Suomen sopimusjärjestelmän isommat ja pienemmät mannerlaatat ovat liikkeessä. EK:n sääntömuutoksesta puoli vuosikymmentä sitten liikkeelle lähtenyt työehtosopimisen siirtäminen kohti henkilökohtaista tasoa ja pimeää 30-lukua sai jatkoa, kun ensin metsäteollisuus ja sitten teknologiateollisuus päättivät lopettaa yleissitovien työehtosopimusten solmimisen. Isot mannerlaatat lähtivät liikkeelle. Minne ne täsmälleen törmäävät on vielä kristallipallossa sumun peitossa.
Tällä myllerryksellä on hintansa. Erittäin suurella todennäköisyydellä kansantalouden tuottavuuskehitys heikkenee ja palkansaajien tuloerot kasvavat. Taitaa yrityksillekin jäädä luu käteen. Entisen presidentin sanoin: saatanan tunarit. Ratkaisevaa lopputuleman kannalta on, miten ay-liike tähän reagoi. Todennäköistä on, että se pystyy jalkauttamaan omaa edunvalvontaansa ja tullaan näkemään järjestäytymisasteessa käänne nousuun pitkän laskutrendin jälkeen. Resurssien tulee olla siellä, missä työrauha myydään.
Myös hieman pienemmät mannerlaatat ovat liikkeessä. Julkiselle sosiaali- ja terveydenhoivasektorille saatiin menneellä viikolla oma työehtosopimus: SOTE-sopimus. Toisin kuin teollisuuden rakennemuutokset tämä on palkansaajien kannalta saavutus. Ja kohtuullisen suuri sellainen. Vaikka nimessä esiintyy sote, sitä ei pidä koplata sote-uudistukseen. Sopimus tulee, vaikka sote-uudistus kaatuisi kalkkiviivoilla.
Kunnallinen työehtosopimusjärjestelmä on erikoinen: eri alat ovat olleet katolilaisessa avioliitossa keskenään. Jos yksi ammattiliitto taistelee jäsenistölleen paremmat työehdot, katsomossa olleet alat saavat taistelun tulokset itselleen. Myös siinä tapauksessa, kun katsomosta on kuulunut lähinnä pilkkahuutoja. Kunta-alalla on vallinnut säädöspohjainen minikeskitetty. Liittokohtaiseen sopimusmaailmaan tämä ei istu. Berliinin muuri murtui aikoinaan ja nyt murtui kunta-alan ajastaan jälkeenjäänyt järjestelmä. Molemmat muurit olikin aika murskata.
Tämän vuoden syyskuussa tulee voimaan Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus eli SOTE-sopimus. Sen piirissä on 180 000 hoitoalan ammattilaista. Alan työehtojen kehittäminen on jatkossa mahdollista ilman raskasta laahusta. Alakohtaisia pulmia piisaa. Näköpiirissä on työvoimapula, alan palkkaus ei vastaa koulutusta ja työn vaativuutta – muutamia mainitakseni.
Vaikka sopimusrakenteen kahle on säpäleinä, on tiedossa vahvaa koordinaatiota työnantajapuolelta. Onhan kuntasektorilla (ja jatkossa hyvinvointialueilla) sama työnantajataho. Oma sopimus mahdollistaa kuitenkin paremmin alakohtaisten pulmien ratkaisemisen.
Kunta-alalla toimiville ammattiliitoille uudistus tuo velvoitteen piristää edunvalvontaansa. On vaikeampaa vapaamatkustaa osana isoa kokonaisuutta. Se, että kaikilla kunta-alan ammattiliitoilla on ryhdistäytymisen mahdollisuus ja velvollisuus, on palkansaajien kannalta pelkästään myönteinen asia. Sopimusjärjestelmän myllerryksessä on palkansaajien kannalta kielteisiä, mutta myös erittäin myönteisiä liikahduksia.
uutiskirje 