Talouden toisinajattelija Ari Ojapelto ei anna armoa:
Talouden toisinajattelija Ari Ojapelto on ennustuksissaan osunut harmillisen hyvin oikeaan. Harmillisen siksi, että hän on yleensä paljon pessimistisempi kuin viralliset talousviisaat.
Kiihkeimmän kasinotalouden aikaan keväällä 1989 hän ennusti pankkikriisin ja suurtyöttömyyden. Vuonna 2006 Ojapelto kirjassaan Ahneuden aika näki tulossa olevan pörssiromahduksen ja Yhdysvaltain talouden hyytymisen.
On siis paikallaan kysyä Ari Ojapellolta nyt, miten hänen oikein ennakoimansa kriisi tästä etenee, kun talouden optimisti, pankinjohtaja Björn Wahlroos sanoi viime viikonloppuna, että valoa alkaa näkyä jo kesällä.
Nyt veroja alennetaan rikkailta ja eivät he rupea kuluttamaan. He laittavat rahat sukanvarteen.
Ari Ojapelto ja Björn Wahlroos ovat talouskeskustelun ääripäät. Syksyllä Wahlroos piti finanssikriisiä normaalina korjausliikkeenä.
Ari Ojapelto ei anna armoa: tämä ei ole tavanomainen, vaan täysin poikkeuksellinen lama.
– Pankkimaailman ahneuden ja vastuuttomuuden seurauksena ennustaisin sen pituudeksi vähintään viisi vuotta ja hitaaseen toipumiseen kuluu toiset viisi vuotta. Lama ei mene ohi vuodessa eikä kahdessa kuten useimmat pankkien ekonomistit uskovat.
Ainutlaatuinen
finanssikupla
Useimmat suomalaiset muistavat 1990-luvun suuren ja kipeän laman, jossa kansantuote romahti laskuun ja työttömyys rojahti nousuun.
– Tämä on erilainen ja poikkeava lama, Ojapelto vastaa kysymykseen nykyisen laman (tai ehkä nyt vielä taantuman) suhteesta siihen edelliseen.
– Koskaan aikaisemmin ei ole ollut tällaista tilannetta, että finanssimaailman kupla olisi niin jättimäisen suuri kuin se nyt on.
Ari Ojapelto selittää, että muun muassa spekulatiivisella pörssikaupalla, kaikesta kontrollista vapaalla johdannaiskaupalla, veroparatiiseilla ja muilla kepulikonsteilla luotiin kupla, jonka suuruutta kukaan ei tiedä. Haarukka ulottuu 60 biljoonasta 1 000 biljoonaan euroon (biljoona = 1 000 miljardia).
Toisessa vaakakupissa koko reaalimaailman bruttokansantuote on 48 biljoonaa euroa.
Ojapelto on laskenut, että viiden prosentin reaalituotolla maailman BKT:n koko tuotto uppoaisi parhaassakin tapauksessa pankkimaailman mustaan aukkoon yli kymmenen vuoden ajan. Pahimmassa skenaariossa siihen kuluisi 200 vuotta.
– Tämä laskelma on vain kuvitteellinen, sillä reaalimaailman tuotot eivät ohjaudu poliitikkojen määräysvaltaan, vaan rikkaille pääomanomistajille. He eivät suinkaan ole valmiita maksamaan pankinjohtajien hölmöilyjä, Ojapelto huomauttaa.
Amerikan perässä
Kiina polvilleen
Kaikki huutavat maksumieheksi tavallista veronmaksajaa. Rahoitusmarkkinat pidetään hengissä rahoilla, jotka ovat sitten pois työpaikkoja luovista investoinneista, palkankorotuksista ja hyvinvointipalveluista.
Ari Ojapelto huomauttaa, että lama on vasta alussa ja siitä huolimatta Yhdysvaltoihin on muutamassa kuukaudessa tullut jo lähes kolme miljoonaa työtöntä ja Kiinaan, josta vähemmän puhutaan, kymmenen miljoonaa työtöntä.
– Skenaarioni jo Ahneuden aika -kirjassa oli se, että kun Yhdysvallat menee polvilleen, niin sen jälkeen polvilleen menee myös Kiina, koska ne ovat niin riippuvaisia toisistaan. Toinen on luotottanut ylikysyntää ja vaikka säästämisaste Kiinassa on maailman parhaita, se ei ole luottanut omiin markkinoihinsa, vaan on laittanut spekulatiivisia sijoituksia Amerikkaan.
– Kiinan valtavat infrastruktuurihankkeet on rahoitettu velkarahalla ja siellä lainoittajina ovat olleet Japani ja Aasian rikkaat pankkiirit. Mutta eivät Kiinan sillat ja lentokentät mitään tuota, kun tulee laskukausi. Seuraavassa vaiheessa konkurssissa ovat Kiinan rahoittajat.
Häviäjiä ovat myös kiinalaiset työläiset. Paitsi, että kymmenen miljoonaa on joutunut työttömiksi, on maan sadalla miljoonalla siirtotyöläisellä hallituksen selvityksen mukaan palkkasaatavia 12 miljardia dollaria.
Veturit hyytyvät
toisensa jälkeen
Vielä viime kesänä monet viralliset ennustajat olivat sitä mieltä, ettei Yhdysvaltain finanssikriisi heiluta maailmantaloutta, koska sen veturina toimii koko ajan kasvava Kiina.
Ari Ojapelto sanoo, että syyllisiä tähän lamaan ovat poliitikot, jotka ”vapauden” huumassa päästivät rahoitusmarkkinat irti poliittisesta ja demokraattisesta kontrollista. Sen piti lisätä kasvua ja vaurautta, mutta kävikin toisinpäin. Vielä 1960-luvulla tuotanto maailmassa kasvoi neljä prosenttia vuodessa, mutta 2000-luvulla enää vajaan prosentin. Kasvun veturi toisensa jälkeen on hiipunut ja nyt niin kävi myös Yhdysvalloille ja Kiinalle.
– Euroopassa Suomi ja Irlanti ovat olleet ainoat, jotka ovat kasvaneet EU:n keskiarvoa nopeammin ja Irlantikin vain siksi, että se on ollut veroparatiisi. Suomi on ollut ainoa, joka on pystynyt kasvattamaan tuotannollisesti markkinaosuuttaan maailmalla.
Entä tästä eteenpäin?
– Suomen tärkein markkina-alue on Eurooppa. Jos se menee koomaan, niin täällä pysähtyvät kaikki hihnat. Meille tulee vähintään 1990-luvun laman työttömyys jos ei pahempikin.
Miten tähän uhkaan vastataan? Elvyttääkö hallitus ja elvyttääkö tarpeeksi?
– Pelottavimpia suunnitelmia on se, että pankkien mustaan aukkoon syydetään loputtomasti rahaa. Kyllä tässä pitäisi elvyttää nimenomaan kuluttajia ja yrittäjiä. Mutta nyt veroja alennetaan rikkailta ja eivät he rupea kuluttamaan. He laittavat ne sukanvarteen.
– Nyt pitäisi elvyttää nimenomaan niitä, jotka eivät pysty säästämään, vaan vain kuluttamaan, Ojapelto neuvoo.
Lopuksi hän kysyy, miten yhteiskuntarauha kestää uuden laman.
uutiskirje 