Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n Lahden yhteisjärjestö järjestää Lahden kaupungin henkilöstöä koskevan ulosmarssin torstaina iltapäivällä. Ulosmarssin kokoontumispaikka on Lahden kauppatori.
Ulosmarssi on vastalause Lahden kaupungin siunaamalle työehtoshoppailulle. Kaupungin sataprosenttisesti omistama LK Kiinteistöpalvelut Oy on päättänyt siirtyä Palvelutyönantajat PTY:stä Kiinteistöpalvelut ry työnantajaliiton jäseneksi. Silloin se voi ryhtyä noudattamaan myös nykyistä huonompaa työehtosopimusta. Lahden kaupunginhallitus ei ole halunnut puuttua asiaan.
JHL on käynyt työnantajan kanssa tuloksettomia yt-neuvotteluja, joissa kompromissiesitykset on tyrmätty. JHL:läiset pitävät kaupungin työehdoilla keinottelua tuomittavana.
JHL tuomitsee yhtiön toimintatavan, vaatii työehtojen säilyttämistä entisellään ja edellyttää, että yhtiö käynnistää uudelleen neuvottelut työntekijäpuolen kanssa sovellettavista työehdoista.
Ulosmarssi koskee koko kaupungin sekä kaupungin yhtiöiden, säätiöiden ym. palveluksessa olevaa JHL:läistä henkilöstöä.