Puoluetuen pitää olla mahdollisimman avointa, katsovat SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen ja Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka.
Säätiöiden tai yritysten kautta kierrätettävät puolueiden tukirahat on saatava näkyviin.
Korhonen muistuttaa SDP:n puoluehallituksen linjauksesta.
– Rajasumman ylittävät summat pitää ilmoittaa riippumatta siitä, mitä kautta ne poliittiseen toimintaan ohjataan.
Korhosen mukaan lähiyhteisöillekin osoitettavat tuet tulee kertoa, jos ne on tarkoitettu vaalityöhön. Myynti- ja koulutustoiminta ovat asia erikseen.
– Linjan on oltava selvä, rajasumman yli poliittiseen toimintaan menevä tuki on kerrottava.
Vasemmistoliiton Puhakka puoltaa mahdollisimman avointa puoluerahoitusta.
– Vaalitulojen ja -kulujen lisäksi myös muut puolueen toimintaan tulevat rahat tulee mielestäni julkistaa.
Varainhankinnan ulkoistaminen osakeyhtiöön ei tule Puhakan mukaan kuuloonkaan Vasemmistoliitossa.
– Emme ulkoista varainhankintaamme missään tapauksessa. Varainhankinta on puolueen tehtävä, ei minkään osakeyhtiön.
Vasemmistoliitto aikoo ilmoittaa hänen mukaansa kaikki puolueen ulkopuolelta tulevat tukirahat.