Talouskasvun hidastuessa tarvitaan Vasemmistoliiton mielestä täsmätoimia työttömyyttä vastaan. Erityisesti pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden torjumisen on oltava hallituksen kärkihankkeita. Vasemmistoliitto haluaa, että nämä asiat nostetaan esille hallituksen budjettiriihessä ensi viikolla.
Siikarannassa sunnuntaina koolla ollut Vasemmistoliiton puoluehallitus vaatii kymmeniä miljoonia lisää työllisyyteen ensi vuoden budjetissa. Myös nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön on lisättävä määrärahoja.
Puoluehallitus toteaa, että talouden kasvun hidastuessa työllisyysmäärärahojen leikkaaminen on myrkkyä niin työttömille kuin koko kansantaloudelle. Leikkaaminen kostautuu suurenevina sosiaalikuluina sekä sosiaalisena syrjäytymisenä. Työllisyystoimet tukevat taloutta taantumassa, jossa vientinäkymät heikkenevät.
Vasemmistoliiton puoluehallitus peräänkuuluttaa myös vuorotteluvapaajärjestelmän turvaamista ja rakenteen säilyttämistä. Vuorotteluvapaajärjestelmän pitää olla sellainen, että se mahdollistaa myös pienipalkkaisten työntekijöiden vuorotteluvapaat.
Hallitusohjelman linjaus suunnata kaikki veronalennukset pienituloisille vahvistaa kotimaista kysyntää ja taloutta.
– Suurituloisten veronalennuksiin ei ole varaa, jotta julkisen sektorin mahdollisuus työllistää turvataan. Nyt on tärkeää luoda tulevaisuudenuskoa, kun Euroopan ja Yhdysvaltojen taloudellinen tilanne on hälyttävä, toteaa puoluehallitus kannanotossaan.