Taajamien lisääntyviin hulevesiongelmiin etsitään uusia ratkaisuja Lahden tiede- ja yrityspuiston, Helsingin Yliopiston, Aaltoyliopiston sekä Lahden ja Kouvolan kaupunkien ja Hollolan kunnan yhteisvoimin.
Hulevesiksi kutsutaan rakennetuilta alueilta poisjohdettavaa sade- ja sulamisvettä. Lahden tiede- ja yrityspuisto auttaa alan yrityksiä jalostamaan hulevesien hallinnan tuotteita ja löytämään niille markkinoita.
Monen toimijan yhteisen Stormwater-projektin myötä kertyneen tutkimustiedon pohjalta toteutettiin kolme erityyppisiä hulevesien hallinnan pilottikohdetta Kouvolan Keskuspuistossa, Lahden Joutjärven rantamilla ja Launeen marketalueella sekä Hollolan teollisuusalueella.
Uusissa ratkaisuissa hulevedet käsitellään niiden syntysijoilla luonnon kiertokulkua jäljitellen imeyttämällä ja hidastamalla virtauksia. Tarvittavat rakenteet on kätketty maan alle tai suunniteltu luontevaksi osaksi taajamamaisemaa.
Tulvariskit pitää kartoittaa
Lahden tiede- ja yrityspuisto on levittänyt tietoa sade- ja sulamisvesien hallinnasta ja siihen kehitetyistä uusista menetelmistä, joita ei vielä ole osattu riittävästi hyödyntää.
– Uudet hulevesiratkaisut ovat tulevaisuuden ympäristötekniikkaa, jolla pyritään hallitsemaan ilmastonmuutoksen myötä yleistyvää kaupunkitulvintaa ja vesistökuormitusta sekä suojelemaan pohjavesiä. Jatkossa toivottavasti nämä asiat hoidetaan ennakoivasti jo taajamien suunnittelun yhteydessä. Nyt kuitenkin tarvitaan uusia ratkaisuja jo rakennetuille alueille, sanoo projektipäällikkö Hanna Laaksonen Lahden tiede- ja yrityspuistosta.
Valtio tai EU eivät toistaiseksi määrää sitovasti hulevesien käsittelytapoja, mutta laki velvoittaa kunnat kartoittamaan hulevesitulvariskit, nimeämään riskialueet ja tekemään hulevesien hallintasuunnitelmat lähivuosien aikana. Loppuvuodesta julkaistava, suosituksia ja vaihtoehtoja antava valtakunnallinen Hulevesiopas on parhaillaan lausuntokierroksella.
– Hulevesirintamalla Suomi on hiukan jäljessä Keski-Eurooppaa, USA:ta ja Australiaa. Täällä käytännöt vaihtelevat alueittain. Valtakunnallisia linjauksia odotetaan ja tarvitaan, Hanna Laaksonen toteaa.
Muualla verkossa:
Video hulevesien hallinnan pilottikohteista Lahdessa ja Kouvolassa