Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen avustajakaartiin on nimetty kaksi tunnettua toimittajaa.
Yleisradiossa toimittajana vuodesta 2000 työskennellyt Anna Tulusto, 37, vastaa ministeriryhmässä viestinnästä ja kulttuurista. Tulusto on viime vuosina toiminut myös television ja radion kulttuuriohjelmien juontajana. Hän kirjoitti pitkään kolumneja myös Metro-lehteen ja oli Ultra Bra -yhtyeen perustajajäseniä. Koulutukseltaan Tulusto on filosofian maisteri. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 12. syyskuuta.
Eduskunnassa Arhinmäen avustajana on maanantaina aloittanut toimittaja Antero Eerola, 37. Eerola on työskennellyt aiemmin muun muassa Kansan Uutisten politiikan toimittajana sekä viimeksi Yleisradion kirjeenvaihtajana Moskovassa. Hän on myös Venäjän, kansainvälisen politiikan ja EU-asioiden tuntija.
Arhinmäen entinen eduskunta-avustaja Minna Kelhä, 42, on aloittanut Vasemmistoliiton ministeriryhmän erityisavustajana vastuualueinaan opetus- ja kulttuuriministeriössä nuoriso-, opintotuki- ja tasa-arvoasiat. Kelhä on koulutukseltaan filosofian tohtori. Hän on tehnyt väitöskirjansa kasvatussosiologian alalta.
Avustajatiimissä on jo joitakin aikoja toiminut Jussi Saramo, 32. Hänen vastuualueinaan ovat ministerin yleispolitiikka, liikunta-, sekä kansainväliset asiat. Saramo on Vantaan kaupunginvaltuutettu ja entinen Vasemmistonuorten ja Attacin puheenjohtaja. Liikunnan ja nuorisotyön parissa Saramo on tehnyt toistakymmentä vuotta vapaaehtoistyötä valmentajana sekä yhdistysaktiivina. Hän työskenteli aikaisemmin Vasemmistoliiton poliittisena sihteerinä.