Hyvinvointivaltion tuhoajat 6
Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 12.11.2004
Suomen Akatemian tutkimusohjelma syrjäytymisestä, eriarvoisuudesta ja etnisistä suhteista Suomessa (SYREENI) tuotti tiedon, että rikkain prosentti suomalaisista kasvatti runsaassa kymmenessä vuodessa tulojaan 122 prosentilla. Pienituloisimpien tulot polkivat paikallaan ja jopa alenivat.
Kymmenistä osahankkeista koostunut ohjelma oli käynnissä 2001-2003 ja sitä johti nykyisin Lapin yliopiston sosiologian professorina toimiva Vesa Puuronen. Projektin päätteeksi Puuronen kirjoitti oman yhteenvetonsa Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tienhaarassa, jonka on julkaissut Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitos.
Puuronen pohtii hyvinvointivaltion muutosta laman jälkeen, ja katsoo, että nyt ollaan käännekohdassa, ideologioiden välisessä kamppailussa.
”Yhteiskunnan eliitti tavoittelee hyvinvointivaltion alasajoa. Hyvinvointivaltio on ollut ja on edelleenkin yhteiskunnan rakenteelliselta tasolta tarkasteltuna tulonjakojärjestelmä, joka ottaa parhaiten ansaitsevilta ja varakkaimmilta ryhmiltä ja antaa huonommin ansaitseville ja köyhemmille ryhmille. Tälle menolle pitäisi nyt saada loppu niiden mielestä, jotka ovat hyvinvointivaltiossa antavana osapuolena.”
Vesa Puurosen mukaan osa aiemmin hyvinvointivaltiota tukeneista yhteiskuntaryhmistä on nyt kääntänyt sille selkänsä. He eivät enää halua osallistua heikommista lähtökohdista ponnistavien tukemiseen verojen ja palvelujen kautta, koska tämän näkemyksen mukaan ne uhkaavat syöstä Suomen kilpailukyvyttömään tilaan, josta hekään eivät selviä hyvinvoivina ja varakkaina.
”Itsekkyys kasvanut”
”Kysymys ei siis ole siitä, etteikö hyväpalkkaisilla palkansaajilla, suurten pääomatulojen saajilla ja suurten omaisuuksien omistajilla olisi kykyä maksaa suurempia veroja, kysymys on siitä, että heillä ei ole siihen enää halua.”
Hyvinvointivaltio ei ole estänyt rikkaita rikastumasta.
”Nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan kriisin perimmäinen syy ei olekaan rikkaita uhkaava köyhyys vaan heidän kasvanut itsekkyytensä: parhaiten toimeentulevat ihmiset eivät enää halua kantaa muiden taakkaa. Itsekkyyden murtuminen on hyvinvointiyhteiskunnan kriisin ratkaisun edellytys.”
Pohjoismainen malli
on tasa-arvoisin
Tuoreessa, vuonna 2004 valmistuneessa kansainvälisessä tutkimuksessa 23 hyvinvointivaltiota jaettiin kuuteen erilaiseen malliin 85 eri mittarin perusteella. Sen mukaan pohjoismaiseen malliin kuuluvat Ruotsi, Suomi ja Tanska. Mallin piirteitä ovat laaja, universalistinen sosiaalisen turvan järjestelmä, voimakas panostus työvoimapoliittisiin toimiin ja työttömyysturvaan sekä pitkät vanhempainlomat.
”Jos hyväksytään yhteiskuntapoliittisiksi tavoitteiksi ihmisten tasa-arvo, suhteellisen korkea hyvinvointi ja sosiaalinen turvallisuus, voidaan kansainvälisten vertailujen perusteella väittää, että pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on paras tiedossa oleva tapa päästä tavoitteisiin”, Vesa Puuronen tulkitsee tutkimusta.
Hänen mukaansa hyvinvointivaltiota uhkaa myös uusi kapitalismi, kvartaalitalous, jossa pääoma on muuttunut hyvin nopeaksi, jolloin sen toiminnan logiikka ja suhde paikallisiin yhteisöihin ja kansallisvaltioihin on muuttunut perustavasti. Vanhassa kapitalismissa tuotettiin jotain hyödykettä, joka myytiin markkinoilla käypään hintaan. Uusi kapitalismi näyttää perustuvan lähinnä pääoman nopeisiin liikkeisiin kansainvälisillä osakemarkkinoilla.Puurosen mukaan hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus niin Suomessa kuin muuallakin riippuu siitä, saadaanko nopea pääoma aisoihin. Tobinin veron kaltainen ratkaisu olisi keino hidastaa pääoman liikkeitä.
Ennen tausta
määräsi tulevaisuuden
Kun hyvinvointivaltiota nyt kritisoidaan liiasta anteliaisuudesta, tehottomuudesta ja kilpailukyvyn vaarantamisesta, niin on hyvä muistaa, mitä meillä oli ennen sitä.
Vesa Puurosen mukaan ennen hyvinvointi-Suomea ihmisen mahdollisuus selvitä elämässään riippui pitkälti sosiaalisesta taustasta. Köyhien lapsia kuoli enemmän ja nuorempina kuin rikkaiden lapsia. Köyhät elivät lyhyemmän ja usein kivuliaamman elämän kuin rikkaat.
Köyhien lasten mahdollisuus saada koulutusta oli rajallinen. Samoin naisten mahdollisuus päästä työelämään ja taloudelliseen riippumattomuuteen ennen 1960-luvun päivähoitouudistuksia.
Eivätkä tavallista palkkatyötä tehneet eläkeläiset matkustelleet Espanjassa ennen hyvinvointiuudistuksia.
Mutta nyt on syntynyt (synnytetty) arvoristiriita eliitin ja kansalaisten välillä. Kansa tukee hyvinvointivaltion tuomaa sosiaalista turvallisuutta, mutta osa eliitistä katsoo uhrautuneensa jo tarpeeksi. Sen takia muun muassa tuoreella EVA-raportilla ajetaan kansalaisiin kriisitietoisuutta, jotta hyvinvointivaltion palveluiden leikkaaminen olisi helpompaa.
Kapitalismin
vastaisku
Vesa Puuronen katsoo myös vasemmistopuolueiden ja ay-liikkeen menneen 1990-luvulla tähän menoon mukaan. Lipposen hallitusten oikeistolaiset valtiovarainministerit Iiro Viinanen ja Sauli Niinistö toteuttivat hänen mukaansa avoimen uusliberaalia talous- ja sosiaalipolitiikkaa valtiovarainministeriön demarivirkamiesten tuella, vaikka hallituksessa istui niin SDP kuin Vasemmistoliittokin.
Samaan aikaan ay-liikkeen vaikutusvalta ja -halu väheni Puurosen näkemyksen mukaan poliittisella kentällä. Väitettään hän perustelee lakkojen määrän romahtamisella runsaassa kymmenessä vuodessa. Vuonna 1990 Suomessa oli 455 työtaistelua ja 935 000 lakkopäivää. 2002 lakkoja oli enää 76 ja lakkopäiviä alle 71 000.
”Kapitalismi iski Suomessa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa takaisin vallaten hyvinvointivaltiolle menettämiään markkinoita ja kääntäen (kansan) tulonjaon kehityssuunnan pääoman hyväksi. Tuloksena on ollut hyvinvointivaltion heikentäminen ja taloudellisen sekä sosiaalisen epätasa-arvon, sosiaalisten ongelmien ja syrjäytymisen lisääntyminen. Hyvinvointivaltion puolustajat ovat viimeisen 15 vuoden aikana menettäneet asemiaan ideologian, politiikan ja talouden alueilla”, Vesa Puuronen vetää tutkimukset yhteen.
lehti 