Etelä-Korea on nepalilaiselle vierastyöläiselle unelmien täyttymys, mahdollisuus ansaita moninkertaisesti enemmän kuin kotimaassa ja tukea sinne jääneitä perheenjäseniä. Monen unelma on kuitenkin kääntynyt painajaiseksi ja päättynyt itsemurhaan.
Nepalilaiset vierastyöläiset ottavat hengen itseltään useammin kuin muiden kansakuntien vastaavassa tilanteessa olevat kansalaiset. Näin tapahtuu niin Etelä-Koreassa kuin Persianlahden valtioissakin, kaikkialla minne nepalilaiset ovat töihin matkanneet.
Nepalin valtiolla ei ole halua puuttua asiaan. Nepalissa ilmeisesti pelätään, että jos esimerkiksi huonoista työoloista nostetaan meteli, nepalilaisten työviisumikiintiötä leikattaisiin. Samalla heikennettäisiin myös Nepalin taloutta, jota siirtolaisten rahalähetykset merkittävästi tukevat.
Paluu Nepaliin ei useimmille ole todellinen vaihtoehto.
Odotusten paine
– Etelä-Koreaan työlupajärjestelmän puitteissa tulevat nepalilaiset siirtotyöläiset ovat enimmäkseen korkeasti koulutettuja. Heidän perheillään on suuria odotuksia, mutta Koreaan saavuttuaan he huomaavat olevansa työvoimatikkaiden alimmalla askelmalla. Näistä ristiriidoista syntyvä sietämätön paine saattaa lopulta ajaa heidät itsemurhaan, Yonsein yliopiston sosiologi Seo Seonyoung toteaa.
Elokuussa Seoul Shinmun -sanomalehti, Green Hospital -sairaala ja siirtolaisten ammattiyhdistys yhteistyössä haastattelivat 141 nepalilaista siirtotyöläistä. Haastatteluista selvisi, että itsemurhien taustalla on neljä päätekijää: odotusten ja todellisuuden välinen kuilu, ulospääsymahdollisuuden puuttuminen, kotiin jääneiden korkeat odotukset ja ihmissuhteiden kariutuminen.
Odotusten ja todellisuuden kuilu
Haastatelluista 28 prosenttia viittasi kuiluun työn todellisuuden ja odotusten välillä.
Surendra, 28, on työskennellyt sienifarmilla kolme vuotta. Hän on valmistunut Tribhuvan-yliopistosta.
– Ennen kuin tulin tänne, olin innostunut siitä, että tulisin ansaitsemaan 300 000 rupiaa (2 360 euroa) kuussa, mutta minulla ei ollut aavistustakaan työ- ja asumisoloista. Kotimaassa emme juurikaan tee työtä 12 tuntia vailla todellisia taukoja. Yksinkertaisessa ruumiillisessa työssä en ole edes oppinut mitään uusia taitoja, Surendra sanoo.
Vastaajista 45 prosenttia teki työtä yli 52 tuntia viikossa, ja 19 prosenttia ilmoitti työskentelevänsä 60 tuntia viikossa. Vain 26 prosentilla oli tavallinen viisipäiväinen työviikko.
Vain työnantajan luvalla
Työskenneltyään Etelä-Koreassa 16 kuukautta 27-vuotias Shrestha hyppäsi työpaikkansa asuntolan katolta. Hän oli kärsinyt unettomuudesta.
Shrestha jätti itsemurhaviestin.
– Olen käynyt lääkärissä terveysongelmien ja unihäiriöiden vuoksi. Siitä ei ollut apua. Halusin irtisanoutua ja etsiä toisen työpaikan, mutta yhtiö ei sallinut sitä. Halusin palata Nepaliin toipumaan, mutta yhtiö sanoi ei.
Haastatelluista 71 prosenttia oli yrittänyt etsiä uutta työpaikkaa, ja 36 prosenttia heistä sanoi syyksi pitkät työpäivät ja vaaralliset olosuhteet.
Työlupajärjestelmän kautta Etelä-Koreaan tulleet siirtotyöläiset saavat kolmen vuoden aikana vaihtaa työpaikkaa kolmesti – mutta vain, jos työnantaja antaa luvan.
Hukattu tilaisuus
Vaikka työympäristö olisi miten kova ja vihamielinen, paluu Nepaliin ei ole useimmille todellinen vaihtoehto.
– Jos siirtotyöläinen palaa, hänen kylänsä asukkaat moittivat häntä loistavan tilaisuuden hukkaamisesta, nauravat hänen epäonnistumiselleen ja leimaavat hänet heikoksi. Jouduttuaan puun ja kuoren väliin moni nepalilainen siirtotyöläinen tekee itsemurhan, siirtotyöläisten ammattiyhdistyksen nepalilainen johtaja Udaya Rai selittää.
Toisaalta taas nimenomaan perheiden tuki auttaa nepalilaisia siirtotyöläisiä sietämään karuja olosuhteita. Tiiviin perheyhteyden kääntöpuoli on sitten se, että jos yhteys katkeilee, se johtaa ankaraan emotionaaliseen stressiin.
lehti 