Puolustusministeri Stefan Wallin kertoo torstaina ilmestyneessä Ruotuväki-lehdessä, että varuskuntien lakkauttamisia saatetaan toteuttaa jo ennen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa haetaan hänen mukaansa tasapainoa toiminta- ja materiaalikulujen kesken.
Hallitusohjelman mukaan puolustusvoimat joutuu säästämään noin 200 miljoonaa euroa vuoteen 2015 mennessä. Armeijan ylin johto on kertonut julkisuuteen, että alalta vähenee noin 4 000 tehtävää eikä irtisanomisilta vältytä.
Julkisen alan ammattiliitto JHL torjuu yksiselitteisesti varuskuntien ja muiden armeijan toimipisteiden lakkauttamiset ja varsinkin ennen parlamentaarisesti valmisteltua selontekoa, kuten hallitusohjelmaan on kirjattu. JHL torjuu myös ajatuksen, että materiaalihankkeita rahoitettaisiin toiminta- ja henkilöstökuluista.
JHL:n mielestä säästöjä ei ole tarpeen kohdentaa henkilöstöön ja henkilöstön irtisanomisten tulee olla vihoviimeinen vaihtoehto.
JHL ja Aliupseeriliitto vaativat, että puolustusvoimat noudattaa hallitusohjelmaan kirjattua hyvää työnantajapolitiikkaa, eikä omilla toimillaan lisää työttömyyttä.