Professori Liisa Laakso epäilee ministereitä irtopisteiden keruusta
Helsingin yliopiston kehitysmaakysymyksiin erikoistunut valtio-opin professori Liisa Laakso arvioi, että Suomen kehitysyhteistyöpolitiikka on käymistilassa. Hän pitää virinnyttä keskustelua periaatteessa hyvänä, vaikkakin kritisoi sitä osaksi irtopisteiden keruuksi.
Ulkoasiainministeriön molemmat ministerit, sekä ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) että ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.), ovat profiloituneet eriseuraisesti linjanvedoissaan – etenkin kun on ollut puhe Afrikasta.
Stubb on halunnut laajentaa Suomen politiikkaa perinteisten kehitysyhteistyön ja kauppapolitiikan lisäksi turvallisuuspolitiikan alueelle. Väyrynen on arvostellut Stubbin linjanvetoja (HS 9.3.) ja on väittänyt, että ulkoministeri on tullut hänen tontilleen.
Molemmilla ministereillä on omat Afrikka-ohjelmat vireillä: Väyrysellä kehitysavun Afrikka-puiteohjelma ja Stubbilla laaja-alainen Afrikka-strategia.
Stubbin tavoitetta liittää turvallisuuspolitiikka yhdeksi kehitysyhteistyön ulottuvuudeksi Laakso ei pidä pahana – vaikka takana saattaisikin väijyä pyyteettömänä pidetyn kehitysyhteistyöpolitiikan turvallistaminen ja jopa sen tekeminen strategiseksi välineeksi.
– En Suomen tapauksessa semmoisia pelkoja näkisi, koska panokset ovat pieniä.
Laakson mukaan näissä uusissa linjauksissa olisi kuitenkin syytä pitää huoli siitä, etteivät ne jää pinnallisiksi ja lyhytjännitteisiksi poliittisiksi vedoiksi:
– Ne pitää tehdä tarpeeksi syvällä tietotaidolla ja tarpeeksi syvään analyysiin perustuen ja pitkällä jänteellä. Muuten on vaara että ne jäävät naiiveiksi yrityksiksi tehdä hyvää ulkopolitiikkaa.
Ministerit ehkä irto-
pisteiden perässä
Laakso sanoo, että turvallisuuspoliittisen profiilin nostaminen on sinänsä hyvä. Hän muistuttaa, että Afrikan unionin ja yleensä Afrikan turvallisuuteen on kiinnitetty 2000-luvulla huomiota jo jonkin verran. On ollut erilaisia rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatiota.
– Mutta sellainen näkyvyys jota nyt haetaan, niin se pikkuisen muistuttaa yleisempää läntisten turvallisuuspoliittisten johtajien tapaa kerätä Afrikasta irtopisteitä.
– Afrikka ja se hätä ja ne tarpeet ovat semmoisia, joihin on helppo kiinnittää huomiota. Kukapa nyt ei haluaisi Afrikkaa auttaa. Afrikka saattaa silloin tällöin läntisten maiden ulkopolitiikassa nousta näkyvään asemaan. Haetaan esimerkiksi tällaisella erikoislähettiläällä näkyvyyttä.
Laakso kuitenkin kritisoi, että asiassa ei tehdä pitkäjänteistä analyysia. Ei arvioida, valuuko hyvät aikomukset ja aloitteet hukkaan ja onko niistä vastaavaa hyötyä:
– Afrikka on marginaalissa oleva maanosa, jota on helppo tällä tavalla nostaa esille sisäpolitiikan tai länsimaisen politiikan tarkoituksia varten.
Irtopisteitä Laakso epäilee kerättävän kotimaisen yleisön lisäksi sekä muilta Euroopan mailta että myös Yhdysvalloilta.
Laakson mukaan Stubbin aktivoituminen Afrikan suuntaan liittyy myös Suomen pyrkimykseen päästä YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi.
Väyrynen suuntaisi
avun yksityissektorille
Väyrynen on Stubbin kanssa kiistelyn lisäksi profiloitunut omintakeisilla kehitysyhteistyön sisältölinjauksilla. Hän on arvostellut Suomen perinteistä kehitysyhteistyötä liian valtiokeskeiseksi ja on halunnut suunnata taloudellista tukea yksityissektorille.
Väyrynen on kertonut korjanneensa ”historiallisen virheen” kehityspolitiikan linjassa tultuaan ministeriksi 2007 (HS.fi 11.3.). Hänen mukaansa Suomen virhe oli, että tuettiin liikaa kehitysmaiden julkista sektoria.
Laakso pitää sektorierottelua turhana.
– Molempiin täytyy ilman muuta satsata.
Julkisen tuen loppuminen veisi avun vähäosaisilta.
Laakso pitää populistisina sellaisia puheita, ettei haluta olla missään tekemisissä mahdollisesti korruptoituneiden hallitusten kanssa eikä tukea niitä.
– Tosiasia on, että dialogi valtion kanssa ja esimerkiksi budjettituki ovat kaikkein tehokkaimmat välineet vaikuttaa hyvään hallintoon. Ei hyvää hallintoa saada sillä tavalla aikaiseksi, että jätetään valtio tukematta.
Laakso epäilee, että Väyrynen on puhunut siitä valtion tukemisesta ikään kuin vastikkeettoman rahan antamista.
– Ei ole kyse siitä, että se olisi vastikkeetonta rahaa, jota vain lapioidaan sinne vastaanottajamaiden hallituksille.
– Kyllä valtiolle annettua tukea valvotaan. Sitä pitäisi varmaan tehostaa kaikkien kehitysavun antajien kesken. Siihen ollaan kehitysyhteistyössä nimenomaan menossa.
Yhtenä suurena kehitysyhteistyöpolitiikan muutoksena Laakso pitää sitä, että Väyrynen haluaa itse profiloitua sen tekijänä.
Se on Laakson mukaan johtanut muun muassa siihen, että kehitysyhteistyörahojen maksatustase on pudonnut ennätysalhaiseksi.
Laakso itse istuu asiantuntijana Valtioneuvoston kehityspoliittisessa toimikunnassa ja tietää, että Väyrysen alaisista vuoden 2008 kehitysyhteistyörahoista viidennes jäi käyttämättä.
uutiskirje 