Ympäristöystävällinen maantielautta Turun saaristoon
Suomen Lauttaliikenne Oy Finferries ja STX Finland Oy allekirjoittivat perjantaina sopimuksen rakentaa maantielautta Turunmaan saaristoon Korppoon ja Houtskarin välille. Lautta tehdään STX:n Rauman telakalla. Sopimuksella on merkittävä työllistävä vaikutus suomalaisille laivanrakennusammattilaisille. Uusi lautta aloittaa liikennöinnin vuoden 2013 alussa.
Tilaus ei Saarnin mukaan läheskään ratkaise telakan työllisyysongelmaa. Saarni toivoo, että telakka saisi jatkoa nyt rakenteilla olevalle Englannin liikenteeseen menevälle automatkustajalautalle. Telakalla on lisäksi rakenteilla merentutkimusalus Etelä-Afrikkaan ja kalastuksen tutkimukseen tarkoitettu laiva Namibiaan. Varapääluottamusmies toivoo, että myös erikoisalusten tekemisestä saadaan töitä.
Telakan noin tuhannesta työntekijästä 70 on saanut tai saamassa lomautuslapun.
– Irtisanomisista ei ole puhuttu. Niitä ei näillä näkymillä ole tulossa, Saarni toteaa.
Maantielautan rakentaminen alkaa kuluvan vuoden loppupuolella.
Vähärikkinen ja voimakas lautta
Finferriesin toimitusjohtajan Mats Rosinin mukaan työn alle tuleva maantielautta on lähes rikitön. Se käyttää polttoaineenaan kevyttä polttoöljyä.
Lautta käyttää energiaa olosuhteiden mukaan. Talven jääolosuhteissa se voi käyttää moottorien maksimitehoja, mutta kesäisin koneet voidaan säätää vähemmälle teholle ilman turhaa energian kulutusta.
Lauttaan tulee dieselsähköperiaatteella toimivat potkurilaitteisto, jonka sisällä toimii potkureita käyttävä sähkömoottori. Potkuri voi kääntyä joka suuntaan. Nyt välillä liikennöivä Mergus-maantielautta kääntää potkurilapansa vaihtaessaan kulkusuuntaa laiturissa.
Myös suurin lautta
Uusi alus on lähes kaksi kertaa suurempi kuin Mergus. Rosinin mukaan rakennettava alus pystyy maksimitehoillaan murtamaan jäätä tehokkaammin kuin nyt liikenteessä olevat lautat. Uuden sukupolven alus murtaa itsensä jääkannen läpi, kun vanhat joutuvat ”tökkimään” itselleen kulkuväylää.
Koska sopimus solmittiin kymmeneksi vuodeksi, se mahdollisti mittavan investoinnin. Rosinin mukaan uuden aluksen kuljetuskapasiteetti on lähes kaksinkertainen nykyiseen alukseen verrattuna.
– Tämänhenkisen noin 30 henkilöauton sijasta kyytiin mahtuu kerralla yli 50 autoa, Rosin kiittelee.
Rakennettava lautta on lajissaan Suomen suurin.
Lautta tarjoaa tilat noin 250 matkustajalle, kolmelle täysperävaunulliselle rekalle sekä 39 henkilöautolle. Uudisrakennusprojektista vastaava Finferriesin tekninen päällikkö Sture G. Aurén kertoo, että kahden vetolaitteen voimin kulkevan lautan leveys tulee olemaan 12,8 ja syväys neljä metriä kokonaispituuden ollessa 65 metriä. Alusta varten on tehtävä joitakin muutoksia satamiin.
Tilaajan mukaan alus tulee toimimaan vuosikymmeniä eteenpäin. Varsinais-Suomen ELY-keskus kilpailutti Saaristotien lauttayhteyksien järjestämisen vuosina 2013–2022. Asiakkaan tarvemäärittely edellytti, että Korppoo-Houtskari –reitin alus on nykyistä isompi.
Valtion omistama Finferries liikennöi 39 eri lauttapaikalla ympäri maata saaristossa ja Sisä-Suomessa. Finferries irrotettiin Destiasta omaksi yrityksekseen. Lauttaliikenteen kyydissä kulkee vuosittain noin viisi miljoonaa ajoneuvoa ja kymmenen miljoonaa matkustajaa.