Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Bioenergiakeskus ryhtyy kouluttamaan uusia bioenergiaosaajia puolen vuoden mittaisella työvoimapoliittisella kurssilla.
Maaliskuussa alkava koulutus (120 työpäivää) on tarkoitettu ensisijaisesti korkeakoulututkinnon suorittaneille luonnonvara-alan, luonnontieteellisen, teknisen tai muun soveltuvan alan työttömille tai työttömyysuhan alaisille ihmisille.
Keski-Suomen ELY-keskuksen tilaamasta koulutuksesta 40 työpäivää suoritetaan työssä oppien.
Koulutuksen tavoitteena on parantaa osallistujien työllistymismahdollisuuksia bioenergia-alan suunnittelun, kehittämisen, tiedottamisen, koordinoinnin, palveluyrittäjyyden tai työnjohdon parissa.
Koko ketju käydään läpi
Koulutuksessa käydään läpi bioenergiaketjun vaiheet biomassasta biopolttoaineisiin ja energiantuotantoon. Opiskelijat tutustuvat bioenergian toimintaympäristössä toimiviin yrityksiin ja organisaatioihin sekä perehtyvät bioenergian raaka-ainelähteisiin, biopolttoaineiden tuotantoon, laatuun ja logistiikkaan sekä lämmitysjärjestelmiin ja bioenergian ympäristökysymyksiin.
Koulutus toteutetaan valtaosin Jyväskylän ammattikorkeakoulun pääkampuksella. Muutamien käytännön harjoitustöiden osalta koulutus järjestetään Saarijärvellä sijaitsevan JAMKin Bioenergiakeskuksen uusissa tiloissa
JAMK tekee koulutuksen toteuttamisessa yhteistyötä myös Jyväskylän yliopiston uusiutuvan energian koulutus- ja tutkimusohjelman kanssa.
Koulutukseen hakeudutaan työhallinnon kotisivuilta www.mol.fi tai työ- ja elinkeinotoimistosta saatavalla hakemuslomakkeella. Hakuaika päättyy 28. tammikuuta.