Eri puolilla Suomea toimiville vesihuolto-osuuskunnille perustetaan yhteinen etu- ja palvelujärjestö lokakuussa Jyväskylässä.
Suomessa tällä hetkellä noin 1 300 vesiosuuskuntaa, jotka kamppailevat samanlaisten haasteiden kimpussa. Osuuskunnissa mietitään muun muassa investointien suunnittelua, toteutusta ja rahoitusta sekä teknisen huollon järjestämistä ja erityistilanteisiin varautumista.
Kaikille vesiosuuskunnille ei ole myöskään selvää, mitkä kaikki lait, asetukset ja viranomaismääräykset säätelevät niiden toimintaa.
Yhteisen kattojärjestön perustamishanke lähti liikkeelle viime talvena Keski-Suomesta. Perustamista ovat tukemassa muun muassa Keski-Suomen ympäristökeskus sekä Pellervo-Seura ry. Perustamisasiaa on valmisteltu viime vuoden lopusta alkaen ja kokous on kutsuttu koolle Jyväskylään lauantaiksi 17. lokakuuta.
Kokousta valmistelleen ohjausryhmän mukaan tarkoituksena on perustaa mahdollisimman laajapohjainen ja edustava järjestö, joka tarjoaa jäsenilleen vaikutuskanavan, vahvistaa palveluillaan ja koulutuksen kautta vesiosuuskuntien osaamista ja ammattitaitoa sekä parantaa valmiuksia kehittää liiketoimintaedellytyksiä pitkällä tähtäimellä.
Uuden järjestön tarkoituksena on edistää osuuskuntien yhteistyötä paikallisesti, alueellisesti ja koko maan kattavasti vesiosuuskuntien toimintaedellytysten vahvistamiseksi. (KU)