Näin tammikuussa media on pullollaan juttuja laihdutuksesta. Vinkkejä ja kikkakolmosia riittää. Sosiaalinen media puolestaan pursuaa lupauksia olla syömättä herkkuja tai karkkia niin monta päivää kuin kyseinen päivitys saa tykkäyksiä. Vuodenvaihteessa moni uhoaa aloittavansa uuden terveemmän ja aivan raittiin elämän.
Jokainen toki saa tehdä omalle keholleen juuri niin kuin haluaa, syödä karkkia tai olla syömättä, lisätä liikuntaa tai olla lisäämättä. Kenenkään keho kun ei kuulu minulle. Sen sijaan minun asiani on se kulttuurinen ilmiö, jonka mukaan vuodenvaihde on jokin maaginen piste, jonka jälkeen on välittömästi ansaittava hyvä ihmisyys tekemällä lupauksia radikaaleista muutoksista, joihin mielellään liittyy tiukka kieltäytyminen.
Se on minun asiani, sillä syömiseen liittyvä ansaitsemis- ja rankaisupuhe on haitallista eikä terveyttä ja hyvinvointia edistävää. Kun ruuat on jaoteltu hyviin ja huonoihin, joista jälkimmäisten nauttiminen pitää erityisesti ansaita tai siitä pitää itseä rangaista esimerkiksi kovalla liikunnalla, ollaan jo epäterveen ruokasuhteen ja laihdutuskulttuurin ytimessä.
Jos terveyttä halutaan aidosti edistää, moralisointi, haukkuminen ja paheksunta on syytä jättää pois keinovalikoimasta.
Laihdutuskulttuuri, kuten Javiera Marchant Aedo blogissaan toteaa, ei auta meitä kuuntelemaan kehomme viestejä. Päinvastoin, se saa meidät vieraantumaan näistä viesteistä täysin. Kehoa aidosti kuuntelemalla olisi mahdollisuus edistää omaa hyvinvointiaan, mutta monelta meistä on tämä mahdollisuus pilattu. Ei toki lopullisesti.
Laihdutusepidemian vastapainoksi tämän viikon lauantaina sekä järjestetään ensimmäistä kertaa Body Posi -messut eli kehopositiivisuuteen keskittyvä tapahtuma että julkaistaan ravitsemusterapeutti Leena Putkosen kirja Superhyvää keholle! – Tee rauha ruuan kanssa, jota uskallan suositella lukemattakin.
Blogissaan Putkonen ehdotti, että kehopositiivisuus ja kehorauha eivät riitä vaan olisi syytä ryhtyä kehokapinaan. Olen täysin samaa mieltä. Kuten Putkonen kirjoittaa: ”Tuntuu ihan antiikkia-antiikkia-keskustelulle selittää rautalangasta (useimmiten) setäihmisille ja jokuselle terveysalan terveysfasistille, että kaiken kokoisilla ihmisillä on itseisarvo ja lupa hengittää samaa ilmaa kuin painoindeksi-taulukon ’normaali’-kategoriaan kuuluvilla.”
Lihavuudelle voi olla monenlaisia syitä, mutta niillä ei ole mitään väliä. Oli syy mikä hyvänsä, läskilläkin on oikeus olla olemassa. Liikaa ei voi toistaa sitä, että kukaan meistä ei ole olemassa toistemme esteettistä silmää miellyttääkseen. Jos jonkun kehon koko tai muoto tai pukeutumistyyli ei miellytä, aina voi katsoa muualle ja keskittyä muihin asioihin.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että läskeiltä ihmisyyden kieltävät asenteet ja jatkuvat negatiiviset kommentit ovat haitallisempia terveydelle kuin itse rasvakudos. Moni saattaa kuvitella, että läskin saa ruotuun ja motivoitua laihduttamaan osoittamalla – hyvällä tai pahalla – hänen olevan läski. Läskille itselleen hänen kehonsa koostumus tulee äärimmäisen harvoin yllätyksenä.
Läskiin liitettyjä negatiivisia stereotypioita on mahdotonta välttää. Populaarikulttuurissa ja mediassa riittää esimerkkejä onnettomista ja kammottavista läskeistä. Sekä tarinoita entisistä läskeistä, jotka vihdoin uskaltavat elää täysillä. Näitä tarinoita on kuultu jo tarpeeksi.
Läski voi kuitenkin olla onnellinen, hyvinvoiva ja vastoin yleisiä uskomuksia jopa terve. Kenenkään terveyttä kun ei voi arvioida ulkonäön tai kehon muodon perusteella. Moni läski elää täysillä nyt, eikä vasta sitten kun mahtuu pienempiin housuihin. Niitä tarinoita tarvitaan rutkasti lisää.
Jos terveyttä halutaan aidosti edistää, moralisointi, haukkuminen ja paheksunta on syytä jättää pois keinovalikoimasta. Erityisesti terveydenhoitohenkilökunnan suhtautuminen on ratkaisevassa asemassa.
Tutkimusten mukaan jopa lihavuuden hoitoon erikoistunut henkilökunta suhtautuu ennakkoluuloisesti ja negatiivisesti lihaviin potilaisiin. Huono kohtelu saa läskin välttelemään hoitoon hakeutumista, jolloin sairaudet eivät tule hoidetuksi. Kukapa haluaa mennä hoidettavaksi, jos tietää, että ei tule saamaan inhimillistä kohtelua.
Kehorauha on sitä, että muiden kehoja ei tarvitse kommentoida. Ainakaan negatiivisesti ja positiivisten kommenttienkin kanssa saa miettiä tarkkaan, että miksi ja miten. Maailmassa on paljon ulkonäön kommentointia, jonka tarkoitus on kehuminen tai kannustus, mutta lopputuloksena nöyryytys tai ahdistus.
Kehorauhaan liittyy myös se, että ei kommentoida toisten syömisiä tai ruokakorin sisältöä kaupassa. Ruuasta löytyy toki paljonkin keskusteltavaa ankeiden kielletty-sallittu, hyvä-paha tai terveellinen-epäterveellinen -kehysten ulkopuolella.
Kuten sanottua, kehorauha ei yksin riitä vaan pitää ryhtyä kehokapinaan. Se on sitä, että vaaditaan kulttuuristen asenteiden ja rakenteiden muutosta kaikki kehot sallivaksi.
On aika räjäyttää kapeat kehonormit ja oletukset siitä, että vasta normikehossa voi olla tyytyväinen ja onnellinen. Meille yritetään myydä jatkuvasti sitä, että olisimme tyytymättömiä itseemme ja kehoihimme, että ostaisimme tuotteita, joilla voidaan kuvitella pääsevän kohti sitä ihannetta ja normia.
Se normi kuitenkin koko ajan muuttuu. Se myös aina pakenee ulottuvilta, joten lopulta sitä tyytyväisyyttä ei koskaan voi saavuttaa.
Ennemmin kannattaa jättää tammikuussa lehdet ostamatta ja lukematta sekä aggressiivisesti kuratoida sosiaalisen median virtojaan niin, ettei tahtomattaan altistu haitalliselle sisällölle.
Kannattaa myös panostaa oman kehon kuuntelemiseen sen sijaan, että antaisi vallan omasta syömisestään tai syömättä jättämisistään some-yleisölle.
lehti 