Kulttuurin ja viihteen lailliset verkkopalvelut vetävät suomalaiskuluttajia entistä enemmän puoleensa. Tämän lisäksi yhä useampi suomalainen on sitä mieltä, että musiikin, elokuvien ja pelien lataaminen laittomista lähteistä ei ole hyväksyttävää.
Internet-piratismi on silti edelleen merkittävä ongelma ja suurin yksittäinen este laillisen sisältökaupan kehittymiselle.
Tulokset käyvät ilmi Taloustutkimus Oy:n tuoreesta kyselystä, jossa tutkittiin kulttuurin ja viihteen verkkokauppojen sekä digitaalisten musiikki- ja elokuvapalvelujen suosiota sekä käyttöä.
Viime vuoden tuloksiin verrattuna yhä useampi suomalainen tuntee ja on käyttänyt laillisia vaihtoehtoja. Nettikaupat ja -palvelut ovat tuttuja jo 41 prosentille kaikista vastaajista. Heistä 60 prosenttia on käyttänyt luvallisia viihdepalveluja ja 29 prosenttia ladannut materiaalia nettikaupoista.
Palveluista eniten käytettyjä ovat Spotify (63 %), NetAnttila (39 %) ja iTunes (38 %), joiden käyttö on kaikkien kolmen osalta lisääntynyt merkittävästi viime vuodesta. Neljäsosa kyselyyn vastanneista kertoi käyttäneensä Nokian Ovi Musiikki -palvelua.
Elokuviin, TV-sarjoihin ja peleihin erikoistuneiden palvelujen suosio on nousussa, esimerkiksi 14 prosenttia vastaajista on käyttänyt Voddleria ja PlayStation Networkia. Lisäksi kirjojen ostaminen verkkokaupoista on hyvällä alulla; viime vuonna avautunutta Akateemisen Kirjakaupan nettipalvelua oli käyttänyt 11 prosenttia.
Tutkimuksessa kysyttiin myös, mikä voisi saada kuluttajat käyttämään entistä enemmän nettikauppoja tai digitaalisia musiikki- ja elokuvapalveluja. Vastauksissa erottuivat muun muassa oman vapaa-ajan lisääntyminen sekä nykyistä helppokäyttöisemmät palvelut.
Laitonta lataamista ei hyväksytä
Yli kolme neljäsosaa suomalaisista on Taloustutkimuksen kyselyn mukaan joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämästä ”musiikin, elokuvien, sähköisten kirjojen ja pelien laiton lataaminen ei ole hyväksyttävää.” Naisista 81 ja miehistä 72 prosenttia tukee väittämää.
Eri ikäluokista laittoman lataamisen tuomitsevat yleisimmin yli 35-vuotiaat, joista 81,5 prosenttia tukee väittämää. Alle 35-vuotiaiden kohdalla vastaava määrä on 64,5 prosenttia.
Viime vuoden tuloksiin verrattuna tutkimuksesta käy ilmi, että laiton tiedostojen levittäminen ja lataaminen on vähentynyt suomalaisten keskuudessa. Silti yhä lähes neljännes 15-24 vuotiaista ja viidennes 25-34 vuotiaista ilmoitti käyttävänsä laittomia palveluja.
Taloustutkimus Oy:n helmikuun lopussa toteuttamaan tutkimukseen osallistui 1005 henkilöä. Tutkimus on osa luovien alojen järjestöjen ja yritysten yhteistä, Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa kampanjaa, jolla pyritään edistämään laillista verkkokauppaa.