Ny Tid rakentaa ruotsinkielistä yhteiskuntakeskustelua
Ny Tidissä eletään vaihdosten aikaa. Patsy Nakellin lähdettyä syksyllä opiskelemaan päätoimittajana on nyt Solveig Arle, mutta vain huhtikuuhun asti, jolloin tehtävän ottaa vastaan Nora Hämäläinen.
Arle palaa tuolloin lehden toimitussihteeriksi.
Hämäläiselle kerran viikossa ilmestyvä suomenruotsalainen vasemmistolehti on tuttu. Hän on kirjoittanut siihen aiemmin kirjallisuudesta ja yhteiskunnasta.
Kuka nykyisin on ruotsinkielinen? Useimmat ovat kaksikielisiä.
– Mietin pitkään ja viime hetkellä päätin hakea päätoimittajaksi.
Hämäläinen valittiin tehtävään jo syksyllä, mutta hän aloittaa vasta keväällä, kun on saanut filosofian alan tohtorinväitöskirjansa esitarkastukseen.
Väylä
keskustelulle
Viime vuosina Ny Tid on panostanut erityisesti kulttuuriin. Hämäläinen pitää kulttuuria lehden kantavana osana, mutta aikoo lisätä siihen yhteiskunnallista keskustelua. Hän haluaa, että Ny Tid toimii punavihreänä ruotsinkielisenä keskustelufoorumina.
Hämäläinen toteaa lehdelle pitkään olleen tyypillistä laadukkaat ulkomaanreportaasit.
– Haluan lehden katsovan maailmaa enemmän suomalaisesta yhteiskunnasta käsin, vahvistavan kotirintamaa ja Eurooppaa.
Hän luettelee aihepiirejä: kolmas vasemmisto, aatemaailma, joka pyörittää puoluepolitiikkaa ja taloutta.
Ny Tidin lähipiiri toistaa sanaa radikaali hakiessaan sitä, missä lehti seisoo. Hämäläinen on varovaisempi.
– Jos puhuu itsestään radikaalina, samalla laittaa itsensä marginaaliin, vaikka mielestään edustaisi sitä, mitä kaikki ajattelivat vielä 70-80-luvuilla, kun rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa.
Ny Tidin väki on viime vuodet pyrkinyt helpommin lähestyttävään lehteen. Jutut ovat lyhentyneet, eivät kuitenkaan läpi lehden.
– Yhteiskunnallinen keskustelu ja uusien asioiden pohtiminen vaatii paljon sanoja, Hämäläinen sanoo.
– Joissain lehdissä on jo käynyt niin, että formaatissa ei ole enää riittävästi rivejä asioiden avaamiseen.
Politiikka ja
puoluelehdet
Taloutensa kanssa kamppaileva lehti saa rahaa puolueista Vasemmistoliitolta ja Vihreiltä. Myös erilaiset ruotsinkieliset tahot rahoittavat lehteä.
– Kukaan ole meihin tyytyväinen. Solveig Arle tiivistää.
– Mutta toisaalta, kun rahaa tulee useilta tahoilta, velvoitteet tavallaan katoavat.
Nyt rahoitus on taas auki, sillä puolueiden lehdistötuki kokee myllerrystä. Vasemmistoliitto on lupautunut rahoittamaan lehteä ainakin vuoden 2009. Mutta vuosi on lyhyt perspektiivi lehdenteossa.
Hämäläinen pitää puolueiden valitsemaa linjaa surullisena.
– Lehdistö pitää yllä sellaista yhteiskuntakeskustelua, jota puolueiden nettisivuilla ei synny. Politiikka yleensäkin hyötyisi poliittisesta lehdistöstä, joka voisi hyvin.
Kuka tarvitsee poliittista lehteä, jos 70 prosenttia kansalaisista välitä tietää, mitkä puolueet kuuluvat maan hallitukseen?
– Nimenomaan sellaisessa yhteiskunnassa poliittista lehteä on pakko tehdä, kun politiikan kenttä näyttää olevan ihmisille niin epäselvä, ettei sillä ole heille relevanssia, Hämäläinen sanoo.
Punavihreydessä
mahdollisuus
Hämäläinen ei kuulu mihinkään puolueeseen, mutta määrittelee itsensä vasemman puolen ihmiseksi, jonka mielestä kosmeettinen sinivihreys tuntuu riittämättömältä maailmantilanteessa, jossa kulutus kasvaa ja uusliberalistinen politiikka hallitsee.
– Suomen vihreä puolue on aika sinivihreä, mikä on outoa, koska koen, että vasemmisto ja vihreät ovat pitkälti samalla asialla. Niiden pitäisi löytää radikaaleja vaihtoehtoja niille poliittisille ja taloudellisille suuntauksille, jotka ovat olleet vallalla viime vuodet.
Punavihreydessä Hämäläinen näkee mahdollisuuden.
– On olemassa nuorta punavihreyttä, jonka ajatteluun kuuluu olennaisesti se, että länsimainen elämäntyyli on iso ongelma. Sieltä löytyy oikeasti radikaalia otetta, ei vain sitä, että lajitellaan jätteitä. Ollaan valmiita ajattelemaan asiat uusiksi.
Vasemmistossakin on kuitenkin sekin osa, joka kannattaa esimerkiksi ydinvoimaa.
– Ei punavihreyskään ole ongelmatonta. Elämme yhteiskunnassa, jossa työpaikat ovat riippuvaisia siitä, että talous voi hyvin. Koko poliittisella kentällä on samat haasteet.
Irti Ankkalammesta
Suomenruotsalaisuutta sävyttää ajatus Ankkalammesta. Se on olemassa.
– On toki, mutta se ei käsitä koko suomenruotsalaista vähemmistöä. Mekään Ny Tidista emme tunne kuuluvamme siihen ja puhumme niistä, kun puhumme Ankkalammesta, Arle sanoo.
Nora Hämäläinen alunperin suomenkielinen, mutta vaihtoi kieltä. Suomenkielinen perhe asui muutaman vuoden Ruotsissa. Kun palattiin Suomeen, hän meni ruotsinkieliseen kouluun.
– Samanlaisia kielen vaihtaneita on paljon, hän sanoo.
– Vaikka kuka nykyisin on ruotsinkielinen? Useimmat ovat kaksikielisiä.
Arle taas tulee saksalais–venäläis–suomalaisesta perheestä, jonka kielten sekasotkussa ruotsi sattui olemaan se, jota useimmat osasivat. Niinpä se oli Arlen kotikieli.
– Pienenä en osannut suomea, mikä oli hirveää. Kaupungilla ja kaupoissa kaikki eivät ymmärtäneet minua.
Hämäläisen mukaan Ankkalampi tarkoittaa sitä, että kaikki tuntevat kaikki. Hyvän esimerkin kertoo on Trygve Söderlingin kirjoitus parin viikon takaisessa Ny Tidissä. Hän arvostelee Svenska Kulturfondia siitä, että sen hallitus jakaa rahaa jäsenilleen.
– Se puolustautuu sanomalla, että pienessä piirissä ei saada kunnon kokousta aikaiseksi, jos mukana ei ole niitä, jotka hakevat rahoja. Ja että henkilö joutuu ulos kokouksesta siksi aikaa kuin hänelle annettavista rahoista päätetään. Onhan se naurettavaa, Arle sanoo.
Kun Arle marraskuussa paljasti lNy Tidissä valtiosihteeri Stefan Johanssonin toilailut Ruotsin lähetystön kekkereillä, tuli lehteen viestiä, jonka mukaan Ny Tid voisi jopa irtisanoutua suomenruotsalaisuudesta.
– Se kai tarkoitti, ettei haluta kuulua siihen Ankkalammikkoon, josta tuolloin kirjoitin, Arle päättelee.
– Mutta mielestäni suomenruotsalaisia ovat kaikki ruotsia puhuvat suomalaiset. Suomenruotsalaisuus ei voi jäädä vain jonkun osan määreeksi.
Hämäläinen arvioi, että Ny Tid on suomenruotsalaisen vasemmiston yhteen kokoava tekijä.
– En tiedä, onko muita tällaisia. Tai onko yhtenäistä suomenruotsalaista vasemmistoa olemassa.
uutiskirje 
