Maailman talouslehtiin on putkahtanut uusi rahapolitiikkaan liittyvä kolmikirjaiminen yhdistelmä YCC (Yield Curve Control). On aika kysyä, mistä ihmeestä on kyse.
– Termin voisi kääntää suomeksi ”korkokäyrän kontrollointi”, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että keskuspankki asettaa tietyn tavoitetason kaikille valtion velkakirjojen koroille, avaa SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas.
– Näin se ottaa eri maturiteetin (erääntymisaika) velan korkojen suhdetta kuvaavan korkokäyrän hallintaansa ja sitoutuu omilla ostoillaan ja myynneillään määrittämään korkotason tavoitteen mukaiseksi, Ahokas jatkaa.
”Sitä voitaisiin pitää merkittävänä käännöksenä eurooppalaisen rahapolitiikan historiassa.”
Euroalueella tämä tarkoittaisi Ahokkaan mukaan Euroopan keskuspankin tehtävän määrittelemistä uudelleen. YCC:ssä EKP takaisi tietyn tason eri eurovaltioiden velkakirjojen koroille tai tarkemmin sanottuna niiden tuottovaatimukselle markkinoilla.
Rahapolitiikan mekanismi itsessään ei de facto muuttuisi, sanoo keskusjärjestö SAK:n ekonomisti Anni Marttinen. Mutta samalla markkinoille lähtisi hyvin rauhoittava viesti.
– Käytännössä siis EKP:lla ei enää olisi rajoja velkakirjojen ostoon, mutta tilanne todennäköisesti muuttuisi niin, ettei EKP:n tarvitsisi ehkä ostaa velkakirjoja niin paljon kuin nyt jos edes ollenkaan.
– YCC tuo velkojille turvaa ja luottamusta EKP:n mandaattiin ja järjestelmään. YCC vapauttaisi näin ollen finanssipoliittista liikkumatilaa ja käytännössä finanssikriisin riski poistuisi. Keskustelu kuripolitiikasta olisi ohi, Marttinen sanoo.
Ei tässä uutta ole
Idea sinänsä ei ole millään lailla uusi. Esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankki Fed toteutti YCC:tä 1940- ja 1950-luvulla, Ahokas sanoo.
– Mutta sittemmin idean korvasi ajatus markkinakurin tärkeydestä myös inflaation hallinnassa.
Samaan aikaan Japanissa YCC on käytössä. Ahokas naurahtaakin, että Japanin keskuspankki on kaikessa vähintään vuosikymmenen edellä.
– Japanin keskuspankki on ottanut julkilausutun korkotavoitteen käyttöön Japanin valtion 10-vuotisen velan osalta, Ahokas kertoo.
Tammikuussa YCC:n nosti puolestaan esiin Espanjan keskuspankin pääjohtaja Pablo Hernandez de Cos. Hän ehdotti, että Euroopan keskuspankin pitäisi pohtia korkokäyrän kontrollointia uutena keinona nostaa inflaatiota. Ahokkaan mukaan aihe on jo jonkin aikaa ollut kansainvälisesti rahapolitiikan asialistalla. EKP:n herääminen puolestaan liittyy koronakriisiin, kun pankki on joutunut kasvattamaan tasettaan valtavien tukiohjelmien kautta.
– Nyt on ehkä alettu Euroopassakin pohtia aktiivisemmin vaihtoehtoisia tapoja tehdä rahapolitiikkaa. Silloin juuri YCC on noussut laajempaan keskusteluun myös täällä. Sanoisin, että aihe liittyy yleisempään koronaepidemian jälkeisen rahapolitiikan hahmotteluun, Ahokas puntaroi.
Miten temppu tehdään
Sinänsä YCC:n toteuttaminen eli korkokäyrien kontrollointi kuulostaa melko yksinkertaiselta, kun Ahokas ja Marttinen sitä avaavat. Ideana on, että keskuspankki viestii kaiken pituisille valtion veloille tavoitekoron tai -tuottovaatimuksen.
– EKP joutuisi edelleen käytännössä ostamaan velkakirjoja tuottovaatimuksen saavuttamiseksi. Kun tuottovaatimus on rahapoliittinen tavoite, se viestii markkinoille kuitenkin yhä tehokkaammin, että keskuspankki on sitoutunut ostamaan ns. rajattomasti velkakirjoja, jotta riskitaso ei nouse yli tavoitteen, Marttinen kuvaa.
– Tuottotason asettaminen voisi toimia esimerkiksi niin, että jokaiselle maalle asetettaisiin maakohtainen tavoite.
Eli tässäkin keskiössä olisi keskuspankin viestintä, kuten euroalueen rahapolitiikassa on nytkin. EKP on valtavilla osto-ohjelmilla pitänyt huolen, että koronakriisi ei ole käynnistänyt uutta eurokriisiä. Tämä on tehty myös viestinnässä selväksi.
– Mutta euromaiden valtioiden velkakirjojen koroista sillä ei ole julkilausuttua tavoitetta. Markkinat joutuvat siis arvailemaan, millaisen tason ja millaiset erot eri euromaiden velkojen koroissa tai tarkemmin tuottovaatimuksissa EKP hyväksyy. Tätä pitää lähinnä tulkita keskuspankin viestinnästä, Ahokas kuvailee.
Muutos nykytilanteeseen olisi joka tapauksessa suuri. Rahapolitiikan sääntöjä pitäisikin rukata jonkin verran, Ahokas sanoo.
– Nythän EKP:n mandaatti nimenomaan kieltää valtion pitkien korkojen asettamisen, koska se tehtävä on markkinakurin hengessä haluttu antaa velkakirjamarkkinoille.
– Jos rahapolitiikassa alettaisiin viestiä tällaisesta korkotavoitteesta ja vieläpä asettaa valtion pitkiä korkoja tavoitteen mukaisesti, sitä voitaisiin pitää merkittävänä käännöksenä eurooppalaisen rahapolitiikan historiassa.
SAK:n Marttinen on samoilla linjoilla. Kuten hän aiemmin nosti esiin, YCC:n myötä kuripolitiikasta ei tarvitsisi enää puhua.
– Euroalueen massiivinen ”velkataakka” ainakin tippuisi kansalaisten ja poliitikkojen hartioilta. Keskustelu velan kasvun riskeistä ja korkojen nousun pelosta poistuisi. Jäsenmaiden finanssipoliittinen tila kasvaisi. Sanoisin, että ratkaisu olisi ideaalisti euroalueelle positiivinen kehitys.
Tai sitten ei tehdä
Ennen kuin aletaan tervehtiä YCC:tä uutena ruhtinaana, on hyvä vetää vielä henkeä. Kovin helppoa sen toteuttaminen rahaliitossa ei nimittäin olisi. Yksi esteistä on poliittinen.
– On helppoa nähdä, että raivokasta poliittista vastustusta tälle idealle löytyy, esimerkiksi Saksasta, sanoo Ahokas.
Saksassa niin kutsutun ordoliberaalin ajattelun edustajat ovat haastaneet Euroopan keskuspankin ratkaisuja Saksan perustuslakituomioistuimessa. On helppo päätellä, että he tuskin riemastuisivat ajatuksesta, jossa Euroopan keskuspankki ilmoittaa virallisesti pitävänsä Italian valtionvelan korkotason tietyllä tasolla. Ja on hyvä painottaa virallista, koska epävirallisesti EKP niin osto-ohjelmillaan koko ajan tekee.
Ahokkaan mukaan YCC:n avulla EKP voisikin mahdollisesti lopettaa massiiviset ohjelmansa. Ja samaahan sanoi Marttinen jutun alkupuolella.
– Arvaukseni on se, että laajoista osto-ohjelmista voitaisiin YCC:n avulla viimein peruuttaa pois, koska pelkästään viestimällä uskottavasti korkokäyrätavoitteet ja pitämällä ostoarsenaali valmiina tuon viestin tukemiseksi velkakirjamarkkinat alkaisivat hinnoitella valtion velat EKP:n toiveiden mukaisesti.
Ostamisen sijaan riittäisi pääjohtajan antama viesti, että tarvittaessa täältä pesee. Ahokas muistuttaa, että eurokriisi lopetettiin samalla tavalla. Silloinen pääjohtaja Mario Draghi sanoi tiedotustilaisuudessa, että EKP tekee kaiken mitä vaaditaan pelastaakseen euron. ”Ja uskokaa minua, se tulee riittämään”, Draghi päätti.
– Markkinat saatiin rauhoitettua, vaikka mitään ei ostettu, kun lupaus oli riittävän uskottava ja valmius ostoihin oli olemassa, Ahokas huomauttaa.
Anni Marttisen mukaan YCC:ssä voitaisiin myös päätyä tilanteeseen, jossa markkinat eivät luottaisi keskuspankin lupaukseen. Silloin euroalueella EKP joutuisi toteuttamaan lupauksensa ja käynnistämään lisäostot.
– Jos todellinen maksukykyriski kasvaisi jossain jäsenmaassa, EKP:n tasetta jouduttaisiin kasvattamaan enemmän tämän maan velkakirjoilla. Tämä tarkoittaisi, että EKP omistaisi epäsuhteessa eri maiden velkaa, mutta keskuspankkina ja rajattomilla ostomahdollisuuksilla tämän ei eroaisi todellisuudessa nykytilanteesta, Marttinen avaa.
Takaisin riskeihin
Mutta mennään takaisin riskeihin. Marttisen mukaan YCC.n tiellä on oikeudellisia esteitä.
– Vaatisiko tämä sitten juridisia muutoksia, jotta EKP:n uskottavuus ja markkinoiden luottamus säilyisi? Nykyään markkinoille tuntuu riittävän vain vakuuttavat pääjohtajan sanat. Ehkä EKP keksisi jonkin keinon asettaa tavoite nykyisessä järjestelmässäkin.
Ahokas nostaa esiin myös sen, että YCC.tä vastaan voidaan käydä tutunkuuloisella kritiikillä.
– Monet varmasti pelkäävät jotain sellaista, että YCC vie euromailta budjettikurin, finanssipolitiikka ryöstäytyy käsistä ja saadaan aikaan inflaatiospriaali – Weimarin Saksan hengessä. Itse pidän tällaista skenaariota liioiteltuna, vaikka näen kyllä YCC:n antavan tilaa finanssipolitiikalle.
Finanssipolitiikka – toisin kuin rahapolitiikka – on se, johon kansalliset poliitikot voivat vaikuttaa. Siinä missä rahapolitiikka on keskuspankin rootelia, finanssipolitiikasta vastaavat kansallisvaltioiden hallitukset. Siksi usein ajatellaan, että poliitikot lähtevät toteuttamaan vastuutonta talouspolitiikkaa, jos luottomarkkinoiden pelko ei ohjaa niitä.
Iso valtio hääräilee
Ahokas pitää YCC:stä käynnistynyttä keskustelua paitsi tervetulleena myös osoituksena aikojen muuttumisesta.
– Eurokriisin aikana tällaisen ehdottamisesta tuli automaattisesti leimattua haaveilijoiden osastoon. Nyt näyttää siltä, että asiasta on mahdollista keskustella ihan vakavasti.
– Kiinnostavaa on ehkä se, että nyt tätä tuodaan sisään hyvin teknisluontoisena kysymyksenä, kun vielä kymmenen vuotta sitten asiaan liittyi valtavasti poliittista intohimoa. Näin olosuhteiden muutos muuttaa myös taloudellista ja talouspoliittista ajattelua – kutsutaan sitä sitten vaikka paradigman muutokseksi.
Ahokas on itse kutsunut nykyistä aikakautta keskuspankkikapitalismiksi, jossa niiden rooli on koko ajan kasvanut. YCC olisi tällä polulla jälleen askel eteenpäin. Ahokas korostaa, että hänelle keskuspankkikapitalismin laajuuden mittari on se, kuinka pitkälle keskuspankin talouspoliittinen vaikutus ulottuu.
– Ja nyt ollaan vahvasti menossa syvemmälle finanssipolitiikan tukemiseen sen lisäksi, että rahoitusmarkkinat yritetään edelleen pitää tyytyväisinä. Ehkä YCC olisi toteutuessaan askel kohti uutta kapitalismin vaihetta, jossa se iso valtiokin taas enemmän hääräilee.
Ison valtion paluusta on alettu koronakriisin myötä puhua. Koronakriisissä moni talouspolitiikan aiempi totuus on lentänyt romukoppaan, siksi Ahokas pitää myös YCC:tä mahdollisena.
– On tämän tiellä paljon esteitä, mutta aika monia ennakoimattomia askeleita eurooppalaisessa talouspolitiikassa on viime vuosina otettu. Sanoisin, että ei tämä täysin mahdotonta ole.
uutiskirje 
