Hyvä peruslaskutaito on keskeinen arjessa tarvittava taito. Jyväskylässä kehitetty SELKIS-materiaali tarjoaa uusia keinoja ynnäpään parantamiseksi.
Hyvä peruslaskutaito muodostaa kivijalan, jonka varaan myöhemmin opittavat matematiikan sisällöt rakentuvat. Jotta lapsi pystyisi suoriutumaan suuriakin lukuja ja useita laskuvaiheita sisältävistä tehtävistä, on tärkeää, että tarvittavat vastaukset olisivat sujuvasti haettavissa muistista (esim. 4 + 3 tai 6 – 3).
Sujuvaa laskutaitoa voidaan pitää yhtenä keskeisenä tavoitteena ensimmäisten kouluvuosien aikana. Se on yhtä tärkeä kuin sujuva lukutaito. Jos laskemisen työkalua ei saada tarpeeksi sujuvaksi, se aiheuttaa lapselle yhtä paljon harmia ja hikipisaroita kuin jos lapsi joutuisi lukemaan tekstejä, vaikka lukutaito olisi vielä tavutasolla.
Monet lapset, joilla on vaikeuksia matematiikassa, käyttävät pääasiassa vain hitaita, luetteluun pohjautuvia laskemisen strategioita. Vastausten muistamiseen perustuvat ratkaisumallit ovat näille lapsille usein vaikeita.
Avuksi oivaltamiseen
Jyväskyläläisten Niilo Mäki Instituutin ja Haukkarannan koulun kustantama SELKIS -materiaali ohjaa lasta oivaltamaan ja käyttämään tehokkaita yhteenlaskustrategioita. Materiaali vahvistaa niiden käyttöä pelinomaisen harjoittelun avulla.
SELKIS -harjoitusmateriaali on suunniteltu alkuopetusikäisten, mutta myös sitä vanhempien lasten yhteenlaskutaidon tukemiseen. Materiaalia voidaan käyttää alkuopetuksessa osana matematiikan perusopetusmateriaalia tai tuki- ja erityisopetusmateriaalina sekä lisäksi muun muassa erityisryhmissä niiden lasten kanssa, joilla yhteenlasku ei ole vielä sujuvaa kokonaislukualueella 1…20.
Sujuva laskija palauttaa nopeasti vastauksen muistista, mutta kykenee myös tarvittaessa valitsemaan laskemisen strategioista sopivimman, mikä kertoo lukujen ja laskutoimitusten hyvästä ymmärtämisestä.
Tyypillisin matematiikan oppimisvaikeuksia kuvaava piirre on vaikeus oppia ja muistaa laskujen vastauksia. Tämä vaikeus on varsin pysyvä, ja vaikeudet laskemisessa eivät häviä iän myötä itsestään, vaan tukitoimia tarvitaan.
Lapsi tarvitseekin aikuisen ohjausta oppiakseen nopeampia ja tehokkaampia laskemisen strategioita. Tarkoitukseen sopivaa monipuolista harjoitusmateriaalia ei kuitenkaan ole aiemmin ollut riittävästi tarjolla.