Elämäntapaliiton mielestä alkoholihaittojen ehkäisemiseksi on tehtävä kaikki voitava sulkematta yhtäkään vaihtoehtoa pois.
Tuoreen tutkimuksen mukaan kaupassa myytävien mietojen alkoholijuomien alkoholipitoisuuden alentaminen karsisi alkoholikuolemia huomattavasti. Tämä tukee näkemystä, että keskioluen saatavuuden sääntelyllä voidaan merkittävästi vaikuttaa alkoholin kokonaiskulutukseen Suomessa.
Elämäntapaliiton toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi pitää tärkeänä, että tutkimukseen suhtaudutaan vakavasti.
– Tutkimusta on tuoreeltaan vähätelty ja uudistusta on vastustettu matkustajatuonnin kasvulla pelotellen. Kuitenkin on selvää, että Suomessa alkoholiin liittyviin ongelmiin ja haittoihin on uskallettava puuttua kaikin käytettävissä olevin keinoin. Kaupassa myytävien alkoholijuomien sallitun alkoholipitoisuuden alentaminen on keino, jota on syytä ainakin vakavasti harkita, Aalto-Matturi muistuttaa.
Ei laimennusta vaan uusi olut
Aalto-Matturi pitää tarkoitushakuisena puhetta keskioluen laimentamisesta.
– Ei keskioluttakaan ajatella laimennettuna A-oluena. Laimentamisen sijaan voisi puhua uuden, vähemmän alkoholia sisältävän vaihtoehdon tarjoamisesta nykyisen keskioluen rinnalle. Keskiolutta olisi jatkossakin saatavilla, mutta ei enää päivittäistavarakaupassa.
Hinnan ja saatavuuden sääntely ovat kiistatta parhaat keinot vaikuttaa kulutukseen. Muutokset juomistottumuksissa tapahtuvat tutkimusten mukaan ajan myötä koko väestössä. Mikäli keskiolut nyt siirrettäisiin Alkoon, olisivat toimen seuraukset näkyvissä vasta viipeellä.
Kielto mielikuvamainonnalle
Aalto-Matturi toivoo päättäjiltä rohkeutta olla sulkematta automaattisesti yhtäkään vaihtoehtoa pois, ennen kuin hallitusohjelman mukainen alkoholilainsäädännön kokonaisuudistus on kunnolla edes käynnistynyt.
Yksi tärkeä uudistus on Elämäntapaliiton aktiivisesti esillä pitämä alkoholin mielikuvamainonnan kielto. Kieltoa kannattaa myös enemmistö kansanedustajista. Aalto-Matturi toivoo, että hallitusohjelmassa oleva kirjaus asiasta muuttuu nopealla aikataululla teoiksi.