Vasemmistoliiton kansanedustaja Martti Korhonen luetteli torstaina eduskunnan kyselytunnilla lentoyhtiö Finnairin tuoreita tunnuslukuja, kun keskusteltiin Finnairin matkustamohenkilöstön tiistaina alkaneesta lakosta.
– Finnairin tuottavuus on nyt kolmannella neljänneksellä noussut 52 prosenttia. Henkeä kohden Finnairin konsernin arvonlisäys viimeisen vuoden aikana on noussut 18,4 prosenttia. Paljonko sieltä pitää henkilökunnasta pumpata irti, jotta täyttyy jokin tavoite, jota kukaan ei ääneen sano? Korhonen kysyi valtion omistajaohjauksesta vastaavalta ministeri Jyri Häkämieheltä (kok.).
– Nämä luvut ovat kiistattomia: yhtiö pärjää, henkilöstö ei pärjää, Korhonen sanoi ja muistutti hallituksen usein korostaneen perheen ja työn yhteensovittamista, johon henkilöstö lakolla hakee parannusta. Keskeinen kiistan aihe on lepoajat.
Häkämies totesi lukujen olevan oikeita.
– Mutta seitsemän edellistä tilikautta olivat tappiollisia. Eli kysymys on siitä, että yhtiön täytyy saada toimintansa pysyvästi kannattavalle pohjalle.






