Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi esittää, että kaikki suurimmat kaupungit tekisivät verottajan kanssa harmaan talouden selvityksen käyttämistään yrityksistä.
– Verohallinto voi ajaa tiedot ristiin ja tarvittaessa seulaan jääneet yritykset käydään vielä lävitse yksitellen. Epäilenpä, että tulokset voivat yllättää päättäjät aivan kuten Helsingissäkin.
Helsingin kaupunki on jo teettänyt tällaisen selvityksen ja se toi pintaan huomattavia epäselvyyksiä julkisten töiden teettämisessä ja hankinnoissa. Pelkästään Helsingin kaupungin rakennusviraston urakoista oli 11 prosentissa mukana yritys, joka jäi verottajan seulaan.
Harjuniemi muistuttaa, että verottajan oikeudet ja mahdollisuudet tietojen ristiinajoon lisääntyvät ensi vuoden alussa.
– Tätä mahdollisuutta pitäisi nyt käyttää täysimääräisesti hyväksi. Kuntapäättäjät voivat itsekin taklata harmaata ja pimeää taloutta, jos haluavat. Hämäräfirmat syövät suomalaisten rehellisen yrittäjien ja palkansaajien työmahdollisuuksia monissa kunnissa.