Näin Helsingissä
Helsinkiläinen Vilho Ryynänen joi kahvia ja jututti kansanedustajia ja muuta Vasemmistoliiton väkeä puolueen palveluteltalla Kiasman edessä ennen kuin puolueen porukka katosi eduskunnan lisärakennukseen pitämään kokousta.
Ryynänen on ollut 24 vuotta asunnoton.
– Asuntoja lisää, oli hänen yksinkertainen viestinsä poliitikoille. Ryynänen on asunut teltassa ja muissa väliaikaismajoituksissa vuodesta 1985. Pari vuotta aiemmin tapahtunut avioero oli alkusysäys asunnottomuuteen.
– Mulla on teltta Meilahden kupeessa. Kun on kaksi kunnon makuupussia, pärjää kylmemmälläkin, hän sanoo ja muistelee talvea 1989.
– Se vasta kylmä talvi oli. Nukuin Vallilan ammattikoululla makuupussissa, muutama roskiksesta löydetty sanomalehti lisälämmikkeenä.
Nyt tilanne on mukavampi, kun on kevät ja kesä edessä.
– Eilen grillasin. Se oli hienoa.
Teltta ja asukas saavat yleensä olla rauhassa, varsinkin talvella. Edellisenä yönä tuli nukuttua 15 tuntia.
– Kesällä alkaa pyöriä nuorisoa metsissä. Kerran soitin poliisit kaverin puhelimella, kun oli huumejengiä.
Elanto pulloja keräämällä
Ryynänen ottaa osan asunnottomuutensa syistä omalle kontolleen.
– Olen ollut tyhmä enkä kerjää mitään byrokratialta. Jos asiat eivät suju, en jää rukoilemaan, hän sanoo.
Vilho Tapio Ryynänen ei myöskään hae mitään tukia yhteiskunnalta. Ei työttömyyskorvausta, ei toimeentulotukea, ei eläkettä.
– Kerään pulloja. Siitä saa vähän rahaa. Ja syön, mitä löydän, en kuitenkaan mitä tahansa. Se ei tekisi hyvää terveydelle.
Ryynänen on terve ja huolehtii terveydestään. Marian sairaalassa on paperit. Katkera hän kuitenkin sanoo olevansa.
– Mutta pärjään.
Päivät kuluvat pyöräillessä ja kävellessä. Kilometrejä tulee pyörällä 40–50 päivässä, kävellen 10–20.
– Kiertelen ja katselen, mitä ihmiset puuhaavat.
Haave asunnosta
vanhuuden turvaksi
– Olisin työkykyinen, mutta ei töitä voi ottaa, kun ei ole asuntoa eikä puhelinta, ammattitaitoinen 59-vuotias muurari toteaa.
Vaikka hän sanoo yhä välillä käyvänsä näyttämässä nuoremmille, miten muurataan, töissä hän oli viimeksi 90-luvun puolivälissä, kun muurasi jääkiekkomaajoukkueen valmentajalle omakotitaloa.
– Se oli se ruotsalainen. Hieno mies.
Ryynänen on syntyisin Viitasaarelta, mutta kiertänyt Kemiön kautta Helsinkiin jo vuosikymmeniä sitten.
– Täällä on semmoinen meininki, ettei minunlaiseni tarvitse tehdä muuta kuin pyöriä kaupungilla.
Hän haaveilee omasta asunnosta vanhuuden varalle.
– Kolmen hengen huonetta tarjottiin, mutta kolhoosiin en mene. Asunnon pitää olla oma.
Ryynäsen kahvittelun lomassa jututtama kansanedustaja Pentti Tiusanen tarjoutui selvittämään Ryynäsen mahdollisuuksia saada asunto. Ryynänen kiittää, muttei usko siitä olevan apua.
– Kun ei asuntoa ole tähänkään mennessä löytynyt, miten muka nyt? hän toteaa, mutta lupasi soittaa Tiusaselle viikon kuluttua.
Useita kavereita
jo ”mennyt”
Ihan yksin Ryynänen ei tietään kulje. On kavereita, veli Vaajakoskella ja sisko Soukassa.
– Se aina sanoo, että auttaa, mutta ei siskon minua tarvitse auttaa.
Katkeruudesta huolimatta hän kuitenkin äänestää vaaleissa. Kerran jäi äänestämättä.
– Vasemmistoa vaihtelevasti, hän kuvaa äänestyskäyttäytymistään.
Et ole soinilaisia kannattanut?
– En, mutta ei se välttämättä olisi huono ajatus.
Kaverit alkavat olla vähissä.
– On niitä seitsemän kahdeksan viime vuosina mennyt, sen verran rankkaa tämä on.
Siis kuollut?
– Niin.
Ryynänen kättelee lämpimästi ja toivottaa menestystä ja hyvää jatkoa.
uutiskirje 