Seuraavan hallituksen tulisi nostaa yritysvero 30 prosenttiin, esitti vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes puolueen vaalikampanjan avausjuhlassa Kulttuuritalolla 23.1.1999. Lisäksi osinkotulojen saajia tulee ryhtyä verottamaan sen sijaan, että yritykset maksavat verot heidän puolestaan.
Vasemmistoliitto lähti vuoden 1999 eduskuntavaaleihin Siimeksen kasvoilla. Julisteessa leipomisharrastuksestaan julkisuudessa kertoneella puheenjohtajalla oli kädet taikinassa. Tunnuslause oli ”Arvot ja arki”.
Siimeksellä oli suosiota yli puoluerajojen, mutta vuoden 1999 maalisvaaleissa se ei kantanut vaalivoittoon. Ehkä kuitenkin voi puhua aidosta torjuntavoitosta, koska kannatus aleni vain 0,3 prosenttiyksikköä vaikka takana olivat vaikeat vuoden Paavo Lipposen ensimmäisessä hallituksessa. 10,9 prosentin tuloksella sai silloin 20 kansanedustajaa.
Voidaan milloin tahansa laittaa televisioon keskustelemaan Sauli Niinistön kanssa taloudesta.
Lipposen ykköshallituksen aikana julkisen talouden tila koheni huomattavasti ja Siimeksen mukaan se loi mahdollisuudet aidoille poliittisille valinnoille.
– Vasemmistoliitto lähtee vaaleihin tavoitteenaan kamppailla työttömyyttä, köyhyyttä ja syrjäytymistä vastaan niin kasvukeskuksissa kuin alueillakin, Siimes linjasi.
Vasemmistoliiton hän määritteli ahneuden vastaiseksi liikkeeksi, joka tavoittelee tasa-arvoa ja yhteisvastuuta. Se oli vaalilauseen arvot-osa.
Arki-osa tarkoitti sitä, että elämisen arjen näkökulmasta kuntien tuottamat palvelut ovat tasa-arvon ja yhteisvastuun selkäranka.
Vaalijuhlaan osallistuneet vantaalainen Jani Pentti ja turkulainen Jan Mikkonen hehkuttivat Siimeksen osaamista.
– Edustava ja osaava tyyppi. Voidaan milloin tahansa laittaa televisioon keskustelemaan Sauli Niinistön kanssa taloudesta, Mikkonen totesi.
Mikkonen sanoi, että vasemmistoliiton tulee pyrkiä edelleen hallitukseen ja samaa sanoi Siimeskin. Sillä saavutetaan parhaat tulokset enemmistöparlamentarismissa.