Itämeri tuskin ehtii jäätyä umpeen, vaikka kovaa kyytiä jään reuna on edennyt etelään, arvioi meriasiantuntija Tuomas Niskanen Ilmatieteen laitoksen jääpalvelusta. Jos koko sisämeri on jäätyäkseen, sen pitäisi tutkijan mukaan tapahtua tilastojen valossa helmikuun puolella.
Tutkija pitää kattavan jääpeitteen tuloa lähes mahdottomana. Helmikuusta auringon sulattava vaikutus vähentää yhä enemmän jään muodostumista.
Nyt keskisellä Itämerellä meriveden lämpötila on vielä yli yksiasteista. Jatkuvaa korkeapainetta pakkasineen sekä tyyntä, niin sitten tutkijan mukaan ehkä koko allaskin voisi saada jääpeitteen. Itämeri on vuodesta 1720 lähtien ollut täysjäässä noin 20 kertaa. Varmaa lukua ei voida sanoa, koska alkuaikoina kattavia havaintoja ei voitu tehdä. Nyt jäätilannetta voi seurata reaaliaikaisesti usean satelliitin antamien tietojen perusteella.
Kattavan jään alue ulottuu etelässä tällä hetkellä Gdanskin ja Gotlannin väliselle tasolle. Yli 400 000 neliökilometrin altaasta on jo reilusti yli puolet, 259 000 neliökilometriä saanut jääpeitteen. Edellisenä kunnon jäätalvena 1987 päästiin jo neljällä alkavaan lukuun.
Hajanaisia jäävyöhykkeitä on etelässä rannikoiden edustalla Saksan rannikolla ja Kööpenhaminan tuntumassa. Vahvinta jää on Perämerellä, 40-60 senttimetrin paksuista.
Niskanen arvioi, että jään puristavuus aiheuttaa hankaluuksia meriliikenteelle ainakin Pohjanlahden ja Ahvenanmeren merialueilla.
Joka päivä päivittyviä Itämeren jäätilannekarttoja voi tarkastella osoitteessa: www.itameriportaali.fi/fi/itamerinyt/fi_FI/jaatilanne