Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 8.1.2010:
Jouluna tapahtunut yritys terrori-iskuksi on johtamassa Yhdysvallat ojasta allikkoon. Terrorismin vastaisessa sodassa se on ajautumassa taas yhden mädän ja turmeltuneen hallituksen takuumieheksi. Tällä kertaa kyseessä on Jemen.
Ulkomaansivuilla tutustutaan myös nykyisin museona toimivaan Stasi-vankilaan Berliinissä.
Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi soittaa Viikkolehden haastattelussa kuolinkelloja puoluepolitiikalle ammattiyhdistysliikkeessä. Puoluepoliittiset tunnukset tulevat hänen mukaansa häviämään liittovaaleista.
Silakka laihtuu ja turska voi hävitä. Moni laji saa kyytiä, kun ilmastonmuutos vähentää Itämeren suolapitoisuutta.
Millaista oli työttömyysturva ennen 1970-lukua? Ja miten pitkään sen varsinaista kehittämistä kesti?
Burhan Hamdon on Vantaan kulttuuriseppä. Mikä se sitten on, sekin selviää lehdestä.
Televisioon tulee sketsisarja Kätevä emäntä ja elokuvateattereihin Havukka-ahon ajattelija. Tekijöiden haastattelut kertovat taustat.
Takasivulla alkaa uusi sarja Hankaussähköä. Toimittaja Anna Paju kertoo, millaista oli aikuisten bändileirillä.