AKT:n lakonuhkien sovittelua on jatkettu. Tänään valtakunnansovittelija Esa Lonka sovitteli autoliikenteen lakonuhkaa. AKT:n julistama kuorma-autoliikenteen, huoltokorjaamojen, terminaalien, linja-autoasemien sekä säiliö- ja öljytuotealan lakko alkaa ensi viikon tiistaina 2.3. kello 18, jos sitä ennen sovintoa ei synny.
Huomenna 24.2. sovittelua jatketaan ahtausalalla. AKT:n huolinta-alan varastoterminaalien ja satamatyöntekijöiden lakko on ilmoitettu alkavaksi perjantaina 5.3. kello 6.00. Satamien kohdalla suurimmat erimielisyydet koskevat muutosturvaa ja työaikoja. AKT:n mukaan muutosturvassa on kyse vain aikaisemmassa sopimuksessa sovituista asioista.
Autoliikenteen osalta työnantaja sanoo AKT:n ajavan 12 prosentin palkankorotuksia. AKT:n mukaan tämä ei pidä paikkansa. AKT:n korotusesityksessä palkkoja korotettaisiin keväällä yleisen linjan mukaisesti 1,5 prosentilla ja syksyllä samoin 1,5 prosentilla, jolla on tarkoitus kuroa palkkojen jälkeenjääneisyyttä ja liukumia.
AKT:n mukaan Autoliikenteen työnantajaliitto on esittänyt rajuja heikennyksiä sopimukseen, muun muassa muutosta pekkas-päiviin ja työntuntijärjestelmän romuttamista.
Työnantajapuoli on aloittanut perinteiseen tapaan julkisen rummutuksen AKT:n lakkojen mahdollisista seurauksista. Mikäli lakot todella alkaisivat, Suomen vienti ja tuonti pysähtyisi. Eräät satamatyönantajat ovat uhkailleet virolaisella rikkurityövoimalla. AKT asettikin kolme Helsingin ja Kotkan satamissa toimivaa logistiikkayritystä saartoon, mutta peruutti saarrot tänään. Asiaan vaikutti Helsingin käräjäoikeuden viime viikolla antama 200 000 euron uhkasakko.
Merimies-Unionin julistamaa jäämurtajalakkoa sovitellaan puolestaan torstaina. Merimies-Unioni uhkaa aloittaa jäänmurtajia, monitoimimurtajia ja saariston yhteysaluksia koskevan lakon ensi viikon tiistaina kello 10, jos sitä ennen sopua ei synny.