Tiedon tyttäret ei ole valitusvirsi, vaan oodi oppimisen ilolle
Naisten opintielle ovat asettuneet poikkiteloin milloin kirkko, milloin moraalikäsitykset, milloin äiti tai aviomies. Oppineet naiset on leimattu naurettaviksi hupsuiksi, noidiksi ja sukupuolirooleja loukkaaviksi kummajaisiksi.
Vielä viime vuosisadan alussa naisen oli Suomessakin haettava ”erivapautta sukupuolestaan”, mikäli mieli ylioppilaaksi ja korkeakouluun opiskelemaan. Lahjakkaiden naisten sulkeminen tiedeyhteisöjen ulkopuolelle ja naisten saavutusten väheksyminen saa sapen kiehumaan maltillisemmaltakin tasa-arvon kannattajalta.
Marjo Nurmisen Tiedon tyttäret tekee näkyväksi niitä länsimaiseen kulttuuriin sisäänrakennettuja mekanismeja, joiden kautta naiset on yritetty sulkea oppineisuuden ja tieteiden harjoittamisen ulkopuolelle. Kirjan naiskohtalot auttavat ymmärtämään, miksi niin pitkään vain harvat naiset ovat päässeet tieteen huippuvirkoihin.
Tiedon tyttärissä oppineita naisia ei lisätä vain alaviitteeksi vanhaan tieteenhistorian kaanoniin. Historiaa kirjoitetaan uudestaan.
Tiedon tyttäret ei kuitenkaan ole valitusvirsi, vaan ennen kaikkea oodi oppimisen ilolle. Toki naisten tie oppiin on ollut kivinen ja vaatinut poikkeuksellista älyä ja rohkeutta, mutta Nurminen ei väännä veistä haavassa, eikä rautalangasta sukupuolijärjestelmän vaikutuksista naisten mahdollisuuksiin.
Teos herättää iloa, hämmästystä ja ylpeyttä. Aivan kuten kirjoittaminen, filosofia ja luonnonilmiöiden tutkiminen tuottivat iloa kirjan oppineille naisille.
Onneksi Nurminen aikanaan ryhtyi lukemaan yleistä kirjallisuutta ja teoreettista filosofiaa. Filosofian ja kirjallisuuden historian opetukseen ei juuri naisia sisältynyt ja parikymppisessä naisessa heräsi aito ihmettely: onko se totta, että naiset puuttuvat?
Miksi pitäisi
kiinnostua?
Kirjan naisia yhdistävä älyllinen uteliaisuus on myös Marjo Nurmisen käyttövoima. Hän on tieteenfilosofiaan erikoistunut arkeologi, mutta tehnyt toimittajan töitä koko palkkatyöikänsä. Viimeiset 10 vuotta Yleisradiossa tiedetoimittajana, siltana suuren yleisön ja akateemisen tutkimuksen välillä.
Hänen taustansa luonnontieteitä sympatiseeravana humanistina yhdistettynä naistutkimukseen synnytti neljä ja puolisataa sivuisen järkäleen oppineista eurooppalaisista naisista.
Mutta miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita näistä satoja, jopa tuhansia vuosia sitten kuolleista naisista?
Nurminen naurahtaa, on selvästi vastannut kysymykseen ennenkin.
– Historia tuppaa olemaan niin kuin se kirjoitetaan. Toisin sanoen vain ne, joista kirjoitetaan nousevat historiaan.
– Jos me sivuutamme puolet ihmiskunnasta vain sen takia, että yhteiskunta on joskus ollut sellainen, että naiset on sivuutettu, niin kyllä meidän taju menneisyydestä on aika vääristynyt.
Tarkoituksena ei ole lisätä alalukuja historian suureen kertomukseen, vaan purkaa ja kyseenalaistaa tuota kertomusta sekä kirjoittaa historiaa uudestaan, lainaa Nurminen kulttuurihistorioitsija Anne Ollilaa kirjansa johdannossa.
Myös ajatuksilla
on historia
Kun määritellään uudelleen, mikä on ollut tärkeää ja tutkimisen arvoista menneisyydessä, samalla tarjoutuu mahdollisuus pohtia oman aikamme arvoja ja arvostuksia, Marjo Nurminen kirjoittaa.
– Näiden naisten kautta voi valottaa historian moniäänisyyttä. Sen kaiun kuuleminen auttaa meitä itseämme ajattelemaan itsestämme toisella tavalla.
– Historian taju ei nykyaikana ole kovin muodikasta. Sen ymmärtäminen, ettei ainoastaan ihmisillä ja kansoilla ole historiaa, myös ajatuksilla on historia.
Hitaasti muuttuvien kulttuuristen rakenteiden, kuten tiedon, vallan ja sukupuolen muodostaman liiton, tutkiminen auttaa ymmärtämään, miksi tähän kolmikantaan liittyviä kulttuurisia käsityksiä ja käytänteitä on niin vaikea tunnistaa ja muuttaa.
Niiden juuret ulottuvat tuhansien vuosien taakse ja ne ovat liimautuneet niin syvälle arkiajatteluumme ja yhteiskunnallisiin rakenteisiimme, että ne ovat muuttuneet lähes näkymättömiksi.
– Se, miten me puhumme ja miten hahmotamme tänä päivänä todellisuuttamme, käsitteet siihen ovat tulleet jostain, eivät ne tyhjästä syntyneet.
Se, että on kiinnostunut historiasta ei suinkaan tarkoita välinpitämätöntä suhtautumista tulevaan, päinvastoin. Menneestä saa Nurmisen mielestä rakennusaineita tulevaan.
Tieteellä ei ole
alkua eikä loppua
Marjo Nurminen kuvailee, kuinka perinteinen tieteenhistoriallinen kerrontatapa on nojautunut sankarimiehiin ja ajatukseen tieteen lineaarisesta edistymisestä. Tieteenhistoria, tai aate- ja oppihistoria, kuten Suomessa sanotaan, on Nurmisen mukaan läpikotaisin mieskeskeinen.
– Missä tahansa tänäkin vuonna julkaistuissa teoksissa vastaan tulee sama stoori Aristotelesta Einsteiniin, historia kerrotaan ukkojen kautta.
Akateemisessa tutkimuksessa lineaarinen malli on jo kauan aikaa sitten hylätty, mutta populäärissä kerronnassa sankarimies, yksinäinen susi, etenee vaikeuksien kautta voittoon ja saavuttaa huimia tieteellisiä voittoja itsekseen norsunluutornissa. Kuvioon kuuluu myös se, etteivät muut ensin ymmärrä sankarin keksinnön arvoa.
Nurminen tyrmää tämän stereotypian. Keksinnöt ja ideat eivät synny tyhjästä. Sankareiden ympärillä on ollut joukko apulaisia, kollegoja, rahoittajia, tieteellisten instrumenttien valmistajia, tekstien kääntäjiä.
– Tiede on aina ollut vuorovaikutusta. Eikä tiedettä voi erottaa vallitsevasta yhteiskunnasta.
– Se, mitä on ylipäänsä pidetty tärkeänä tietona, on aina riippunut siitä, mitä yhteiskunnassa muuten on arvostettu.
Vaikka historiaa kirjoitetaan usein voittajien ja valtaapitävien näkökulmasta, ovat myös häviäjät olleet mukana tapahtumissa ja vaikuttaneet niihin. Tieto on valtaa, eikä ole yhdentekevää, kuka valtaa käyttää.
Tieto, valta ja
sukupuoli
– Meidän modernista näkökulmastamme ajatellen mikä tahansa todentaminen maailmasta voi olla tietoa sinänsä, eikä sillä tarvitse olla funktiota. Historiassa ei ole ollut niin.
– Tietoa ei voi irrottaa vallasta, koska valtaapitävät ovat aina sanelleet sen, mikä on tärkeää tietoa. Sen ulkopuolelle jää monenlaista; esimerkiksi arjen tietoa, jolle ei ole annettu samanlaista statusta.
Keskiaikainen, skolastinen ajattelu perustui siihen, että kaikki oleellinen tieto on jo saavutettu. Oppinut henkilö oli se, joka pystyi toistamaan, mitä oli saavutettu.
1500-luvulla heräsi ajatus, että oppineen on korkea aika ryhtyä lukemaan luonnon omaa kirjaa eikä enää auktoriteettien vanhoja kirjoja. Silloin lähdettiin modernin tiedon polulle ja katseet suunnattiin kirjoista kohti maailmaa.
– Mutta tämäkään ei tarkoittanut, että kuka tahansa olisi saanut sanoa mitä tahansa siitä tutkittavasta maailmasta. Esimerkiksi nainen ei ollut oikea tiedon subjekti. Nainen oli sysätty tieteen instituuteista ulkopuolelle, koska oli katsottu ettei nainen ole pätevä puhumaan totuuksia maailmasta.
– Samalla tavoin kuin sukupuoli, myös yhteiskuntaluokka rajoitti. Vaikka sikopaimen olisi ollut kuin fiksu, ei hän silti ollut pätevä henkilö puhumaan tieteestä.
– Ikään kuin jos henkilöllä on tietty sukupuoli ja tietty luokka, hän sisäsyntyisesti kantaa ominaisuutta sanoa asioita, jotka ovat todempia ja totuudellisempia kuin alemmasta syntyperästä tulleella henkilöllä.
Marjo Nurmiselle on ollut tärkeää kuvata naiset osana suurta tarinaa.
– Pelkät naisten nimet jäävät irralleen roikkumaan, pitää kertoa myös mihin he liittyvät, millainen oli se yhteiskunta ja aikakausi, jossa he elivät ja vaikuttivat.
Historia näyttäytyy
tarinoina
Tiedon tytärten materiaalin etsiminen, tutkiminen ja lopulta kirjoittaminen oli valtava urakka, mutta Nurminen tiesi mihin ryhtyi. Journalistina hän alkoi viipaloida valtaisaa tietomäärää paloiksi, tarinoiksi.
– Ihmisten kautta jäsentäminen tekee vaikeatkin asiat houkutteleviksi ja kiinnostaviksi.
Niinpä Tiedon tyttäret kulkee halki vuosituhanten seuraten 25 naisen elämänpolkuja. Aspasia (n. 470–410 eKr.) eli aikana, jolloin epäiltiin osaako nainen ajatella. Ranskalainen Christine de Pizan (1364 – n. 1430) oli aikansa aktiivisimpia yhteiskunnallisia kirjoittajia ja puolusti sukupuoltaan rohkeasti ja radikaalisti.
Maria Gaetana Agnesi (1718–1799) puolestaan oli matemaattinen lapsinero. Alle kymmenvuotiaana hän esiintyi isänsä palatsissa milanolaisille seurapiireille yhdessä cembaloa soittavan sisarensa kanssa.
Äitinsä kuoleman jälkeen ja isän mentyä kahdesti uusiin naimisiin Maria Gaetana sai vastuulleen sekä koko kotitalouden että kaikkiaan kahdenkymmenen nuoremman sisaruksensa kasvatuksen. Silti hän jatkoi itsenäisesti opintojaan.
Agnesin vuonna 1748 julkaistu kaksiosainen matematiikan oppikirja oli ensimmäinen systemaattinen esitys oman aikansa matematiikasta ja teki hänestä välittömästi kuuluisan ympäri Eurooppaa. Tiedeakatemioiden jäseneksi häntä ei mairittelevista kiitoksista huolimatta koskaan hyväksytty.
Maria Gaetana Agnesi ei mennyt koskaan naimisiin, vaan omistautui köyhien hoitoon ja elätti itseään opettamalla katekismusta lapsille. Omaisuutensa hän käytti auttaakseen köyhiä.
Keisarinnan, paavin ja akateemisen maailman ihailema matemaatikko haudattiin nimettömään yhteishautaan muiden köyhien ja sairaiden joukkoon, ihmisten, joiden parissa hän oli loppuelämänsä elänyt.
Näitä tarinoita on paljon ja ne tempaavat mukaansa. Jokainen nainen on omanalaisensa, mutta on heillä jotain yhteistäkin.
Rohkeat rajojen
rikkojat
– Suunnaton älyllinen uteliaisuus maailmaa kohtaan yhdistää näitä naisia. He eivät myöskään tyytyneet niihin rooleihin, joita naisille tarjottiin. Kaikki olivat omalla tavallaan rajojen rikkojia, Marjo Nurminen kuvailee.
Oppineita naisia yhdisti myös hyvä yhteiskunnallinen asema. He kuuluivat suhteellisen pieneen lukutaitoiseen, etuoikeutettuun joukkoon.
– Surullista on se, että naisoppineisuuden perinne ei välittynyt sukupolvelta toiselle. Tämä on se tulos, joka tutkimuksessani tuli hyvin selvästi ilmi.
Jokainen nainen sai ponnistaa omin avuin. Ei ollut esikuvia, roolimalleja ja tukea historiassa.
– Naiset eivät saaneet tehdä virallista uraa virallisissa tiedeinstituutioissa, eivätkä sitä kautta pystyneet välittämään tietoa kuten miehet.
Niiden 3 500 vuoden aikana, joita Nurminen tutki, naisia toimi monilla oppineisuuden aloilla. Vaikka naiset suljettiin yliopistojen ja tieteellisten seurojen ulkopuolelle aina 1900-luvun alkuun asti, onnistui monien hankkia oppia ja osallistua tieteiden harjoittamiseen erilaisissa rooleissa.
Yhtenä ryhmänä Nurminen nostaa esiin tieteen käsityöläiset kuten tieteellisten julkaisujen kuvittajat, tähtitieteellisten instrumenttien valmistajat ja kätilöt.
Uusia tuulia
lääketieteessä
Louise Bourgeois (1563-1636) toimi kätilönä Pariisissa aikana, jolloin suurin osa kätilöistä ja lääkäreistä luuli, että synnytystä täytyy yrittää nopeuttaa kaikin mahdollisin keinoin.
– Sen ajan käytännöt olivat aika karmeita, kun lapsi pakotettiin ulos. Jokainen synnyttänyt nainen ymmärtää, ettei siitä mitään hyvää seuraa. Maallikkokätilöiden anatomian tuntemus oli aivan olematonta.
Louise Bourgeois yhdisti aikansa lääketieteellisen tietämyksen omaan kokemusperäiseen tietoonsa kirjassaan Observation Diverses. Hän painotti muun muassa että synnyttävän äidin tuli saada valita itselleen paras asento.
Kätilön velvollisuutena on olla kiirehtimättä mitään ja varoa laajentamasta synnytyskanavaa väkisin, Bourgeois kirjoitti.
– Se, mitä hän kirjoitti synnytysasennoista ja siitä, miten synnyttävää naista pitää tukea, on aivan kuin tämän päivän synnytysoppaista. Hän oli hyvin taitava, ymmärsi missä asennossa sikiö oli ja synnytyksen erilaiset vaiheet.
Maria Sibylla ja
metamorfoosi
Kirjoitusprosessin aikana jokainen kirjan naisista muodostui vuorotellen Nurmiselle rakkaaksi.
Suosikiksi nousi lopulta Maria Sibylla Merian, vuonna 1647 syntynyt tieteellinen kuvittaja, hyönteistutkimuksen pioneeri ja tutkimusmatkailija.
– Hän ei ollut aatelinen, vaan porvaristaustainen nainen. Hän myös elätti itsensä tieteellisellä työllään.
Marian isä omisti oli arvostettu kuparikaivertaja ja kustantaja ja heidän kodissaan oli aina piirustusvälineitä esillä ja lapsia kannustettiin maalaamaan ja piirtämään.
Ollessaan vasta 13-vuotias, Maria Sibylla teki havainnon, joka olisi asettanut koko siihenastisen luonnonhistorian opetuksen uuteen valoon, jos se olisi heti julkaistu. Tuohon aikaan Aristoteleen opin mukaisesti hyönteisten uskottiin syntyvän mudasta ja liasta.
Nuori tyttö kuitenkin havaitsi silkkiperhosviljelmillä, että ne kehittyvät pikkuruisista munista toukiksi, joista koteloitumisvaiheen jälkeen kuoriutui perhosia.
Myöhemmin löytynyt luonnoskirja sisältää satoja mestarillisen pikkutarkkoja tutkielmia kasveista ja hyönteisistä, joista voi todeta Maria Sibyllan olleen jo 13-vuotiaana täysin kypsä taiteilija ja systemaattinen hyönteistutkija.
Tutkimusmatkalle
maailman ääriin
Kesäkuussa 1699 Maria Sibylla Merian astui 21-vuotiaan tyttärensä Dorothean kanssa laivaan Amsterdamin satamassa. Alkamassa oli yli kaksi kuukautta kestävälle matka Atlantin valtameren yli, alkeellisissa ja ahtaissa olossa kauppalaivassa.
Se oli aivan ennen kuulumatonta. Matka Etelä-Amerikan Surinamiin teki Maria Sibyllasta ensimmäisen naisen, joka toteutti itsenäisesti tieteellisen tutkimusmatkan, eikä hän miestutkimusmatkailijoiden tapaan suinkaan saanut ihailua osakseen.
Kaksi vuotta hän uurasti tyttärensä kanssa Surinamin hiostavassa kuumuudessa. Kasvien ja hyönteisten lisäksi he tutkivat hämähäkkejä, liskoja, käärmeitä, sammakoita, kilpikonnia ja simpukoita. He myös haastattelivat paikallista väestöä.
Uurastuksen tulos, suuri ja kaunis kirja Metamorphosibus Inspectorum Surimensium, julkaistiin vuonna 1705. Kirjan esipuheessa ei esitetty vuolaita kiitoksia mesenaateille, koska Merian ei ollut mieskollegoidensa tapaan saanut keneltäkään rahallista tukea tutkimusmatkalleen.
Sen sijaan hän rohkeasti kiitti paikallisia asukkaita avusta ja tietojensa jakamisesta. Se oli ennenkuulumatonta aikana jolloin ”sankarivalloittajat veivät sivistystä villeille”.
– Maria Sibylla ei koskaan käyttänyt sanaa ”villi”. Hän toi etnografista näkökulmaa tutkimukseen.
Tämän päivän
tyttäret
Harva tohtii enää epäillä naisen kykyä ajatella. Toisenlaiset ajat ovat silti yllättävän lähellä menneisyydessä.
– Juuri vähän aikaa sitten fysiikan emerita professori Jyväskylän yliopistosta kertoi kokemuksistaan 1960-luvulta. Kun naisen piti saada opetuspaikka, vt.professori sanoi, ettei voi laittaa tätä opettamaan, koska ”kukaan ei usko mitä sinä sanot. Enkä voi laittaa sinua korjaamaan kokeita, koska siitä tulee purnausta, ettei nainen pysty olemaan oikeudenmukainen.”
Nurminen myöntää, että ilmeiseltä osiltaan tällainen asetelma on purkaantunut, mutta valta saa erilaisia muotoja. Taloudellinen valta on yksi vallan ilmenemismuoto.
– Mitkä projektit saavat rahaa ja mitä pidetään rahoituksen arvoisina.
Tiedon, vallan ja sukupuolen kolmiyhteys näyttelee omaa rooliaan myös meneillään olevassa yliopistouudistuksessa ja innovaatioyliopistossa.
Kaiken keskellä, Marjo Nurminen suhtautuu tietoon ja tieteeseen ilolla ja intohimolla. Hänen juontamansa tieteen makasiiniohjelma Prisma Studio kerää viikoittain reilut 300 000 katsojaa.
Se on rohkaiseva tieto näinä tyhmistävän pikaviihteen ja tositelevision aikoina. Tämänkään päivän tyttäret ja pojat eivät tyydy niihin helpoimpiin vaihtoehtoihin.
uutiskirje 
