– Rasismin ja vihapuheen taso puolalaisilla nettisivuilla on uskomaton. Ihmiset ympäri maailmaa voivat lukea niitä ja muodostaa mielipiteen Puolasta, toteaa ulkoministeri Radek Sikorski.
Sikorski haastoi oikeuteen kaksi lehtitaloa: tabloid-lehti Faktin omistajan Ringier Axel Springerin sekä Bonnier Bussiness Polskan, joka julkaisee Puls Biznesu -sanomalehteä.
Sikorski vaati 5 000 euron korvausta ja syytettyjen nettisivuilla julkaistavaa anteeksipyyntöä.
Ministerin virallisen ilmoituksen jälkeen syyttäjä avasi omat tutkimuksensa aiheesta. Samantyyppisistä tapauksista 80 prosenttia on aiemmin rauennut, koska tekijää ei ole löydetty.
Vihapuheen ykköskohde juutalaiset
Puolalaisten vihapuheen ykköskohde ovat juutalaiset. Heidän jälkeensä tulevat venäläiset, homoseksuaalit, romanit, saksalaiset ja muslimit.
Väkivaltaiset sanat ovat myös johtaneet väkivaltaan. Vuonna 2009 eräs kansanedustaja vaati tšetšeenipakolaisten keskuksen sulkemista Lomzan kaupungissa. Paikalliset nettipalstat olivat täynnä tšetšeeni-vastaisia viestejä. Pian vetoomuksen jälkeen kaksi tšetšeeninaista pahoinpideltiin.
Tämän vuoden helmikuussa tehdyssä mielipidekyselyssä suurin osa puolalaisista toivoi internetin valvontaa. 72 prosenttia kansalaisista oli sitä mieltä, että kaikki sisältö, mikä loukkaa jotain kansalaisuutta, uskontoa, seksuaalista tai muuta vähemmistöä, tulisi poistaa.