Rokotusohjelman ongelmat eivät johdu kuntarakenteesta, kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) puolustautui julkistaessaan torstaina hallituksen selonteon kunta- ja palvelurakenneuudistuksen etenemisestä.
– Isoimmissa kunnissa on ollut isoimmat ongelmat, ja kunnat ovat noudattaneet ohjeita kirjavasti, Kiviniemi myönsi.
Kuntien paras-hanke viedään joka tapauksessa läpi. Erityisesti ryhdytään seuraamaan, miten kunnat järjestävät sosiaali- ja terveyspalvelunsa. Nyt uudistukselle on ministerin mukaan enemmän tarvetta kuin hankkeen alussa.
– Vapaamatkustajia ei suvaita, Kiviniemi linjasi.
Jokaisen kunnan täytyy kuulua sairaanhoitopiiriin. Omin voimin pärjäävät kahdeksan kuntaa haraavat vielä vastaan. Lisäksi 60 kuntaa vielä miettii, kuinka järjestää palvelunsa.
Kiviniemen mukaan valtioneuvostolle tulee vuoden 2013 alusta valta määrätä kunta mukaan yhteistoiminta-alueeseen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseksi. Ministeri uskoo tämän piiskan tepsivän.
Selvittäjät ratkaisemaan eripuria
Keppiä on luvassa myös kaupunkiseuduille, joissa maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittaminen ei näytä onnistuvan.
Tilannetta helpottamaan voidaan nimittää valtion ja kaupunkiseudun kuntien yhteinen selvityshenkilö. Menettelystä tulee laki ensi vuonna. Kiviniemi lohkaisi, että erityinen tarve selvityshenkilölle tuntuu olevan Turussa.
Turun ja Tampereen seuduilla otetaan ensi alkuun käyttöön aiesopimusmenettely, jolla vastentahtoisia kuntia velvoitetaan yhteistyöhön. Kyse ei ministerin mukaan ole kuntien ajamisesta yhteen, vaan yhteistyöhön.
Palvelut maakuntatasoisiksi?
Kivuitta ei paras-hanke ole edennyt tähänkään saakka. Varsinkin sosiaalipalvelut on järjestetty sekavasti. Kiviniemi esittää, että sosiaalipalveluiden järjestämistä voitaisiin miettiä maakuntatasoisestikin.
– Paras-hanke viedään läpi joka tapauksessa. Kaikki rakentuu sen pohjalle. En voi luvata, että paraksen rakenteet jäävät pysyviksi, Kiviniemi tuumasi.
Hänestä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue voisi tulevaisuudessa toimia palveluntuottajana maakunnalle.