Pienpedoille tarkoitettujen raivotautisyöttirokotteiden lentolevitys kaakkoisrajalle aloitetaan ensi perjantaina. Päiväaikaan tapahtuva lentolevitys kestää noin neljä viikkoa. Syöttirokotteilla pyritään estämään metsäraivotaudin mahdollinen leviäminen Suomeen.
Syöttirokotusaluetta on tänä syksynä laajennettu Venäjän Karjalassa todetun raivotautitapauksen vuoksi.
Syötit levitetään kaakkoisrajalle vesistöjä lukuun ottamatta 40 kilometrin leveälle vyöhykkeelle, joka ulottuu Ilomantsista Virolahdelle ja edelleen 20 kilometriä leveälle vyöhykkeelle etelärannikkoa pitkin Pyhtäälle. Lentolevityksen aikana pudotetaan yhteensä 180 000 syöttirokotetta.
Syöttirokotteet ovat pieniä, noin 30 gramman painoisia ruskeita paloja, joissa on voimakas kalauutteen haju. Syöttien sisällä olevat rokotteet sisältävät heikennettyjä raivotautiviruksia, jotka ovat vaarattomia eläimille.
Viranomaiset korostavat, että syötit tulee jättää maastossa rauhaan, jotta pienpedot eivät jätä syöttejä syömättä ihmisen hajun vuoksi.
Suomi on ollut virallisesti raivotaudista vapaa maa vuodesta 1991.