Kuluttajien luottamusindikaattori pysyi Tilastokeskuksen marraskuisen mittauksen mukaan edelleen korkealla tasolla. Luottamusindikaattori kipusi pistelukuun 20,8, kun pitkän ajan keskiarvo on runsaat 13.
Luottamusindikaattoria nostaa etenkin se, että luottamus koko maan talouden tulevaisuuteen seuraavan vuoden aikana on selvästi keskimääräistä korkeammalla tasolla. Kuluttajien arviot oman taloutensa tulevaisuudesta vaihtelevat yleensäkin vähemmän kuin koko maan taloutta koskevat käsitykset. Käsitykset oman talouden tulevaisuudesta ovat pitkän ajan keskiaron paikkeilla.
Työttömyyden kuluttajat arvioivat vähenevän seuraavan vuoden aikana. Ajankohtaa pidetään myös otollisena säästämisen kannalta ja monessa kotitaloudessa pidetään myös omia säästämismahdollisuuksia hyvänä seuraavan vuoden aikana.
Palveluissa kasvuodotuksia
Teollisuuden luottamus laski Elinkeinoelämän keskusliiton mittauksessa hieman lokakuusta, mutta on edelleen pitkän ajan keskiarvon yläpuolella. Tuotannon arvioidaan lähikuukausina kasvavan edelleen melko tasaista vauhtia, vaikka tilauskirjat ohenivatkin lokakuusta.
Rakentamisessa tilauksia on edelleen vähemmän kuin keskimäärin on ollut. Alan suhdanneodotukset ovat lähikuukausina hieman keskimääristä heikommat. Henkilöstön määrän ei odoteta heilahtelevan suuntaan eikä toisen.
Vähittäiskaupassa suhdanneodotukset ovat selvästi keskimääräistä paremmat. Myynti on kasvanut viime kuukausina ja kasvun odotetaan jatkuvan talven mittaan.
Muilla palvelualoilla tilanne on samankaltainen.




