Puu- ja erityisalojen työttömyyskassa ja Rakennusalan työttömyyskassa tekivät keskiviikkona päätöksen aloittaa valmistelut, joiden tavoitteena on sulauttaa kassat yhdeksi työttömyyskassaksi. Tämä ei kuitenkaan ole ensi askel liittofuusiolle.
Kassojen hallitukset pitivät keskiviikkona yhteisen kokouksen ja omat kokouksensa, joiden jälkeen sulauttamiseen tähtäävä aiesopimus allekirjoitettiin.
Valmistelutyö päätettiin käynnistää välittömästi niin, että uusi työttömyyskassa aloittaisi toimintansa 1.1.2011.
Kassojen sulauttaminen perustuu yhteiseen näkemykseen voimien keskittämisen tarpeellisuudesta. Rakennusliiton puheenjohtajan Matti Harjuniemen mukaan kyse on nimenomaan vain kassojen yhdistymisestä.
– Mitään sen suurempaa ei ole suunnitteilla. Toki kassojen yhdistäminen voi mahdollistaa muuta yhteistä jäsenpalvelua, mutta mitään liittofuusiosuunnitelmaa ei todellakaan ole, sanoo Harjuniemi.
Tarkoituksena on muodostaa taloudeltaan, palvelukyvyltään ja henkilöstöresursseiltaan vahva työttömyyskassa, jonka jäsenmäärä tulisi olemaan noin 95 000. Uudella työttömyyskassalla olisi Helsingissä sijaitsevan keskustoimiston lisäksi alueellisia toimistoja.