Mahdollinen vuorotteluvapaan korvaustason leikkaus ratkeaa ensi viikolla hallituksen budjettiriihessä.
Asiasta keskusteltiin torstaina työ- ja elinkeinoministeriön ja työmarkkinaosapuolten tapaamisessa. Tapaamisen jälkeen ministeriöstä kerrottiin, että ratkaisut hallitusohjelmassa määritellystä leikkauksesta tehdään budjettiriihessä, joka pidetään ensi viikolla. Ministeriön mukaan työministeri Lauri Ihalainen palaa asiaan siinä yhteydessä.
Vuorotteluvapaajärjestelmä vakinaistettiin vuoden 2010 alusta.
Hallitusohjelmassa on kirjaus vuorotteluvapaan korvaustason laskemisesta siten, että valtion rahoitusosuus vuositasolla pienenee 7,5 miljoonaa euroa.
Vuonna 2010 vuorotteluvapaiden korvaussumma oli kokonaisuudessaan noin 85,7 miljoonaa euroa, josta valtion osuus oli noin 34 miljoonaa. Loppuosa rahoitetaan työttömyysvakuutusrahastosta ja työttömyyskassoista, joiden määrärahat kerätään työnantajilta ja palkansaajilta.
Vuorotteluvapaakorvaus on nykyisellään 70 tai 80 prosenttia ansiosidonnaisen päivärahan tasosta riippuen työhistorian pituudesta. Ministeriön esitys laskea korvaustaso 60 prosenttiin aiheutti vastalauseiden myrskyn ay-liikkeessä.