Ympäristöjärjestö WWF:n Earth Hour 2010 -kampanja on käynnistynyt myös Suomessa, kun sen verkkosivut tällä viikolla avattiin. Parin päivän aikana ilmastotempaukseen on ilmoittautunut lähes puolitoista tuhatta suomalaista yksityishenkilöä, kahdeksan kuntaa ja kaupunkia, runsaat 60 yritystä sekä toistakymmentä oppilaitosta ja muuta organisaatiota.
Earth Hour on WWF:n järjestämä maailmanlaajuinen ilmastokampanja, jossa ihmiset ympäri maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä eli 27. maaliskuuta kello 20.30–21.30. Earth Hour -kampanjalla WWF haluaa innostaa ihmisiä ilmastotoimiin.
Kampanjaa koordinoivan Henna Rouhiaisen mukaan Earth Houriin on helppo osallistua.
– Pimeää hetkeä voi viettää vaikkapa kynttilänvalossa ystävien seurassa. Innokkaimmat järjestävät tempauksia koko kylälle.
Maailman ensimmäinen Earth Hour järjestettiin vuonna 2007 Australiassa. Siihen osallistui 2,2 miljoonaa ihmistä ja 2100 organisaatiota. Viime vuonna kampanjaan osallistui yli 4000 kuntaa ja kaupunkia ympäri maailman. Pimeys vallitsi 88 maassa, kun sadat miljoonat ihmiset sammuttivat valonsa.
Suomen Earth Hour -verkkosivut löytyvät osoitteesta www.earthhour.fi