Elämme suurten muutosten aikaa. Työ ja sen laatu muuttuvat, digitalisaatio mullistaa työn tekemisen. Koulutetut ja menestystä janoavat ovat selviytyjiä talouden kasvun rattaissa. Ihmiset, jotka luokitellaan oppimisrajoitteisiksi tai muuten työhön sopimattomiksi, eivät loista työmarkkinoilla. Ihmisiä jotka haluavat näitä ihmisiä auttaa, on Suomessa aivan liian vähän.
Usein syynä on kankea ja joustamaton, suorastaan epäinhimillinen, byrokratia. Onneksi joukossamme kulkee ihmisiä jotka eivät luovuta. Salossa toimivan Ihme ja Kumma ry:n puheenjohtaja sai sitkeytensä ansiosta aluehallintovirastolta avustuksen työllistääkseen yhdistyksessä toimivia kehitysvammaisia ja muita työvoiman ulkopuolelle tuomittuja. Ilman avustusta he eivät olisi voineet palkata uutta ohjaajaa tai työntekijöitä toimintansa laajentamiseksi.
Ihme ja Kumma on koko maassa ainoa kehitysvammaisia tai oppimisrajoitteisia työllistävä yhdistys, joka työllistää ihmisiä, joita ei lasketa työvoimaan kuuluviksi. Tällaisen toiminnan soisi koskevan kaikkia vammaisia ja ihmisiä, jotka eivät nykyisessä työtahdissa selviä työmarkkinoilla.
Työtä ja tekemistä kyllä riittää. Tarvitsemme lisää hyvään uskovia ihmisiä, jotka eivät luovuta.
Birgitta Wulf
Salo