siis ole kyse mistään marginaalisesta ilmiöstä vaan vuosittain noin 25 prosenttia aikuisista sairastaa jotain mielenterveyden häiriötä. Heistä vain puolet saa tarvitsemaansa hoitoa. Osittain syy on siinä, että kunnat eivät tarjoa tarvittavaa hoitoa, mutta ongelmaa pahentaa myös se, että avun tarpeessa olevan ihmisen pitäisi jaksaa taistella sitä saadakseen.
Hoitamattomat tai huonosti hoidetut häiriöt tulevat myös kansantaloudellisesti kalliiksi – lähes puolet kaikista suomalaisten työkyvyttömyyseläkkeistä on mielenterveysperusteisia.
Palatakseni vielä Rautiaisen kappaleeseen. Vastoin edelleen aika yleistä harhaluuloa mielenterveyden häiriöt ovat sairauksia, joihin voi sairastua kuka tahansa. Se katkaiseeko jalkansa vai sairastuuko masennukseen saattaa olla sattumasta kiinni, siitä huolimatta mielenterveysongelmia pidetään edelleen jotakin häpeällisinä. Esimerkiksi masennusta sairastavista ihmisistä 70 prosenttia salaa tilansa syrjinnän pelossa.
Eikä ehkä ihan syyttä, sillä Suomen Mielenterveysseuran mukaan mielenterveyden häiriöitä kokevat saavat laadultaan heikompaa hoitoa ruumiillisiin sairauksiin.
Mielenterveyden häiriöistä puhuminen on tärkeää, jotta sitä koskevista olettamuksista päästäisiin eroon ja jotta ihmiset uskaltaisivat hakea rohkeammin apua sitä tarvitessaan.
Kansainvälistä mielenterveyspäivää vietetään keskiviikkona 10. lokakuuta.
uutiskirje 