Timo-Erkki Heino on tehnyt jälleen vankkaa faktaa pursuvan ja eloisasti toteutetun dokumentin tuloista ja tuloeroista Suomessa. Nimi on selkeästi Työt, tulot ja optiot (2010).
Otsake viittaa Jorma Ollilaan ja Marja-Leena Nummilaan, nykyisin eläkkeellä olevaan puhelimien pakkaajaan.
Luvut kuvaavat heidän tuloeronsa suhdetta Ollilan optiotulojen huippuvuonna 2000: kun Marja-Leena tienasi yhden euron, niin Jorma 2 413.
Marja-Leena toteaa valoisasti, että saamallaan hän on tullut toimeen, kun ei ole ollut suuria vaatimuksia. Asenne on ihailtava.
Vastaavia suhdelukuja johdon ja työntekijän ansioiden välillä nähdään muitakin.
Dokumentti on raskaana luvuista. Niistä hahmottuu kiintoisa näkökulma Suomen talouselämään ja sen lähihistoriaan.
Vuonna 1994 tapahtui suuri murros. Asiaa valaisee investointipankkiiri Yrjö Kopra.
Hän osoittautuu ulosantiaan myöten kovanaamavääpeliksi, keppiä ja porkkanaa -koulukunnan armoitetuksi esitaistelijaksi: tämä on markkinataloutta, rajat ovat auki, peli reilua, ”johto kait se pisintä päivää tekeekin”.
Historian professori Markku Kuisma taustoittaa nykyistä optiovillitystä viittaamalla keskiajalta tuttuun palkkiokäytäntöön. Siinä palkkasoturi (= yritysjohtaja) pyrittiin sitouttamaan ruhtinaan (= yritys) päämääriin sopivan muhkealla osuudella sota- tai ryöstöretken saaliista.
Kuisma tuo esiin kriittisiä pointteja kannustimista, sitouttamisesta ja motivaatiosta. Hän muistuttaa Nokian noususta: ”unelmatiimi” nosti firman huipulle aivan muilla konsteilla kuin optiohoukuttimilla.
Ja kuinkas kävikään vuosituhannen vaihteen nokialaisille optiomiljonääreille: kaksi kolmesta ei ole enää yhtiön palveluksessa.
Kuisma varoittaa kaksien sääntöjen laatimisesta: ”bonus-mallin” leviäminen voi olla yhteiskunta- ja työmoraalin kannalta vaarallista.
Työt, tulot ja optiot TV1 su klo 21.10
uutiskirje 