Yhdysvaltain konservatiivipiirit raivoavat, että presidentti Barack Obama ei saa WikiLeaksia kuriin.
Esimerkiksi entinen ulkoministeriön virkailija, nykyinen Fox-tv:n kommentaattori Christian Whiton vaatii, että Yhdysvallat vangitsee WikiLeaksin perustajan Julian Assangen ja muun henkilökunnan. Heitä on kohdeltava ”vihollistaistelijoina” ja lähetettävä Guantánamoon, vaahtosi Whiton kanavalla tällä viikolla.
Konservatiivisen Washington Timesin pääkirjoitus vaatii Yhdysvaltain hallitusta ”käymään sotaa WikiLeaksin netissä näkymistä vastaan”.
Seuraavaksi Venäjä
WikiLeaksin Julian Assange sanoi tiistaina Izvestija-lehden haastattelussa, että ”Kremlin on paras varautua tulevaan WikiLeaksin Venäjä-paljastusten aaltoon”.
Assangen mukaan WikiLeaks aikoo pian julkaista ”kompromettoivaa aineistoa” Venäjän hallituksesta ja liikemiehistä.
WikiLeaksin mahdollisten paljastusten ei kuitenkaan odoteta saavan näkyvää julkisuutta Venäjän tiedotusvälineissä, joista suurin osa on tiukassa Kremlin ohjauksessa.
Venäjän Kansallisen strategiainstituutin Stanislav Belkovski kuitenkin sanoo Christian Science Monitor -lehden haastattelussa, että ”jos WikiLeaks paljastaa yksityiskohtia Venäjän eliitin salaisista pankkitileistä ja ulkomaille siirtämistä varoista, vaikutus on shokeeraava”.
Belkovski muistuttaa, että useimmat venäläiset uskovat maan poliittisten johtajien ja muiden siirtäneen miljardeja ulkomaisille tileille, mutta sen todistaminen olisi ”dynamiittia”.