Euroopan unioni on koko historiansa ajan ollut lähinnä taloudellinen projekti. Nyt käynnissä olevat kriisit – kansallispopulistinen herätys, taloudellinen epätasapaino jäsenmaiden välillä ja brexit – osoittavat EU:n epäonnistuneen luomaan itsestään poliittisen yhteisön. Avainkysymys on, alkaako se nyt luomaan itsestään sellaista.
– Eurooppaa koskevaan kriisiin ja Euroopan tulevaisuuteen ei tule suhtautua joko tai kysymyksenä. Kyse ei ole yksioikoisesti siitä, että lisää Eurooppaa vai ei. Pikemminkin tulee tarkastella kokonaisuutta ja päättää mitä halutaan enemmän ja mitä vähemmän, kertoo Helsingin yliopistossa työskentelevä politiikan tutkija Antti Ronkainen.
Ronkainen on yksi hiljattain julkaistun Vapiseva Eurooppa -kirjan kirjoittajista ja toimituskuntaan kuuluvista. Kirjan kantava teema on eurooppalaisen liberalismin kriisi.
”Euroopan nykyinen vapina on osoitus poliittisesta muutoksesta, jonka olemusta ei vielä tunneta. Lukuisat kriisit ja valtioiden välinen epäluottamus avaavat myös mahdollisuuden sellaiseen kehityksen, jonka päässä on Euroopan Yhdysvaltojen sijaan Euroopan unionin näivettyminen”, kirjan esipuheessa todetaan.
Sunnuntaina 26.5 on EU:n parlamenttivaalien virallinen vaalipäivä. Ronkainen on skeptinen sen suhteen, että mitään todella suuria muutoksia tapahtuisi vaalien tuloksena. Kansallismieliset saavat todennäköisesti suuren äänisaaliin, mutta yksin tästä ryhmittymästä ei vielä ole johtavaksi toimijaksi parlamenttiin.
Suuremman ja todennäköisemmän uhan Ronkainen näkee toisaalla.
– Realistinen uhka muodostuu siitä, että kaikki suuret jäsenmaat ovat jonkinlaisessa poliittisessa kriisissä. Konsensus on hävinnyt niiden voimien kesken, jotka ovat toimineet unionin kehityksen moottorina. Uhkana on, että EU jähmettyy paikoilleen, eikä kykene liikkumaan mihinkään suuntaan.
Nämä EU-vaalit
ovat ainutlaatuiset
EU-vaalien on katsottu olevan epävarmemmat lähtökohdiltaan kuin aiemmin. Etenkin äärioikeistolaisten puolueiden nousu on vaarassa horjuttaa parlamentin voimatasapainoa. Vaaleista tekee erityisen myös se, että niissä valitaan paitsi uusi parlamentti myös Eurooppa-neuvoston ja Euroopan keskuspankin puheenjohtajat.
Gallupeiden valossa kokonaisuus näyttää Ronkaisen mukaan seuraavalta.
– Euroopan kansanpuolue ja sosiaalidemokraatit näyttävät menettävän enemmistön parlamentissa. Kansallismieliset ryhmät tulevat kasvattamaan selvästi kannatustaan, kertoo Ronkainen.
Konsensus on hävinnyt niiden voimien kesken, jotka ovat toimineet unionin kehityksen moottorina.Yleinen poliittinen ilmapiiri, erityisesti suhtautuminen velkaan ja aktiiviseen finanssipolitiikkaan on muuttumassa vasemmistoa myötäileväksi.
Tämä tulee johtamaan ristiriitaiseen vaalitulokseen.
Kun kansanpuolue ja sosiaalidemokraatit menettävät enemmistön, tarvitsevat ne tukea liberaaleilta. Vaikka kansallismieliset tulevat todennäköisesti olemaan vaalivoittaja, tulee EU-myönteisten liberaalien vaikutusvalta luultavasti kasvamaan parlamentissa.
Mitä äänestäjän sitten tulee ottaa vaaleissa huomioon? Ronkainen nostaa esille kolme keskeistä seikkaa.
– Yksi vaalien suurimmista teemoista on, kuinka EU vastaa ilmastonmuutokseen ja mikä tulee olemaan sen globaali rooli ekokriisin torjumisessa. Muita tärkeitä teemoja ovat maahanmuutto Euroopan ulkorajoilla ja sen rajojen sisällä sekä se, kuinka EU kykenee vastaamaan yleiseen EU-skeptisyyden nousuun.
Julkista keskustelua EU-vaaleista on hallinnut – kuten oletettua – brexit. Toteutuessaan brexit aiheuttaa käytännöllisiä ongelmia parlamentin toimintakyvylle, mutta siihen liittyvän keskustelun varjoon ovat jääneet perustavanlaatuisemmat unionia koskevat ongelmat.
– Julkisissa keskusteluissa ei juuri ole pohdittu, mistä esimerkiksi kansallismielisyyden nousu lopulta kumpuaa, eikä sitä, mitä sille pitäisi tehdä. Myös populismin kasvun taustalla olevat perimmäiset syyt ovat jääneet keskustelun ulkopuolelle, sanoo Ronkainen.
– Tämä johtaa tulkintojen yksipuolistumiseen. Polarisaatio populistien ja muiden välille kasvaa, ja esimerkiksi kansallismieliset toimijat aletaan mieltämään jonkinlaisena ulkoapäin tulleena örkkilaumana.
Erinomainen esimerkki polarisaation kasvusta on Ranskan presidentti Emmanuel Macronin hiljattain Euroopan unionin asukkaille kirjoittama kolumni ”eurooppalaisesta renessanssista”. Renessanssi toimii historiallisena vertauskuvana, jonka avulla voidaan taistella pimeää keskiaikaa, tässä tapauksessa kansallismielistä populismia, vastaan.
Nuoret avainasemassa
EU-vaaleissa
Trendi EU-vaalien äänestysaktiivisuudessa on ollut tasaisen laskeva. Vuoden 1979 vaaleissa äänestysprosentti oli 62 prosenttia. Viimeisimmissä vuoden 2014 vaaleissa määrä oli laskenut noin 43 prosenttiin.
Äänestysaktiivisuuden kannalta ratkaisevaa tämän vuoden vaaleissa tulee olemaan nuorten äänestäminen tai äänestämättä jättäminen. Uusimman Nuorisobarometrin mukaan EU-myönteisyys on nuorten keskuudessa korkeampaa kuin koskaan aiemmin.
Myös tuoreen valtion nuorisoneuvoston mielipidemittauksen mukaan 67 prosenttia 18–29-vuotiaista nuorista aikoo äänestää tulevissa vaaleissa. Mikäli näin tapahtuu, tulee tämä selvästi nostamaan kokonaisäänestysprosenttia.
Siitä huolimatta, että nuoret ovat hyvin EU-myönteisiä, eivät he Nuorisobarometrin tulosten mukaan kaipaa EU:n syvempää integraatiota. Nuorille Eurooppa näyttäytyy enemmän eräänlaisena kulttuurisena kasvuympäristönä, kuin selkeänä poliittisena yhteisönä.
– EU nauttii suosiota nuorten keskuudessa, mutta kun nuorilta kysytään tarkemmin, mitä poliittisesti tulisi tehdä, on taulu niin sanotusti tyhjä. Nuorilla on moninkertaistunut huoli etenkin ilmastonmuutoksesta ja eriarvoisuuden kasvusta. Koska he ovat myös hyvin EU-myönteisiä, tulee EU:n myös pitää nuoret myönteisinä ja vastata heidän esittämiin huolenaiheisiin, sanoo Ronkainen.
Uusi vasemmistoaalto
Eurooppaan?
Eurooppalaisen vasemmiston tulee Ronkaisen mukaan miettiä uudelleen suhteensa EU:hun poliittisena projektina: mitä vasemmisto EU:sta haluaa ja mitä ei.
– Olennaista on arvioida uudelleen kolmanteen tiehen liittyvät periaatteet, erityisesti se, millaisen roolin valtio saa vasemmistolaisessa politiikassa, sanoo Ronkainen.
Ensimmäinen populismin aalto Euroopassa oli kansallismielinen kulminoituen rajakysymykseen: ketkä ja mitkä asiat saavat liikkua. Se, mikä toinen aalto tulee olemaan, on avoin kysymys.
– On mahdollista että oikeistolaisuus korostuu, jos markkinaliberaalit liittoutuvat kansallismielisten kanssa. Toisaalta voi käydä myös niin, että nousee uusi vasemmistoaalto ilmasto- ja pakolaiskysymyksen myötä.
Yleinen poliittinen ilmapiiri, erityisesti suhtautuminen velkaan ja aktiiviseen finanssipolitiikkaan, on muuttumassa vasemmistoa myötäileväksi. Monissa suurissa instituutioissa, kuten OECD:ssä, on ymmärretty, ettei esimerkiksi matalapalkkaisten töiden lisääminen takaa kestävää tai oikeudenmukaista kasvua.
– Tuulet ovat kääntymässä. Vasemmiston kannattaisi nuuskia näitä muuttuvia tuulia, Ronkainen vinkkaa.
EU elää
hirviöiden aikakautta
Yksi EU:n alkuperäisistä tehtävistä oli estää fasismin ja rasismin nousu uudestaan. Nykytilanne näyttää paradoksaaliselta tämän tavoitteen valossa. Fasismin ja rasismin torjumisen sijaan EU näyttää itse tuottavan sisälleen kansallismielisten nousuun johtavaa politiikkaa.
– Tilanteeseen päädyttiin monien eri reittien kautta. EU on aina ollut valtioiden liitto. Nyt kun taloudellinen kasvu on ollut heikkoa ja matalaa, valtiot kääntyvät itseensä. Sotien jälkeen taloudellinen kasvu oli hurjaa. Samoin 2000-luvun alussa, kun euro otettiin käyttöön. Nyt poljetaan paikallaan, Ronkainen sanoo.
– Konsensus on muuttunut diskonsensukseksi. Kansalliset eliitit eivät luota toisiinsa. Kaikki näyttävät vetävän kotiin päin.
Tilannetta, jossa Euroopan unioni toimii, on kutsuttu osuvasti hirviöiden aikakaudeksi. Tätä aikakautta määrittää italialaisajattelija Antonio Gramscin tunnettu lausuma: ”Vanha kuolee, ja uusi ei ole vielä syntynyt.” Tämän hetken ”hirviöiden aikakautta” leimaa ennen kaikkea äärioikeiston nousu Euroopassa.
Kuinka hirviöt voidaan ylittää?
– Ihmisten huolia ja pettymystä pitää kuunnella. Vain jos ymmärretään, mistä populismi ja kansallismielisyys nousevat, voidaan niiden tuomiin haasteisiin vastata. Pelkkä ilmiön demonisointi vain lisää ongelmia ja polarisaatiota eri ryhmien välillä, Ronkainen toteaa.
Kirjan Vapiseva Eurooppa julkistamistilaisuuden voi katsoa täällä.
lehti 