Elämäntapaliitto ry myönsi viidennentoista kerran tunnustuspalkintoja ansioituneille elämäntapatoimijoille. Valinnat kohdistuivat Pirkanmaan puurtajasta, Kainuun ja Tornion yhteisöjen kautta Kilpisjärvelle, Saanan huipunvaltaajaan.
Vuoden 2010 elämäntapaliittolainen, tamperelainen Leena Heinonen on Pirkanmaan Elämäntapayhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja ja ollut elämäntapatoiminnassa mukana vuodesta 1988 alkaen. Heinonen muistuttaa, että perheen toiminta- ja käyttäytymismallit siirtyvät lapsille ja myöhemmin lasten omiin perheisiin.
Vuoden Ihmisenviran hoitaja Heimo Rantakokko Enontekiöstä on tullut maankuuluksi Saanan legendaaristen juhannushiihtojen järjestäjäseura Kilpisjärven Saana-Veikkojen (KSV) puuhakkaana puheenjohtajana. Elämäntapaliitto on ollut jo 15 vuotta KSV:n kanssa yhteistyössä Kilpisjärven liikuntajuhannuksessa.
Työttömille työtä
Vuoden toimintakeskukseksi valittu Tornion Järjestötalo on Elämäntapaliiton kansalaisten kohtaamispaikkaketjun terhakkaimpia toimijoita. Sen suojissa on vuositasolla peräti 1900 tilaisuutta ja tapahtumaa – jokaisella jotakin -periaatteella.
Talo on todellinen kansalaisten kohtaamispaikka, jossa alueen ihmiset, muun muassa työttömät ja eläkeläiset ylläpitävät sosiaalisia kontaktejaan. Talo myös työllistää monia, kuten pitkäaikaistyöttömiä, maahanmuuttajia, nuoria ja vajaakuntoisia. Työttömien ruokalatoimintaa on pyöritetty pelkästään palkkatukivaroin.
Vuoden yhdistyksen arvonimen saanut Kajaanin Työttömien yhdistys ry aloitti toimintansa noin 18 vuotta sitten ruokalatoiminnasta ja on työllistänyt pitkäaikaistyöttömiä ja vaikeasti työllistyviä. Yhdistyksen toimipaikoissa: ruokalassa, käsityöpajassa, toimistossa ja keskussairaalan naulakossa on työllistettynä parhaimmillaan noin 30 henkilöä.




