Jyrki Kataisen hallitus esittää ensi vuoden talousarvioon 1,1 miljardin euron menoleikkauksia ja samansuuruisia veronkorotuksia verrattuna edellisen hallituksen kaavailuihin.
Menolisäyksiä esitetään talouskasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi sekä syrjäytymisen ja eriarvoisuuden ehkäisemiseksi 400 miljoonaa euroa ja valtion verotuloja vähentäviä toimenpiteitä 900 miljoona euroa.
Lisärahaa perusturvaan ja liikenteeseen
Perusturvan varassa olevien aseman kohentamiseksi työttömän peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea sekä asumistuen tulorajoja esitetään korotettavaksi sadalla eurolla. Tästä koituu valtiolle runsaan 220 miljoonan euron lisämenot.
Pieniä ansiotuloja saavien ja perusturvan varassa olevien verotusta kevennetään ensi vuonna myös nostamalla kunnallisverotuksen perusvähennys 2 850 euroon ja työtulovähennys 900 euroon. Toimet vähentävät julkisen talouden tuloja noin 800 miljoonalla eurolla.
Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimenpiteisiin osoitettava raha kasvaa hallituksen esityksen mukaan 53 miljoonalla eurolla.
Kaikkiaan työllistämiseen on varattu 480 miljoonaa euroa.
Nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseen hallitus esittää lisättäväksi 60 miljoonaa euroa.
Liikenneverkon kehittämiseen hallitus esittää 315:tä lisämiljoonaa. Osa tästä kuluu jo käynnissä oleviin hankkeisiin. Uusina hankkeina aloitetaan valtatie 12:n Tampereen rantaväylä, Turun satamayhteys ja E18 Koskenkylä–Kotka-tie. Lisäksi valtio osallistuu Länsimetron rakentamisen kustannuksiin.
Raideliikenteeseen esitetään 20 miljoona euron lisärahoitusta.
Viinaverosta sata miljoonaa lisää
Alkoholinkäyttäjiä, tupakanpolttajia ja karkinsyöjiä hallitus aikoo rangaista yhteensä 200 miljoonan veronkorotuksilla. Alkoholiverojen korotuksesta odotetaan sataa lisämiljoonaa.
Automiehiltä aiotaan kerätä ajoneuvoveron korotuksilla 90 miljoonaa euroa tätä vuotta enemmän.
Vuorotteluvapaakorvauksista hallitus haluaa leikata 7,5 miljoonaa.
Kuntien valtionosuuksia esitetään leikattavaksi 631 miljoonalla eurolla. Hallituksen mukaan kunnille palautuu kuitenkin leikkausta enemmän valtionosuuksien kustannustenjaon tarkistuksessa, veromenetysten korvauksella ja indeksikorotuksella.