Uusimmassa kirjassaan Pikkuporvarit – Pohdintaa aikamme hengestä kansanedustaja tarttuu johonkin, joka tuntuu leimaavan tätä aikaa.
– Pikkuporvarillisuus on aikamme trendi. Kun aloin tätä kirjoittaa ennen koronaa, oli paljon keskustelua sopivuudesta ja sopivan rajoista. Alue tuntuu koko ajan kutistuvan pienemmäksi ja sen ulkopuolelle on helpompi pudota erilaisilla tavoilla.
– Kävimme tästä paljon keskusteluja puolisoni kanssa, joka on mielenmaisemaltaan vähemmän pikkuporvarillinen kuin minä. Siitä se alkoi muotoutumaan.
Kontula luki tutkimusta ja aiemmin käytyjä keskusteluja aiheesta ja löysi yhtymäkohtia tähän päivään.
– Näin, että tällä käsitteellä ja näkökulmalla voisi olla jotain sellaista sanottavaa, joka sanoittaa myös tätä aikaa.
Hillitön halu hallita riskejä
– Keittiösosiologisoin tämän yhteen keskiluokan kutistumisen ja uusien sukupolvien heikomman taloudellisen aseman kanssa. Suomessa kehitys ei ole niin pitkällä kuin Yhdysvalloissa, ilmiönä se on alkanut vaikuttaa ehkä 1990-luvulta lähtien.
– Kun keskiluokka kasvaa, se voi antaa muutaman duunarin nousta keskiluokkaan lahjakkuudellaan, kun omille lapsille on silti varmat työpaikat. Kun se kutistuu, kysymys asettuu niin, että tuolileikkiin ei tarvita mukaan ulkopuolisia.
Kontulan mukaan keskiluokka ei ole sama asia kuin pikkuporvarit, mutta niillä on sosioekonominen yhteys. Porvarista pikkuporvarin erottaa Kontulan mukaan elämän loputon varmistelu.
– Pikkuporvari on henkilö, joka ei kykene erottamaan pöytätapoja moraalista ja joka käyttää samaan aikaan henkseleitä ja vyötä. Pikkuporvaria leimaa kyvyttömyys tehdä asioita niiden itsensä takia ja siksi ripustautuminen ulkoa tuleviin tapakoodeihin ja normeihin, niiden nostaminen jalustalle, ja toisaalta elämän rakentaminen kaiken varmistamisen varaan, joka on ihan loputon suo.
Eksistentiaalista epävarmuutta pikkuporvari käsittelee pyrkimällä hallitsemaan omin voimin kaikkia mahdollisia riskejä – joita elämässä ja maailmassa riittää.
– Suurimman osan ihmiskunta on elänyt tällaisessa tilanteessa, se on luonnollinen olotila. Suurimman osan ajasta uskonto on ollut se, joka on antanut mentaalista suojaa, kykyä kestää epävarmuutta. Ennen uskontoja se oli lähiyhteisö.
Kyvytön hengessä ja taiteessa
Kontula siteeraa kirjassaan muun muassa Søren Kierkegaardia, joka kirjoittaa ”poroporvareiden” henkisestä kyvyttömyydestä. Kaiken varmistelu katkaisee yhteyden kaikkeen merkitykselliseen ihmiselämässä.
– Kierkegaard liittyy sellaiseen kristinuskon kokemukselliseen, mystiseen perinteeseen, joka on ristiriidassa instituution kanssa. Sieltä löytyy paljon tyhjän päälle heittäytyviä, radikaaleja tyyppejä.
Kontulan mukaan pyrkimys hallintaan tekee pikkuporvarille mahdottomaksi myös luoda taidetta. Pikkuporvari voi kyllä ihailla taidetta ja yrittää omia sitä itselleen, mutta tämän käsissä se menettää luonteensa ja muuttuu mitäänsanomattomaksi hötöksi.
– Pikkuporvarin ihannemaailma on ikuisen hissimusiikin täyttämää pumpulia.
Vaarallista kapitalismin kanssa
Vaarallista pikkuporvarillisista haluista varmistella ja hallita tekee kuitenkin vasta kapitalismi.
– Onhan esikapitalistisissakin yhteisöissä ja yhteiskunnissa ollut erilaisia tapoja normittaa, mutta niistä on puuttunut se kaikenkattava tehokkuus, joka mahdollisti keskitysleirit. Ensimmäiset tällaiset massamurhat toteutettiin vasta kapitalismin synnyn myötä.
– Jos turvallisuus asetetaan kaiken yläpuolelle, kaikki ne muut arvot, jotka kamppailevat fasistista mielenmaisemaa vastaan, ovat alisteisia sille. Kaikkihan me olemme sitä mieltä, että ihmisten tulee olla vapaita, mutta jotkut ovat sitä mieltä, että turvallisuus on tärkeämpää.
Kontulan mukaan pikkuporvarillisuudessa turvallisuudella perustellun hallinnan tavoittelu ylittää kaiken.
– Natsi-Saksaan liittyi se, että maailma on helpommin ymmärrettävissä ja järjestyksessä, kun poistetaan ihmisten välisiä eroja, siis poistetaan ihmiset.
Kurikulttuurin varaventtiili
Kontulan mukaan suomalaisten viehtymyksestä hallintaan kielii muun muassa alkoholikulttuurimme.
– Meiltä odotetaan normaalielämässä niin suurta hallintaa, ettei se ole inhimillisesti mahdollista. Tarvitaan tällainen varaventtiili.
Muita arkisia esimerkkejä pikkuporvarillisesta hallinnan tarpeesta ovat Kontulan mukaan roskaamisesta syntyvä suhteeton someraivo ja kanssakansalaisten ojentamisen ihailu.
– Se, että paskotaan koko Itämeri, ei ole ollenkaan niin suuri ongelma kuin että joku heittää tupakantumpin maahan.
Instituutioissa hallinnan ihanne näkyy monella tapaa.
– Törmään perustuslakivaliokunnassa tuon tuostakin siihen, että hallitukset esittävät perustuslain vastaisia asioita. Esimerkiksi vankiloiden totaalitupakointikielto, joka on ajatuksena kammottava. Jopa keskitysleireillä sai tupakoida. Myös koronaan liittyvä ulkonaliikkumiskielto oli tyypillinen pikkuporvarillisesta logiikasta lähtevä aloite.
Pikkuporvarillisessa ajatusmaailmassa sinänsä hyvä tarkoitus – kuten terveys tai turvallisuus – johtaa ylilyönteihin, jotka rikkovat ihmisten vapauksia. Ja turvallisuudestakin voidaan tinkiä normien nimissä.
– Kirjoitan myös siitä, miten lastensuojelutarpeen arviointeja ja huostaanottopäätöksiä tehdessä normin täyttäminen on tärkeämpi kriteeri kuin se, esiintyykö kotona väkivaltaa.
– Ja isossa perspektiivissä eläkkeiden turvaamisellahan pystytään tässä yhteiskunnassa perustelemaan ihan mitä tahansa. Että voidaan taata niiden riittävyys 70 vuoden päähän, vaikka ympäristökatastrofi etenee sitä tahtia, että tällaiset laskelmat ovat täysin fiktiivisiä.
Mitä on tehtävissä
Kontula kirjoittaa kuitenkin, että heittäköön ensimmäisen kiven se, joka ei ole joskus tuntenut pikkuporvarillisuuden kiusausta.
– Olen itse hyvin taipuvainen varmisteluun. Turvallisuudentunteeni alkaa horjua jo siinä vaiheessa, kun vessapaperirullia on enää kaksi jäljellä. Kotona tykkään nimikoida purkkeja, niitä on kaapit täynnä, mutta olen mielestäni onnistunut hallitsemaan tämän taipumuksen harrastamalla sitä kotioloissa.
– En mene sen kanssa kaduille rähjäämään enkä tuo politiikkaan henkilökohtaisia pikkuporvarillisuusviettejäni.
Todelliseksi ongelmaksi pikkuporvarillisuus muodostuu yhdistyessään poliittiseen valtaan. Mutta miten vastustaa sitä?
– Asettumalla tielle siihen, missä virta on kovin. Puolustaa ihmisten elämisen, liikkumisen ja autonomian vapautta. Yksilötasolla se pitää tunnistaa itsessään samalla tapaa kuin rasismi ja tunnistaa ne tilanteet, joissa tällainen taipumus saattaisi jotenkin vahingoittaa muita ihmisiä. Ehkä ottamalla kohtuullisia riskejä, joilla kasvattaa epävarmuudensietokykyään.
Anna Kontula: Pikkuporvarit – Pohdintaa aikamme hengestä. Into 2021. 194 sivua.
lehti 